Kevyttä mielihyvää / Q-teatteri 15.9.2016

Nyt olen nähnyt sellaisen esityksen mistä en tiedä osaanko sanoa yhtään mitään. Ainakaan mitään järkevää (ei sillä että mun kirjoitukset muutenkaan olisivat järkeviä). Antti Hietala on vastuussa monesta loistavasta Q-teatterin näytelmästä, niin ohjaajana kuin kirjoittajanakin. Tällä kertaa tuloksena on hyvin hämmentävä esitys. Kevyttä mielihyvää ei ole kevyttä, mutta mielihyvää, no joo, kyllä.

Esitys on kyllä mielenkiintoinen. Päähenkilö (Tommi Korpela) on jotenkin tuuliajolla, ja ei tainnut hän sen paremmin kuin katsojakaan tietää missä mennään. "Todellisuus on suurin manipulaatio". Mies käy hypnoosihoidossa, ja sieltä aukeaa jotenkin polku näihin toisiin vaihtoehtoisiin todellisuuksiin. Sieltä löytyy myös uusi rakkaus. Vai löytyykö? Mikä lie totta ja mikä ei. Kuinka paljon näistä kuvitelmista on vain miehen päässä. Poteeko hän vain jotain eksistentialistista kriisiä?

Matrix, anyone? Tai onhan tästä vaihtoehtoistodellisuuksien mahdollisuuksista tehty lukuisia elokuvia, kirjoja ja varmaan näytelmiäkin. Elämmekö oikeasti tässä todellisuudessa vai jossain muussa? Samoja kohtauksia käydään läpi monesta eri vinkkelistä. Onko katsojakin lumottu tai vaivutettu hypnoosiin? Olemmeko kaikki hypnoosiviruksen saastuttamia!? Onko yhteiskunnan kohtalona jäädä junnaamaan samaan kohtaukseen aina uudelleen ja uudelleen!?

Pia Andersson on hoivaava hypnoositerapeutti. Hillittömän roolin tekee Jani Volanen mystisenä Tuomona, ja tanskalaisena silmänkääntäjä-hypnoosiguruna! Vai onko tämä sama henkilö sitten kuitenkin. Se peruukki!! Kanavoiko Volanen tällä lookilla sisästä Tom Hardyään? Piinaava katse ja venyttelevä puhetyyli iskevät johonkin hermoon. Tommi Korpela on aina hyvä ja niin nytkin. Jussi Nikkilä ja Minna Haapkylä tekevät kumpikin vahvan roolin pariskuntana. Varsinkin Nikkilä hermostuessaan on suorastaan hyytävän pelottava.

Valosuunnittelu oli tosi tosi tärkeässä roolissa, kiitos siitä Jani-Matti Salo. Punainen ja sininen valo vuorottelevat, kertoen ehkä jotain siitä missä ollaan. Tässä vaiko jossain vaihtoehtoisessa todellisuudessa. Kohtauksesta toiseen siirrytään tosi vaikuttavasti, valojen avulla. Oikeastaan se valo- ja äänimaailma (jälkimmäinen Johanna Stormin käsialaa) on isompi osa esitystä kuin normaalisti.

Välillä tarina saa aivan käsittämättömän absurdeja muotoja, esimerkiksi kun Tuomo selittää erinäisiä tarinoita (ihmissyöjäisoisästä koomaan) miksi hän ilmaantuu juhliin. Ja pidin myös Sherlock Holmes -viittauksista. Henkilöhahmojen välinen dynamiikka ja suhteet ovat se ydin minkä ympärillä tarina pyörii. Ja pyörii. Ja pyörii. Ad infinitum.

Kyllä tämä kannattaa käydä katsomassa. Outoa kyllä, mutta samalla jotenkin kummallisen kiehtovaa.


Kuvien copyright Pate Pesonius.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Jälkeenjäävät / Q-teatteri 11.11.2015

Tästä ei deja-vu enää parane. Sliipattu kiinteistövälittäjä Max Strömberg esittelee asuntoa pariskunnalle. Nämä tyypit olen nähnyt ennenkin, nimittäin Q-teatterin parin vuoden takaisessa Häiriötekijässä (sekä teatterissa että leffaversiossa). Nyt asunnonkatsojamies on vielä oudompi ja vajoaa lopulta koristen lattialle... Tämä kohtaus potkaisee käyntiin vauhdikkaan parituntisen toinen toistaan nyrjähtäneempien tyyppien ja juttujen parissa. Tämä on Jälkeenjäävät.

Hervotonta naurua, välillä jonkun mielessä saattaa käydä ajatus että saakohan tälle edes nauraa. Huumori on hetkittäin niin mustaa. Itse en ole erityisempi Robin Williams-fani, mutta silti mietin mahtoikohan se captain, my captain-juttu olla hieman liikaa? No, ei ehkä sittenkään...

Sketsien punaisena lankana elämän koko kirjo, syntymästä kuolemaan, ja siihen väliin mahtuu niin paljon kaikkea. Videopätkät kohtausten välissä tuntuvat olevan ihan erillisiä, mutta jotenkin nekin kytkeytyvät siihen kokonaisuuteen. Lisäksi seuraamme ahdistuneen paikallisjunamatkustajan reissua pieninä pätkinä siellä täällä. Joka pätkän cliffhangerin jälkeen jää odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuu, mihin ihmeeseen tämä tarina johtaakaan. Roskalaatikkoonpa hyvinkin. Ja vaikka aluksi voi varmaan jokainen suomalainen samaistua tähän reviiritietoiseen naiseen, niin en tiedä kuinka moni lopuksi vielä on sitä mieltä että "toihan on ihan kuin minä". Pakko pidellä mahaa, niin paljon naurattaa.

Entäs kun mies yhtäkkiä kesken skumpan juomisen ja illanvieton ilmoittaa ettei olekaan Jarmo, vaan Pasi. Kaveripiirin, tyttöystävästä nyt puhumattakaan, on hieman vaikea suhtautua tähän ilmoitukseen, varsinkin kun Pasi on pikkaisen erilainen kuin Jarmo... Tai sairasvuoteella kuolemaa odottava nainen, jonka mies ilmaantuu paikalle suojapuvussaan. Suojapuvussa jonka sisällä pörrää joku toinenkin. Eniten naurua saattoi herättää Manneken Pis -tyyppisen hautamuistomerkin herättämä debatti omaisten ja seurakunnan edustajan kesken. Valehtelematta vedet valuivat silmistäni. Mä niin voin kuvitella sen miten sammal on kasvanut napaan asti ja linnut ovat kakkineet... Kieltämättä näin sieluni silmissä Tom of Finland -tyylisen patsaan.

Uskon että seuraavan kerran kun monen katsojan työpaikalla järjestetään tiedotustilaisuus muistioineen, niin tästä näytelmästä saattaa eräs kohtaus palata mieleen. Tommi Korpela pääsee irroittelemaan ihan kunnolla "ehkä mä jätän tän muistelu-potpurrin lukematta". Ja se loppuräppi, herranjee! Voisikohan sen levyttää vaikka?

"Meidän Kirppu lopetettiin eilen", melkein tulee tippa linssiin naisen kertoessa tarinaa. Kunnes syy Kirpun varhaiseen poismenoon selviää, Iippa!! Herramunjee! Ja niin, Jussi Nikkilän ohjeistus Alepa-kävijöille on aika mykistävä myös.

Kaikki nämä ja paljon muuta on luvassa, jos vain onnistut varastamaan lipun joltakulta. Kaikki esityksethän ovat loppuunmyytyjä (millonkohan ihmiset oppivat että pääsääntöisesti Q-teatterin jutut myyvät loppuun aika nopsaan?). Jospa vaikka tämäkin päätyisi elokuvaksi, pliis?

Koko porukka on kauheassa vedossa. Jussi Nikkilä on taas monissa rooleissaan hyytävän pelottava ja Eero Ritala lupsakka everyman :-) Tommi Korpelan karisma valuu katsomoon tulvien. Naiskolmikko Elena Leeve, Lotta Kaihua ja Pirjo Lonka esittävät yhtälailla erinomaisia komedian ja draaman taitojaan. Mestarillinen Jani Volanen ohjaa tänä joukkoa, taas kerran näpsäkkäästi. Ai niin ja piipahtaa näyttämöllä pariin otteeseen näyttämömies Ola Blick myös.

Valo- ja videosuunnittelu ja lavastus oli kolmen hengen tiimin käsialaa. Kieltämättä siihen olikin panostettu. Tosin kirkkaat videot kohtausten välillä meinasivat sokaista silmät, mutta kiitos silti Ville Seppänen, Annukka Pykäläinen ja Sakari Tervo.

Ratkiriemukkaan illan kruunasi vihdoin pitkäaikaisen sometuttuni Katin tapaaminen ihan livenä - hurjasti kiitos teatteriseurasta ja teestä!


Valokuvien copyright Pate Pesonius
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ihanat Ihmiset / Q-teatteri 20.9.2014

Q-teatterin syksyn uutuus Ihanat Ihmiset on hetkittäin aika häiritseväkin kertomus. Pinnallinen, jupahtavakin pariskunta, jonka elämäntyyli ja väärät ratkaisut koituvat mahdollisesti erään ulkopuolisen kohtaloksi. Antti Hietala on kirjoittanut ja ohjannut lukuisia hienoja näytelmiä vuosien varrella, eikä tämäkään tee poikkeusta.

Eteerisen kaunis ja ihana Minna Haapkylä on vaimo ja aina yhtä pelottavan taitava Jani Volanen tämän mies. Kummatkin menestyneitä, kauniita, varakkaita. Juodaan shamppanjaa, lomaillaan Vietnamissa, vedetään valkoista pulveria nokkaan bileiden jatkoilla... Kotikin on kuin sisustuslehdestä (paljon valkoista ja lasipintoja). Eräistä bileistä jatkoille lähtee boheemi ja villi tyttö (Elina Hietala) ja mitä railakkaiden jatkojen jälkeen tapahtuu... No, ei ainakaan mitään mukavaa.

Kadonneen tytön veli (maanisen intensiivinen Jussi Nikkilä) ilmaantuu pariskunnan kotiin myöhemmin kyselemään siskonsa perään. Huppariheppu poistuu vailla vastauksia, mutta bongaa pariskunnan baarista sittemmin, ja lyöttäytyy jatkoille. Hermoja raastavan kissa ja hiiri -leikin päätteeksi katsoja(kin) jää hieman ymmälleen mitä loppujen lopuksi siskolle tapahtui. Kuulemme lukuisia eri versioita tytön kohtalosta, mutta mikä lienee totuus.

Samoja kohtauksia uusitaan, pienellä variaatiolla. Valosuunnittelu (Jani-Matti Salo, joka vastaa myös lavastuksesta) tukee näitä toistoja hyvin.

Pariskunnan matkan jälkeen viherkasvit ovat kuolleet - miksei hoitaja ollutkaan huolehtinut niistä? Muutenkin tunnelma reissun jälkeen on väljähtynyt, pariskunnan väleissä on pieniä muutoksia. Muutoksia on myös muualla; veli on tottunut siskonsa tempauksiin ja korjailemaan tämän töpeksintöjä. Mutta mitä onkaan tapahtunut tällä kertaa kun tämä ei vastaa ovikellon soittoon.

Veli hämmenttää miehen mieltä (ja naurattaa yleisöä) vääntämällä tämän ammattinimikettä (konsultti) lukuisiin eri muotoihin: konsuli, konsulentti, konsistori, kondiittori, kommodori, kosmonautti...

Volasen sekoaminen lopussa on hienoa (ja kauhistuttavaa) katseltavaa. Ja tähän päälle vielä Nikkilän kohtaus. Hyvin intensiivistä ja pelottavaakin.

Hienoa teatteria!


Kuvien copyright Pate Pesonius