Belleville / Donmar Warehouse 18.1.2018

Donmar Warehouse on yksi suosikkiteattereitani Lontoossa. Pieni ja intiimi, laatunäytelmiä. Josie Rourke on ollut johdossa nyt vuodesta 2012, mutta juurikin viikko sitten tuli ilmoitus että hän jättää teatterin ensi vuonna. Seuraavalla taiteellisella johtajalla on isot saappaat täytettävänä. Mutta toisaalta, Rourke tuli teatteriin Michael Grandagen jälkeen, ja hyvin hän on pestissään onnistunut. Syystä tai toisesta mulla on ollut liki kahden vuoden tauko Donmarista. Ei kai ole ollut niin kiinnostavia näytelmiä. Nyt halusin mennä katsomaan Bellevillen, koska se osui kalenteriini ja tarjosi mahdollisuuden nähdä James Norton uudelleen lavalla.

Amy Herzogin uutuusnäytelmä tapahtuu Pariisissa. Nuori amerikkalaispariskunta Zack (James Norton) ja Abby (Imogen Poots) ovat muuttaneet sinne miehen työn perässä. Tämä kun on lääketieteen alan tutkija. Naisella on jonkunlaisia mielenterveysongelmia pari vuotta aiemmin tapahtuneen äidin kuoleman jälkitilana, ja pakonomainen tarve olla isäänsä jatkuvassa puhelinyhteydessä. On jouluaika, sisko viimeisillään raskaana, mutta viisumiasioiden takia eivät he voi mennä kotiin jouluksi.

Tapahtumat käynnistyvät kun sivutoimisena joogaopettajana toimiva Abby tuleekin kotiin suunniteltua aiemmin - vain yllättääkseen miehensä nettipornon parista. Pikkuhiljaa siipasta paljastuukin yllättäviä puolia, ja pariskunnan suhteesta ja avioliitosta myöskin. Mikään ei ole enää sitä miltä näyttää. Kuinka hyvin sitä tuntee puolisonsa? Kuinka paljon toisen edestä on valmis tekemään uhrauksia? Aika paljon näemmä. Marttyyrikorttia heilutellaan puolin ja toisin.

Hyvin tämä porukka näyttelee, myös Malachi Kirby ja Faith Alabi, jotka ovat afrikkalaistaustainen pariskunta ketkä toimivat jonkunlaisina talonmiehinä vuokra-asuntoyhtiössä. He puhuvat lähinnä ranskaa, ja ovat aika vähän näyttämöllä. Imogen Pootsin näin viimeksi Who's Afraid of Virginia Woolfissa, ja tässäkin roolissa hän saa esittää humalaista nuorta amerikkalaisnaista. Tämä on kyllä syvällisempi ehkä, tai ainakin nyt hän on paremmassa vedossa. Hysteeriset naiset on siis hallussa, mutta olisi mielenkiintoista nähdä häneltä jonkunlaisia muitakin rooleja.

Ja en tiedä miten tarkoituksellista se on, mutta James Norton taitaa tykätä esittää psykopaatteja tai vähintäänkin aika vinksahtaneita persoonia. Tämä oli teatterissa jo toinen kerta (edellinen oli aivan kipeä Tracy Lettsin Bug) sellaisessa roolissa. Mutta mikäs siinä, kun mies tekee sen niin oivallisesti. Hänen Zackinsa on hyvin läsnä, tavallaan mieliksi oleva reppana, ja tavallaan hieman häirintynytkin. Veitsi kädessä ja pää sekaisin katsoja kyllä uskoo että jos tämä mies on onnistunut vaimoaan sumuttamaan kaikesta, niin kyllä hän kykenee vaikka mihin. Toisaalta, tämän vaimo on ollut sumutettavissakin, että sikäli. Tilaisuus tekee varkaan. Ei se asiaa yhtään enempää oikeuta kyllä.

Ohjaaja Michael Longhurst teki upeaa työtä NT:n Amadeuksen parissa viime vuonna ja tämäkin ohjaus on napakka ja jännitettä hyvin ylläpitävä.

Bonuksena lavalla on paidaton Norton ja kokonaan alasti oleva Poots, kuka silmänruokaa kaipaa.

Tunti 40 minuuttia, ilman väliaikaa. Sopiva mitta. Tarina saadaan kerrottua, ja tunnelma alkaa olla jo aika intensiivinen lopussa. Hieman avoimeksi tämä jäi kuitenkin, aika lailla jätetään katsojan mielikuvituksen varaan. Ei ehkä tyydyttävin loppu ikinä mutta tällä mennään. Sellainen taas ihan kiva näytelmä, mutta ei mikää elämää suurempi kuitenkaan.

Olin jotenkin kuvitellut Nortonin olevan isompikin tähti, sen verran paljon isoja tv-rooleja hän on viime vuosina tehnyt. Mutta meitä oli tasan kaksi ihmistä teatterin edustalla odottamassa. Toinen oli näitä semiammattilaisia nimmarinmetsästäjiä joka halusi nimmareita isoihin valokuviinsa. No, viimeksi mulla oli kiire lennolle joten nyt sain sitten mustikkasuklaat annettua :-)


Esityskuvien copyright Marc Brenner, muut kuvat omia.

Bug / Found111 6.4.2016

Tämä oli taas niitä mun fiksuja ratkaisuita. Kun lento on lähdössä Gatwickistä illalla 18.45, niin tokihan sitä keskustaan ehtii vielä klo 15 alkavaan teatteriin. Ja olisikin ehtinyt hyvin, mutta n. viikkoa paria ennen esitystä tuli viestiä, että näytelmä on pidentynyt alkuperäisestä jonkin verran, ja sen tiimoilta siihen tulikin mukaan myös väliaika! No, ei siinä lopulta auttanut kun juosta tukka tuulispäänä muutamalla metrovaihdolla Gatwick Expressiin (en yleensä koskaan matkusta lentokentälle sillä, koska metro on niin paljon halvempi). Kentällä ajoissa (kaikki kulkuneuvojen vaihdot meni aika nappiin) ja turvatarkastuksessakaan ei ollut jonoja. Ja sitten lento oli myöhässä n. 40 minuuttia. Grr...

Mutta oli se sen arvoistakin! Olen tykännyt amerikkalaisen Tracy Lettsin näytelmistä kovasti, vaikken ole nähnytkään kuin kaksi (no niitä on yhteensä 8) eli Killer Joe ja August: Osage County. No, tämänkertainen Bug on kirjoitettu 1996. Esityspaikkana oli pikkuriikkinen Found 111, uusi pop-up-teatteri Charing Cross Roadilla, missä olin tammikuussa katsomassa The Dazzlen. Vetoinen, kylmä ja aika kolkko paikka eriparisine tuoleineen, ja vapaavalintaisine paikkoineen. Ei ehkä paras tai mukavin paikka, mutta hyvin intiimi ja erilainen. Ohjauksesta vastasi Simon Evans, eli sama mies ohjasi myös The Dazzlen.

Bug. Hyönteinen, ötökkä... No, tässä ne ovatkin aika isossa roolissa, ainakin mielikuvissamme. Istumme nuhjuisen motellihuoneen ympärillä, oma paikka on sängyn päädyssä. Paljon muuta sinne ei sitten mahdukaan, baarikaappi, korituoli ja toisessa reunassa ulko-ovi ja toisessa kylppäri. Pidän jalkoja välillä lavasteissa eli siinä sängyn päädyssä. Niin likellä siellä istutaan.

Jos on huone halvanoloinen, niin sitä ovat henkilötkin. Elämän kaltoin kohtelemia, valkoista roskasakkia. Tässä vedetään viinaa, tupakkaa, huumeita... Anges (aina yhtä ihastuttava Kate Fleetwood) on tarjoilija, joka piilottelee motellissa väkivaltaiselta ex-mieheltään Jerryltä (Alec Newman) ja kaipaa 10 vuotta sitten kadonnutta lastaan. Naisen ystävätär R.C. (Daisy Lewis) tuo kerran tullessaan hiljaisen ja eksyneen miehen, sodassa kärsineen Peterin (James Norton).

Tästä alkaa Angeksen ja Peterin suhde, joka sekoittaa molempien päät. Tai, oikeammin, Peter saa omat harhansa ja salaliittoteoriansa tartutettua myös Angekseen. Katsojakin uskoo ihon alla ryömiviin ötököihin, jotka vakoilevat ja salakuuntelevat, ja kuinka hallitus on sotilassairaalassa ujuttunut Peterin hampaanpaikan alle ötökkäkuningattaren lisääntymään. Lopulta motellille löytää tiensä myös tohtori (Carl Prekopp) tai hallituksen agentti Peterin mukaan. Tämä valistaa naista Peterin mielisairaudesta ja totuudesta tämän armeijavuosista. No, hyvinhän siinä ei käy kun Peterkin tulee paikalle.

Hyvin ei käy koko tarinassakaan. Mutta nostan hattua miten intensiivisen upeasti kaikki näyttelevät, etenkin Anges ja Peter. En ole ennen nähnyt James Nortonia teatterissa, mutta ihan älymonissa tv-sarjoissa viime vuosina (Restless, Death Comes to Pemberley, Life in Squares, Grantchester, War & Peace, Happy Valley) ja suuren vaikutuksen on niissä kyllä tehnyt. Ja vaikutuksen teki lavallakin!

Aluksi mies on hieman anteeksipyytävä, nöyrä, alistunut ja hiljainen. Mutta kun Anges uskoo ja kuuntelee, niin miehen ötökkämania saa ihan uuden vaihteen päälle. Kohta rauhallisesta tyypistä ei ole jälkeäkään, on vain pakkomielteisen hurja ja räjähtävän temperamentin omaava, hyvin pelottava mies. Joka vääntää itse hampaansa irti, kaivaa ötököitä puukolla kehostaan ja on valmis ääritekoihinkin oman uskomuksensa puolesta. Muodonmuutos on häkellyttävä. Ja vähän pelottavakin. Aika paljonkin.

Myös Kate Fleetwood on aina tasaisen varma näyttämöllä (vieläkin harmittaa ihan sikana että missasin hänet viime syksynä Almeidan Medean pääroolissa, kun juutuin Spectren ensi-iltahulinoihin), ja nytkin hän menee täysillä mukaan Peterin juttuun. Kumpikin etsii toisestaan tukea ja lohtua. Reppana Anges on täysin miesten vietävissä, ja Peter onnistuu kiepsuttamaan hänet pikkusormensa ympärille.

Toisen näytöksen alussa joka paikka on täynnä hyönteismyrkkypulloja, katosta roikkuu kärpäspapereita ja Peter tutkii mikroskoopilla öttiäisiä. Koko kroppa täynnä hurjan näköisiä puremajälkiä ja niiden poiskaivamishaavoja. On muuten hurja näky kun Peter poistaa paitansa (siis James Nortonin kropassa ei todellakaan ole *mitään* valittamista, mutta nyt on maskeerausosasto tehnyt hienoa jälkeä). Paranoia pahenee, ja toisinajattelijat tyrmätään täysin, ja suljetaan pois elämästä. On vain motellihuoneen käsittävä kupla, missä Anges ja Peter keskittyvät ötökkäongelmaansa. Aina hurjaan loppuratkaisuunsa saakka.

Aikamoinen elämys tämä oli! Hyvin pysyi tekstinä linjassa Lettsin muiden näytelmien kanssa. Ja erityisesti pääkaksikko Fleetwood & Norton olivat intensiivisiä ja erinomaisia. Piti vielä sanomani että kaikilta sujuu jenkkiaksentti vallan mainiosti! Näytökset saivat nyt hieman jatkoaikaa, eli 14.5. asti, mutta kaikki ovat loppuunmyytyjä.


Kuvien copyright Simon Annand
Paitsi teatterin kuva on oma