Tervetuloa unelmien markkinoille! Olemme saapuneet maan alle, Kansallismuseon alaisiin kerroksiin, syvälle Helsingin ytimeen. Seuramaan esitystä josta en tiennyt etukäteen juuri mitään. Mutta koska olin kovasti vaikuttunut Studio Totalin edellisten inkarnaatioiden eli Jalostamo-kollektiivin ja Jalostamo2:n aiemmista töistä (mm. Bestiario, Die Hard Tampere, Rechnitz), niin lähdin mukaan innostuneella ja uteliaalla asenteella. Mitä sitä sitten tuli nähtyä ja koettua? Ennenkaikkea koettua, sillä Dreams for Sale ei ole mikään staattinen teatteriesitys, vaan kokonaisvaltainen elämys kaikille aisteille.
Anna Lipponen ja Laur Kaunissaare ovat taikoneet monipuolisen taidenautinnon, joka yhdistelee tanssillisuutta, videotaidetta, tarinankerrontaa, museaalista suunnittelua ja huutokauppaa. Kolmikymmenpäinen katsojajoukko saa kulkea tilassa vapaasti jakkaroineen, mutta enimmäkseen ihmiset ovat aika staattisia.
Petri Tuhkasen lavastus, valot ja videot ovat oleellinen osa tätä unelmamatkaa. Valkoiset miniatyyrimaailmat vitriineissään kutkuttavat mielikuvitusta. Unelma rakkaudesta, unelma mielikuvituksesta, unelma turvallisuudesta. Mitä ne kullekin edustavat. Välillä isolta valkokankaalta katsotut lyhytelokuvat vievät tätä ajatusmallia pidemmälle. Vitriineistä tutut valkoiset ihmishahmot seikkailevat hississä, näköalapaikalla omenoita haukkaamassa, tyhjällä jalkapallostadionilla ja avarassa mäntymetsässä. Odottamassa toista, odottamassa kohtaamista, odottamassa unelmaansa. Varovaisia kosketuksia, puusta saatavaa halausenergiaa ja turvallisuutta. You'll never walk alone, massiivisen jalkapallofanien kuoromylvintänä sekoittuu flyygelin ääressä soittavan ääneen.
Oppaanamme toimii salaperäinen hahmo (Tuomas Juntunen), joka loihtii flyygelistään säveliä, tanssahtelee kevein askelin, nauraa maanisesti, huutokauppaa unelmia ja välillä pistää kahvinkeittimen porisemaan. Notkeaa liikettä ja ilmavaa puhetta. Ja kasveja, kaikkialla kasveja! Niitä kuljetetaan kärryillä, niitä istutetaan vitriiniin museokappaleeksi ja niitä hellitään. Tulee mieleen Hugo Simbergin Kuoleman puutarha ja mystisiä kasveja hellästi paijaavat luurankomiehet. Simbergin toinen paljon käyttämä hahmo on surullisen oloinen piruparka - ja kas, oppaalle ilmestyy pitkä häntä. Häntä on ilmaisuvoimanen kapistus. Se laahaa perässä ja toimii huutokaupassa nuijana.
Huudan itselleni unelman rakkaudesta, ja saan pienen pahvilaatikon jossa lukee Dreams (ihanine sisältöineen). Toinen huutaa unelman pitkistä kalsareista ja kolmas jotain muuta. Maailmanrauhakin on kaupan. Kuten kaikki muukin, unelmat eritoten. Kuka tarjoaa eniten, kuka voittaa kilpailun?
Käsiohjelmassa siteerataan Pentti Linkolaa ja tämän dystooppiset visiot maailmasta, kaupungeista ja kaupungin asukkaista lihallistuvat esityksessä. Ihminen haikailee pois kaupungin sykkeestä, metsään rakentamaan majoja - jossa voi sitten nauttia urbaaneimmasta ruuasta ikinä. Onko enää paluuta menneeseen, metsästäjä-keräilijäaikoihin, vai haluammeko me ahmia hampurilaista havumajassamme?
Videolla pariskunta leikkii lastenhuoneessa pikkueläimillä - vain mielikuvitus on rajana. Esityspaikkana kallioluola on sekä kolkko että haastava. Kaiku hankaloittaa puheen ymmärtämistä hetkittäin, mutta se myös luo tunnelmaa. Hieman pelottavaa ja jännittävää, vähintäänkin salaperäistä ja kiehtovaa. Valojen ja varjojen leikittely nurkissa. Stabiili paikka, täydellinen unelmoimiseen. Kirjoituskoneiden naputus ja puhelinten pirinä lakkaavat kuulumasta - ja on vain hiljaisuus.
Vitriineissä voimme nähdä haaveita, ehkä ne toteutuvat, ehkä eivät. Oppaamme, meklarimme, sielunkumppanimme tanssii strobojen valossa, pirunpolskaa, Ihmiset eivät ehkä unelmoi enää, mutta ostaa he osaavat. Loisteputket häikäisevät, säätiedotus merenkulkijoille on tuttua ja turvallista. Mietin mistä nämä kaikki innovatiiviset elementit ovat uineet sisään esitykseen. Maailmanlopun meininkiä, mutta sitten meidät ankkuroidaan nykyaikaan ja todellisuuteen pienillä asioilla. Miksi tämä heppu asuu kellarissa ja luo omia pieniä unelmiaan vitriineihin? Onko maailma jo loppunut yläpuolisesta maailmasta, ja me olemme todistamassa viimeisen elossaolijan arkea ja elämää? Olemmeko laskeutuneet helvettiin ja isäntämme leikittelee kanssamme? Luonto on ottanut vallan maailmasta ja talouskasvun muistomerkki romahtanut. Ihmisen unelmat olivat pieniä ja arkisia, aiemmin. Ennenkuin hengissäpysyminen vei kaikki nämä pienet unelmat.
Äänisuunnittelu (Antti Puumalainen) on kiehtovaa. Liveääni sekoittuu nauhoitteeseen, videoääni sekoittuu todellisuuteen. Langaton mikki, käsimikki, äänite. Kuiskivat äänet, monenlaiset äänet. Kaiku. Laulujoutsenen äänet yhdistettynä Lennonin kauniiseen Imagineen, silmät kostuvat ja koitan pyyhkiä kyyneleitä maskin alla vaivihkaa.
Lavastusta on ollut loihtimassa myös Simona Bieksaite, jonka käsialaa on myös pukusuunnittelu. Siinä missä videon ihmisillä (Rea Lest, Ragnar Uustal ja Anna Lipponen) on kaikki valkoista, on taas luolan henkioppaamme tummissa, hieman resuisissa ja hyvin rennoissa vaatteissa. Sen näköiset että hän on kerännyt ne mistä sattuu, frakki tarttui mukaan kiertävästä tivolista.
Dreams for sale jättää ihmeen seesteinen olo. En halua enää palata ulkomaailmaan. Kuin olisi ollut pitkään jossain retriitissä tai meditoimassa tai unimaailmassa. Mikä oli totta ja mikä unta, koimmeko me tämän kollektiivisesti. Kerrassaan monitahoinen ja mehevä esitys. Suosittelen ehdottomasti kokemaan ja kokeilemaan. Kansallismuseossa on toki kaikkea kivaa katsottavaa ennen esitystä. Dreams for sale on mahdollista kokea joulukuun puoliväliin asti.
Esityskuvien copyright Petri Tuhkanen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
