Murha kahdelle (Murder For Two) on nimensä mukaisesti musikaalinen murhamysteeri kahdelle esiintyjälle. Amerikkalainen pieni herkkupala on kahden miehen luomus: Kellen Blair käsikirjoitus ja laulujen sanat sekä Joe Kinosian käsikirjoitus ja musiikin sävellys. Tuloksena riemuisa 1,5-tuntinen täyttä tykitystä.
Koreografi Chris Whittaker suorittaa samalla Suomen ohjaajadebyyttinsä, ja tämän nähtyäni voin kyllä toivoa menestyksestä jatkoa tälläkin saralla.
Kapsäkki on mainio ja sopivan intiimi paikka esittää tämmöistä pienimuotoista juttua. Lavalla on flyygeli ja sillä sipuli. Lähes kaikki muu on kahden äärimmäisen lahjakkaan ja taitavan esiintyjän harteilla. Joel Mäkinen esittää poliisia, joka sattumalta päätyy murhan tutkijaksi, sitä "oikeaa" ja ylempiarvoista poliisia odotettaessa. Ja sitten Juha Pulli esittää kaikki muut roolit, eli murhatun kartanon isännän (kuuluisa dekkarikirjailija) sukulaiset, tuttavat, naapurit ja ketä paikalle on nyt onkaan kertynyt.
Vuorotellen molemmat hyppäävät lennossa pianon taakse soittamaan ja laulamaan. Aivan mielettömän hienoa ajoitusta ja taiturimaista heittäytymistä rooleihin. Pulli on aivan käsittämätön salamannopeissa vaihdoissaan. En ainakaan huomaa että rekvisiitta, eleet, ilmeet tai maneerit menisivät sekaisin eri hahmoissa. Jopa 12-henkisen poikakuoron erilaiset persoonat loihditaan lippiksen ja puheen avulla. Ei voi kun suu auki katsella moista virtuositeettia. Erityisesti Pulli Daalia-rouvana punaisissa silmälaseissaan on upea ilmestys, varsinkin diskobiittiä tanssiessaan.
Kumpikin herroista osaa soittaa pianoa vaikka unissaan, ja lauluhommatkin hoituu. Lisäksi nyt on roolitus muutenkin kohdillaan, koska keskinäinen kemia pelaa sataprosenttisesti. Ei tämmöinen voisi muuten onnistuakaan, koska toisen iholla ollaan intensiivisesti. Vaikka miehet ovat näyttelijöinä aika erilaisia, niin yhteispeli on saumatonta.
Vähän luuserimaisella poliisilla on vain reilu tunti aikaa selvittää kuka murhaaja on, ja siten ehkä edetä omalla urallaan. Välillä hän raportoi, tai ainakin koittaa raportoida, pomolleen asioiden mainiosta edistymisestä, vaan menevätkö nämä tiedonmuruset perille. Lopun aikaa hän päättelee Agatha Christien perinteiden mukaisesti syyllistä. Kaikilla tuntuu olevan motiivi ja tilaisuus - vaan kuka on se oikea? Ja kaikki vihasivat kirjailijaa, kuka mistäkin syystä. Tätä me yhdessä pähkimme. Tai lähinnä katsoja istuu penkin reunalla äimistelemässä mitä hienouksia lavalla tapahtuu. Yllättäviä juonenkäänteitä nimittäin riittää!
Hanna Kailan nokkela ja naseva suomennos toimii sekä puheessa että lauluissa. Max Marshallin äänisuunnittelu ja varsinkin Esa Näykin valot tukevat murhamysteerin selvittelyä hienosti. Monenlaisia ääniefektejä ja valolla leikkimistä jotka tuovat esitykseen hienoja tasoja.
Murha kahdelle on vähän sellainen esitys että juonesta ei voi kamalasti kertoakaan. Sitäpaitsi tämä on vähän kuin Christien Hiirenloukku, loppuratkaisua ei toivota paljastettavan. Siis esitystä näkemättömille. Tämä pitää kyllä itse kokea, sen verran mieletön herkkupala on kyseessä. Sitäpaitsi välillä tuntuu että lavalla heiluisi kymmenkunta näyttelijää, eikä vain kaksi. Hyvä osoitus miesten lahjakkuudesta sekin.
Nyt jos koskaan kannattaa suunnata Kapsäkkiin (esitykset helmikuulle 2024 asti) ja sen jälkeen Turun Linnateatteriin (esitykset helmikuulta huhtikuulle). Tätä ei todellakaan kannata jättää katsomatta. Olit sitten dekkarien ja murhamysteerien ystävä, laadukkaaseen musiikkiteatteriin hurahtanut, virtuoosimaisten esiintyjien fani tai jotain ihan muuta. Murha kahdelle tarjoaa kaikille jotain.
Esityskuvien copyright Tero Vihavainen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti