Miksikö tämä minua erityisesti kiinnostaa? Toki tanssin puolesta myös, mutta rakastan barokkimusiikkia ja Helsingin Barokkiorkesterin mukanaolo toimi siis lisäinnokkeena. Millainen on sitten barokkimusiikin ja tanssin liitto? Mikä ihme on tämä Tero Saarisen "kolmas käytäntö"?
Kolme vuotta sitten kesäkuussa olin seuraamassa Tanssiteatteri MD:n avoimia harjoituksia ja marraskuussa sitten itse esitystä. Sen nimi oli Secunda Prattica eli toinen käytäntö. Tämä tuli heti mieleeni pohtiessani Third Practicea - onko niillä joku yhteys. Tero Saarinen Companyn esityksessä musiikkina on Monteverdin madrigaalit eli myöhäisrenessanssiajan maallista laulumusiikkia. Nyt tulkitsijoina oli karismaattinen tenori Topi Lehtipuu sekä virtuaalisesti läsnä oleva sopraano Núria Rial.
Toisella käytännöllä tarkoitettiin musiikillista muutosta aiempaan renessanssiajan polyfoniseen tyyliin; nyt teksti dominoi musiikkia aiemman käytännön sijaan (missä musiikki dominoi tekstiä), ja pikkuhiljaa musiikissa siirryttiin barokkiin. Onhan se varmaan paljon monimuotoisempi asia, mutta näin yksinkertaistettuna. Tero Saarinen halusi luoda kolmannen käytännön: oman näkökulmansa ja jatkumon, modernin muutoksen. Hieman uudenlainen sisäänkäynti ja mahdollisuus kokea Monteverdin musiikki. Runoilija Ovidius sanoi Omnia mutantur, nihil interit (kaikki muuttuu, mikään ei katoa) ja se on tämänkin teoksen motto. Musiikki ja tanssi ovat olleet olemassa aina, ne vai muuttavat muotoaan. Monteverdin musiikki syntyy uudelleen Helsingin Barokkiorkesterin soittamana, ja Saarisen hienon tanssin säestämänä.
Lavalla tanssijoita on kuusi, samoin muusikkoja. Ja sen lisäksi laulajat. Alussa on vain joukko silhuetteja, utua ja sirkkojen siritystä. Torin ääniä ja liikkuvia ihmisiä. Lavan takana heiluu ohuita kangassuikaleita. Pikkuhiljaa soittajien porukka erkaantuu suikaleiden taakse, ja tanssijat kera solistin jäävät lavalle. Musiikki alkaa.
Ja se on ihanaa kuunneltavaa. Suomen barokkimuusikkojen parhaimmisto: Julien Martin (nokkahuilu), Maite Larburu (viulu), Aira Maria Lehtipuu (viulu), Mikko Perkola (viola da gamba), Eero Palviainen (teorbi) ja musiikin johdosta vastannut Aapo Häkkinen (cembalo) soittavat kauniin herkästi. Jossain vaiheessa kankaat putoavat ja soittajatkin näkyvät paremmin. Silti he ovat kokoajan taustalla, hieman varjossa ja syrjässä. Soitinten äänet kyllä kuuluvat sitäkin paremmin.
Esitys on hypnoottinen. Välillä ei tiedä mistä kukin hahmo alkaa ja mikä on kenenkin rooli. Lehtipuu mustissaan erottuu kyllä muista, mutta intiimi yhteys tanssijoiden välillä on käsinkosketeltavaa. Upea tanssikuusikko Jenna Broas, Won Won-Myeong, Annika Hyvärinen, David Scarantino, Eero Vesterinen ja Pekka Louhio ovat eteerisen herkkiä, mutta myös vahvoja ja periksiantamattomia. Pysähtyneet asennot olivat hyvin maalauksellisia. Monikin kohtaus esityksessä toi mieleen jonkin renessanssiajan mestariteoksen.
Eero Auvisen valosuunnittelussa käytetään paljon vastavaloa ja yksityiskohtia häivyttäviä keinoja. Silhuetit tanssivat. Myös teatterisavu lisää hämyisyyttä. Lattialla oleva loisteputkikehikko on osana teosta loppupuolella. Loisteliaan musiikin lisäksi saamme nauttia muutenkin hienosta äänisuunnittelusta. Erilaisia luonnonääniä voi välillä tulla pidemmänkin aikaa. Tämä loi miellyttäviä lepohetkiä. Marco Melchior on myös kerrannut Lehtipuun ääntä niin että madrigaalit kuuluvat kuin kuoron laulamina. Lisäksi virtuaalisesti esiintynyt sopraano Rial ilmestyi milloin mistäkin suunnasta, tai siis hänen äänensä ilmestyi. Vaihtuvan äänilokaation lisäksi hänen kuvansa heijastui milloin tanssijoiden selkiin, taustan kangassuikaleihin tai liehuviin harsolippuihin. Projisoinneista kiitos Thomas Freundlichille. Ehkä tulevaisuudessa virtuaalikonsertit tai monitaiteelliset produktiot lisääntyvät.
Saarisen luottopukusuunnittelija Erika Turunen on taas loihtinut hyvin teoksen näköiset asut. Muusikoilla on mustat, renessanssiajan hörhellykset, jokaisella tietysti erilainen kiehtova asustus. Tanssijoilla liehuvalahkeiset harmaat housut, jonkunlaista verkkokangasta, ja ihonvärinen yläosa. Lehtipuulla musta, hieman paholaismainen asu. Pohdin muutaman kerran hänen ja tanssijoiden suhdetta, onko hän jokin jumalhahmo näille, vai paholainen. Vai riutuva taiteilija. Valitettavasti italiankieltä en osaa, mutta muutamia sanoja erotin: amore, miracle, tormento. Rakkautta ja kidutusta. Ilmeisesti riutuvasta rakkaudesta mies lauloi, kenties juuri kaukana häilyvälle, valkeissa liehuvissa asuissa esiintyvälle kaukorakkaudelleen, jota Rial tulkitsi. Kaipuu oli miehellä kova, mutta etäisenä pysyttelevä nainen vain häilyi katseen reunamailla. Mies etsii ja hakee, koskaan päämääränsä saavuttamatta. Ilman sanojakin ymmärsin tunnetilan ja kaipuun.
Välillä tanssi oli leikittelevää ja iloista, välillä tanssijat istuskelivat ympäriinsä. Levyjä löyhyttämällä saatiin huiviin upea liike, ja tästä saadaan hieno tanssikohtaus, naisen ja huivin välillä. Esitys on kuin sarja erilaisia kuvaelmia, joista lainkaan kaikkiin ei kuulu laulu. Musiikki saattaa soida kuin taustalla, ja välillä muu äänimaisema korvaa soitetun musiikin kokonaan. Välillä esiintyjät keskittyvät poseeraamaan erilaisissa patsasmaisissa asennoissa. Lehtipuu etsii lyhdyn avulla pimeässä tietään, vai eteeristä rakastaan. Turhaan.
Onko tämä säestettyä tanssia vai tanssilla kuvitettu konsertti? Molempia.
On varsin ihmeellinen näky kun virtuaalisopraano heijastuu neljään heilutettuun harsokankaiseen lippuun. Kuin joku absurdi futuristinen mielenosoitus, missä kauneus kohtaa aatteen. Tuulikoneet puhaltavat eloa. Visuaalisesti esitys on tyrmäävä. Lopuksi yksinäinen hahmo jää tavoittelemaan valoa.
Tero Saarinen sanoi, että tämä aika on liian täynnä virikkeitä, kukaan ei ehdi keskittyä yhteen asiaan. Tämän reilun tunnin ajan voi täyttää kaikki aistinsa ja uppoutua muinaiseen, mystiseen maailmaan. Kuultava musiikki ja runsas aistillinen visuaalisuus täyttää kyllä kaikki aistit ja ulkomaailma unohtuu. Katsojalle jätetään tilaa ja aikaa tehdä omia tulkintojaan ja uppoutua teokseen kaikilla tavoilla. Sielu lepäisi, kiitos upea työryhmä!
Kuvien copyright Petri Laitinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti