Tuntematon leijona / Grus Grus teatteri & Turun kaupunginteatteri 14.2.2019

Eipä sitä lavalle tarvita kuin yksi mies ja yksi leijona. Sillä saa jo aikaan varsin toimivan, napakasti kantaaottavan ja helkkarin hauskan esityksen. Ishmael Falke on tämä mies, ja lavakumppanina on ei enempää eikä vähempää kuin Suomen leijona, siis se vaakunaeläin. Tuntematon leijona sai ensi-iltansa Tehdas Teatterilla jo viime keväänä, mutta enpä silloin kerennyt paikan päälle. Onneksi nyt sitten kolme lisäesitystä Turun kaupunginteatterin pikkiriikkisellä Sopukka-näyttämöllä että minäkin pääsin katsomaan.

Sitä on välillä varsin hyvä että joku ronkkii ja tonkii ja sohii suomalaiseen sielunmaisemaan, kansallisiin (kipu)pisteisiin ja ikonisiin symboleihimme. Ishmael Falke on oivallinen henkilö juuri tähän. Tel Avivissa syntynyt, mutta Suomessa ikuisuuden asunut nukketeatteritaiteilija ja kulttuurin sekatyöläinen on mukana ollut kymmenissä esityksissä monenlaisissa hommissa, ja tullut tutuksi niin minulle, turkulaisille kuin kansainvälisille yleisöille.

Tämä esitys on stand-up duetto nukketaiteilijalle ja kansalliselle symbolille. Kyllä sen voi niinkin ilmaista. Falke on hoonosti soomea puhuva siivooja, joka törmää vaakunasta irti vääntäytyvään leijonaan työkeikallaan. Tästä seuraa tunnin mittainen dialogi, missä leijona kertoo (sujuvalla suomella toki) kokemuksistaan ja elämästään, ja siivooja kyselee ja ihmettelee. Leijona tarinoi leppoisan tuttavallisesti, ja muistelee elämäänsä Afrikassa, lauman alfauroksena. Kunnes joutui vaakunaan killumaan, eikä kelvannut normaalit leijonapuuhat siihen. Nukkuminen, syöminen ja paneminen olisi sujunut paljon paremmin, kuin kiemuraisessa asennossa poseeraus, sapelin päällä tasapainoillen ja miekka suun lävistäen. Mutta miksi se sitten tuli Suomeen, jäänyt lämpimään Afrikkaansa? Väärin lupauksin, tietysti - ei ole vielä luvattua naarasleijonaa kumppaniksi löytynyt.

Parhaat esitykset vievät katsojan tunteiden vuoristoradalla, hillittömästä naurusta liki kyyneliin. Tämä on juurikin sellainen esitys. Kun leijona kertoo hännälleen iltasatua byrokratiametsästä outoine asukkaineen, tai kun se tarinoi karkumatkastaan Ruokolahdelle (jossa kohtasi mm. Dannyn!) tai miten muumipeikko maistui raejuustolta sen päätyessä leijonan kitaan. Ei voi kun tyrskiä ääneen naurusta. Huikea Suomi100-teemainen räppi viihdyttää, myös katsomon vallanneita nuoria. Suomi-kliseet saavat huutia (Aalto-jakkarallla kanteleella soitettu Kalliolle kukkulalle, vaikka hieman muutetuin sanoin) ja Jeesus-myytti samoin. Osa jutuista on niin nerokkaista, että oivallus tulee pienellä viiveellä (miten Jeesus paransi Marian "haavan").

Kuulemme lopulta totuuden leijonan elämästä ja menneisyydestäkin. Se raastaa sydäntä.

Falke on taas kerran aivan lyömättömän taitava esiintyjä. Siivoojan roolissa hän on kömpelö ja jotenkin reppana, mutta leijonana pörheä ja pätevä, totuuksia laukova nykymaailmanmenon kriitikko. Huutia saavat niin maahanmuuttoasiat kuin nykypolitiikka.

Kyllä sitä tietysti on joskus pohtinut miksi vaakunaeläimemme on tuontitavaraa. Olisihan meillä ollut jaloja metsäneläimiä vaakunaan omastakin takaa, ilmeisimmistä karhusta ja hirvestä vaikka ilvekseen, suteen ja miksei haukeenkin. Ehkäpä nämä suomileijonariipusta kaulassaan kantavat nahkapäät voisivat joskus pohtia tätäkin puolta - vaakunaeläin onkin maahanmuuttaja!

Sanomattakin lienee selvää että tämä esitys kannattaa katsastaa mikäli kohdallenne osuu. Asiahan ei mitenkään vanhene, vaikka Suomi täyttikin jo 100 vuotta - ja vaakunaleijona enemmänkin.


Valokuvien copyright Rewan Black Bor.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.