Valkoisten vankina / Glims & Gloms, Espoon kulttuurikeskus 30.1.2019

Ei vuoden 1918 tapahtumista olekaan vielä sanottu kaikki, kulttuurin kentälläkään. Tai oikeastaan tämä Tanssiteatteri Glims & Glomsin Valkoisten vankina pyöri jo viime syksynä, mutta nyt alkuvuodelle saatiin muutama lisäesitys Espoon kulttuurikeskukseen. Hyvä niin; minä mattimyöhäinenkin pääsin katsomaan, kun en saanut soviteltua esitystä allakkaani viime syksyllä.

Tuomo Railo on laatinut koreografiat, ohjannut ja tehnyt projisoinnitkin tähän hyvin koskettavaan esitykseen. Lähdemateriaalina on toiminut Railon isoisän veljen Pekka Railon muistelmateos Tammisaaren vankileirin elämästä ja olosuhteista vuodelta 1918. Kyllä vaan, Suomessakin oli vankileirejä, mikäli se jollekin yllätyksenä tuli. Vaikka viime vuonna tuli katsottua monta erilaista esitystä sisällissodasta, niin vankileirinäkökulmaa ei niissä ole kauheasti käsitelty. Sivuttu hieman korkeintaan. Valkoisten vankina toi leirin konkreettisine esimerkkeineen aivan iholle.

Kuka sitten oli Pekka Railo ja miksi hän joutui Tammisaaren leirille? Railo oli lehtimies ja farmaseutti, ja kaiketi poliittisesta aktivismista alunperin Sortavalaan ja sieltä Kokkolaan vankileirille joutunut. Tai kai siihen riitti sosiaalidemokraattisessa julkaisussa vaikuttaminen. Jo Kokkolan leirillä hän oli aktiivinen muiden vankien hyvinvoinnin edistäjä. Tämä homma jatkui sitten Tammisaaressa, ja myöhemmin monenlaisissa yhteiskunnallisissa hommissa mm. kansanedustajana ja Helsingin apulaiskaupunginjohtajana. Mies siis selvisi leiriltä, ja jo siellä ollessaan kirjoitti muistelmiaan. Sitä ei kuitenkaan julkaistu aiemmin kuin 2011, vaan se oli talletettuna Työväen arkistoon.

Tämä Tuomo Railon esitys ei ole oikeastaan tanssiteos, eikä näytelmäkään, vaan todella mielenkiintoinen hybridi. Tanssin liikekieli on integroitu mukaan jotenkin ovelasti. Sitä katsoo teatteriesityksen kaapuun verhoutunutta tanssiesitystä tai sitten tätä on vaan turha koittaa luokitella. Fyysistä teatteria ehkä. Kaunista katsottavaa yhtä kaikki. Hetkittäin tyyli muistuttaa Monty Pythonin hupsuja kävelyjäkin, sellaisia absurdin hauskaa koikkelehtimista.

Tuomo Railon piirtämät taustapiirrokset ovat yksinkertaisia viivapiirroksia, mutta herättävät vankileirin maisemat ja huoneet henkiin. Ja Helsinginkin. Ne voisivat yhtä lailla olla Pekka Railon piirtämiä. Myös harmaasävyiset asut ja paljaat jalat vievät ajatukset vankileirille sadan vuoden taakse. Peltivatien käyttö äänentoistajina on upea oivallus. Musiikista vastaa Hauschka ja sekin menee jotenkin luihin ja ytimiin. Pappistyylinen messuaminen toimii hyvin oikeudenkäyntikohtauksissa.

        

Minulle välittyy kuvaa Railosta (molemmista, vaikka tässä tarkoitan enemmän Pekkaa) humaanina, fiksuna ja yritteliäänä miehenä. Hänelle oli tärkeää toimia niin että ihmisten kärsimykset minimoituisivat. Leirin päättäjät kuvataan hetkittäin hieman hupaisallakin tavalla, ja esityksessä on muutenkin lämmintä, välillä surumielistäkin, huumoria. Vaikka aihehan on mitä synkin. Tammisaaressa olot ovat helvetilliset, kaikesta on puutetta ja vankeja kuolee paljon. Tauteihin, nälkään, kurjuuteen ja puutteeseen. Ja välinpitämättömyyteen. Toiset, kuten Pekka Railo, tekevät parhaansa, mutta aina sekään ei riitä. Ahdinko ja epätoivo paistaa läpi tekstistä. Välillä tunnen katsomossa raivoa ja surua; miten sähkövalon saaminen leirille olisi muka tärkeämpää kuin puhtaan veden saaminen vangeille. Ja minne kaikki leirille tarkoitettu ruoka oikein katoaa?

Henkilöhahmoja on iso joukko, ja näiden esittäjät vaihtuvat lennossa. Tämä hankaloittaa ehkä hieman asioiden seuraamista, kun kuka hyvänsä saattaa esittää ketä tahansa. Mutta toisaalta, pysyy katsojakin skarppina! Jotenkin kyllä pidin tästä esittämistavasta, mahdollistaa enemmän. Tuomo Railo oli myös mukana tanssimassa, yhdessä Sanni Giordanin, Kaisa Leppäsen, Jukka Tarvaisen ja Jussi Väänäsen kanssa. Yhteistyö näiden viiden tanssijan välillä on saumatonta ja kiinteää. Liikkeessä ollaan kokoajan, tanssittaessa ja puhuttaessa. Lääkkeenvalmistus on kiehtovaa katsottavaa.

Jotenkin kokonaisuus jätti hämmentyneen sekavan olon. Siis esitys oli todella hienoa katsottavaa, mutta silti tunnen surua ja vihaa ja toivottomuutta. Vaikka Pekka Railo selvisikin leiriltä hengissä ja jatkoi elämäänsä, niin tuhannet kuolivat. Tärkeä teos, hieno teos.


Kuvien copyright Ari Kauppila.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.