Hüljatud / Teater Vanemuine 10.2.2018

Syksyllä pohdiskelin miten pääsisin parhaiten Tarttoon katsomaan Samuel Harjanteen Hüljatud-musikaalin esitystä. Mikä ihmeen Hüljatud voisi joku kysyä? No tietenkin legendaarinen Les Miserables! Vähävaraisena Tarttoon pääsy ei onnistunut, mutta onneksi Vanemuine saapui muutamiksi viikonlopuiksi Tallinnaankin esitysten kanssa. Joten eikun sinne.

Iloinen yllätys oli tässä sekä suomen- että englanninkielinen tekstitys! Ei sillä että niitä tuli ihan kauheasti edes luettua, kun ei tarinan ymmärtämisen vuoksi tarvinnut. Ja viron kieli taipui laulettuna aika kauniisti, joten sitä oli mukava kuunnella. Näin kieltä osaamattoman korvaan käännös toimi hyvin, siis riimillisesti ainakin. Teksitys sen sijaan näytti olevan aika kökköä. Tämä oli ensivisiittini Tallinnaan uudehkoon Nordean Konserttitaloon ja olihan se aika hulppea paikka. Ensimmäisen parven lippu keskellä ei maksanut kuin 36,50€, mikä on musikaaliksi aika edullista. Ja kyllä tämä niin laadukas tuotanto oli että voi hyvinkin sanoa saaneensa vastinetta rahoilleen!

Keskellä lavaa oli iso puinen ympyriäinen puurakennelma, jonka ympärillä kaikki tapahtui ja se muuntui moneksi tarpeen mukaan. Kirkoksi, tehtaaksi, kärrynpyöräksi, vallankumouksen rattaiksi. Muutenkin Karmo Menden lavastus on yksinkertaisen näyttävää. Hänen vastuullaan oli myös erinomaisen toimiva puvustus.

Fantinen roolin lauloi heleä-ääninen Ele Millistfer, jonka olen nähnyt Tampereen teatterissakin tässä roolissa. Hyvän rouhea ääni oli myös Mikk Saarilla Jean Valjeanina. Mä en ole koskaan ollut suurensuuri Javert-fani, mutta nyt löytyi todella korvaa ja silmää miellyttävä Javert, nimittäin Tamar Nugis! Mikä karisma, mikä ääni! Nyt löytyi siis lopultakin Javert mistä minä tykkäsin. Sen sijaan herra ja rouva Thénardier (Hannes Kaljujärv ja Kaire Vilgats) ei tällä kertaa sytyttänyt niin kauheasti, vaikka antoisasti kapakassaan letkajenkkaa porukalla menivätkin. Myös Marius (Kaarel Targo) oli hieman vaisu ja normaalia pökkelömäisempi, mutta paransi loppua kohti. Pikku-Cosette (Loore All) oli erinomaisen hieno ja aikuis-Cosette (Maria Listra) sulokas. Naisrooleista Eponine on aina ollut mun suosikki,ja niin nytkin. Kärt Anton lauloi hienosti ja se kuolinkohtaus oli liikuttava. Koko vallankumouksellisporukka Enjolraksen (Rasmus Kull) johdolla oli hieno sakki niin katsoa kuin kuunnella.

Valjeanin ja Javertin yhteiset kohtaukset ja laulut olivat oikein hienoja, ja se herrojen dynamiikka toimi erinomaisesti. Mulle se, ja vallankumous, on aina ollut oleellisempi tätä musikaalia, kun se välillä vähän päälleliimatun oloinen Mariuksen ja Cosetten romanssi. Voi miksei pöhkö-Marius voinut ottaa Eponineä!

     

Monet kohtaukset leikattiin nopeasti, ja aika saumattomasti tarina soljui eteenpäin. Lavastus vaihtui lennossa, ja välillä todella maagisen helposti. Ja kyllähän se One day more kuulostaa upealta kun iso joukko sen ilmoille kajauttaa ensimmäisen näytöksen lopuksi. Nyt oli hienosti pelattu myös valoilla tässä, kun jokaista laulajaa valaistiin yksilöllisesti. Ja valoilla sitten tehtiin se sini-puna-valkoinen maailma. Muutenkin Petri Tuhkasen valosuunnittelu oli kaunista katsottavaa. Trikolori-väritystä ja lipputeemaa käytettiin hyvin.

Taistelukohtaukset ja koreografiat muutenkin olivat näyttäviä ja kompakteja, ja ylipäätään joukkokohtaukset ovat tämän musikaalin suola. Kaippa tässä aika paljon ohjeistusta toteutukseen tulee ylhäältäpäin (lue: Cameron Mackintosh), joten sellaista ihan omaa näkemystään ei kukaan ohjaaja päässe toteuttamaan.

Mikit hieman pätkivät satunnaisesti, mutta muuten ei ole moitteen sijaa esityksessä. Nostan hattua koko työryhmälle. Hienoa työtä koko sakki ja erityiskiitos Samuel Harjanne. Tämä oli näyttävää ja hienoa katseltavaa ja roolitus toimi. Reilut 3 tuntia kului kun siivillä.

Loppukevät on Tartossa loppuunmyyty, mutta Tallinnan muutamaan esitykseen on vielä hieman lippuja jäljellä.


Esityskuvien copyright Maris Savik, muut omia.