Onneksi ihan tästä ei ollut kyse Natália Horečnán koreografioimassa Romeo ja Juliassa. Kyllähän sen alkuperäisen Shakespearen tarinan hyvin tunnisti. Toki musiikkia oli muuteltu siirtelemällä osia ees ja taas, ja muutenkin koko tuotanto oli sanalla sanoen erikoinen. Mutta henkilöitä ei sentään ollut lisätty, vaikka väliajan vessajonossa eräs vanhempi rouvashenkilö näin arvelikin. Hän sanoi että tämä on niin sekava ettei pysy juonessa mukana, ja kun siellä on uusia henkilöitäkin, kuten tommoinen Paris. En voinut olla puuttumatta hänen ääneenpohdintaansa, ja annoin käsiohjelman luettavaksi; siinä kun oli hyvä koreografin laatima juonitiivistelmä. Ei tainnut silti uskoa vakuuttelujani, että Paris oli oikeasti ihan Shakespearen luomus... Rouva kyllä vakuutti tuntevansa tarinan hyvin (!!).
Niin, olo on hyvin hämmentynyt.
Sergei Prokofjevin R&J musiikki on vahvaa, väkevää ja jykevää, ja oopperan orkesteri veti Pietro Rizzion johdolla maanisesti. Ei mua haitannut juurikaan se osien siirtely; ei ainakaan kangistuta kaavoihin. Enkä tunne tätä kuitenkaan niin hyvin että olisin osannut sanoa mikä oli pielessä, mutta kuulostaa vaan vähän erilaiselta. Tämä versio ei päätykään Julian kuolemaan, vaan sen jälkeen alkaa kauhea kalabaliikki, jonka vain Veronan prinssin ärjähdys lopettaa.
Jos joku odotti perinteistä balettia niin sai pettyä. Tämä oli sellaista nykytanssimaista. Outoja kuvioita, nykiviä liikkeitä, kulmikkaita juttuja. Mutta myös kujeilevuutta. Samanlaista väkevyyttä, tai alkukantaisuutta kuin musiikissakin. Ja esimerkiksi Mercution sooloilut olivat tosi hauskoja - tosin syynsä lienee myös Antti Keinäsessä, joka virnuili koko kropallaan ja pisti elämäniloa tanssiinsakin.
Pääparina tanssivat Linda Haakana ja Ilja Bolotov. Ihastuttava pari, ja varsinkin Romeolla oli muutamia todella näyttäviä sooloja. Ja miten hienosti Julia toi kehonkielellään esille ettei Paris nyt ole hänen elämänsä rakkaus. Minusta oli yksi kauneimpia hetkiä heidän yhteinen tanssinsa siellä juhlissa, kun muut ovat jähmettyneet paikoilleen. Myös Julian kuolemakohtaus, kun musiikki lakkaa kokonaan hetkeksi, tekee vaikutuksen.
Romeon ja Julian henkinä tanssivat Tiina Myllymäki & Sergei Popov sekä Anna Konkari & Michal Krčmář. Tämän nelikon tanssia, yhdessä ja erikseen, oli upea katsoa (kun ensin tottui heidän beigenvärisiin alusasuihinsa). He lipuivat kuin varjot, hieman aavemaisesti, halaavat toisiaan, muistumina pääparin traagisesta kohtalosta? Upeaa!
Kahden toisiaan vihaavan suvun keskinäiset kahnaukset purkautuvat parhaiten kun pääparin äidit ovat toistensa tukassa jatkuvasti. Sen sijan nuorison "tappelu" ei ole kauhean vakuuttavan aggressiivista.
Isä Lorenzo (Thibault Monnier) oli aika isossa roolissa ja tykkäsin hänen tanssistaan kovasti. Lorenzon apurit Abraham ja Balthazar (Jouka Valkama ja Christopher Warhuus) jäivät mieleeni. Tämä kaksikko tanssi hetkittäin sellaisia tunnelmaa keventäviä, iloisiakin osuuksia. Myös kolme kuoleman mustaa lintua (Xiaoyu He, Cauê Frias ja Florian Modan) ilmaantuvat lepattamaan synkkinä hetkinä (onkohan tämä joku muistuma myös Shakespearen Macbethin noidista?). Kuin surun airuina. Lisäksi vielä Veronan prinssi (Gabriel Davidsson) oli mahtava loppukohtauksen tanssissaan! Silmäni poimivat kyläläisten joukosta myös Atte Kilpisen, joka on mun suuri suosikki, vaikka olisi miten pienessä roolissa.
En ollut kauhean innostunut Christiane Devosin puvuista. Sellaisia kummallisia itämaishenkisiä kaapuja. Julialla oli valkoinen, läpikuultava mekko, Romeolla harmaat väljät caprit essumaisella yläosalla, ja avonainen valkea paita. Isä Lorenzo oli ihanassa keltaisessa pyjamassa, missä oli perhosen kuvia. Asua täydensi vielä pinkki pipa ja pinkit tossut (sekä välillä liehuva valkea viitta, risti selässä). Sitten taas Romeon ja Julian hengillä oli beiget alusasut. Oli näissä joku juju, esimerkiksi Julian kuoltua kaikkien asut vaihtuivat tummiksi. Parisilla (Pariksella?) oli liila kaapu. Itämaista vivahdetta asuissa lisäsi monen kuosissa olleet kirjoitusmerkkikuviot. Jotenkin rumankauniita asuja siis.
Devos vastasi myös lavastuksesta. Se oli kyllä hyvin pelkistettyä. Lähinnä vain hautakappelin valtava katosta riippuva risti ja pienemmät pystypalkit. Visuaalisia tehokeinoja oli myös jättimäiset kirjekuoret (kutsut tanssiaisiin, Isä Lorenzon kirje Romeolle), joissa luki sisältö ison koiran kokoisin kirjaimin). Ääh, ehkä liian alleviivaavaa. Ja sitten ne valtavan kotkanpäät ja neuvostohenkiset kerrostalot. Harmaata ja tylyä. Tuli jotenkin sellainen itäblokkimainen tunnelma niistä. Mustat liehuvat kankaat lopussa ovat kyllä kauniit. Lopun heppavideo on liian hämmentävä.
Esityksen loppu tarjosi kiinnostavan silmäyksen balettitanssijoiden kehoihin. Jotenkin sitä saattaisi ajatella, että kaikki ovat kuin samasta puusta veistettyjä, mutta pituuserojen lisäksi kyllä balettitanssijoiden kropatkin ovat keskenään hyvin erilaisia. Toiset miehet ovat jytkympiä ja isompireitisempiä, toiset taas pitkiä ja pajuvitsamaisia. Eivätkä kaikki naisetkaan ole pikkiriikkisiä keijukaismaisia olentoja. Yleisö taisi olla niin hömmentynyt tästä mlopusta että ymmärsi alkaa taputtamaan vasta kun Romeo ja Julia astuivat lavan edustalle.
Mun paikka oli talon paras, eli kasirivin keskellä. Kyllä sillä istuinpaikalla on väliä. Tykkään kyllä istua parvellakin, koska sieltä näkee kokonaisuuden, sekä orkesterin. Mutta noin läheltä näkee tanssijoiden kasvot ja ilmeet. Kasirivi on kuitenkin sen verran kaukana että kokonaisuuskin hahmottuu.
Ja näin taas vilauksen Kenneth Grevestäkin kun tämä istui vakipaikalleen - näin ollen balettikokemukseni oli taas täydellinen!
Kiinnostava ilta kaiken kaikkiaan. Ei ehkä varauksetta mikään suosikkiesitys, mutta todella kiinnostava versio! Vielä on 4 esitystä jäljellä, eli kannattaa mennä katsomaan - ennakkoluulottomasti. Ja jos et pääse paikalle niin tämän voi katsoa myös verkossa.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Sakari Viika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti