Täynnä Elämää / KokoTeatteri 18.5.2014

Aivan mahtava yhdistelmä elävää musiikkia (kitara, rummut, koskettimet), teatteria, nostalgiaa ja hyvää meininkiä. Eli  Täynnä Elämää on esitys joka rakentuu edesmenneen Jyri Honkavaaran elämäntarinan ympärille. Jyri syntyi Parkanossa 1960, mutta perhe muutti Pihtiputaaseen pari vuotta myöhemmin. Erilaisten pienempien bändien jälkeen Ratsia perustetaan 1977, ja jää kyllä eittämättä Jyrin isoimmaksi menestykseksi. Sen jälkeen tulleet Hefty Load, Killer Poodles, Innerspacemen eivät yltäneet kuin korkeintaan kulttisuosioon Helsingin musiikkipiireissä. Mutta Ratsia oli hieno. Jyrin elämä loppui 1997, vain 37-vuotiaana. Päihteidenkäyttö ja 3 vuotta aiemmin tapahtunut putoamisonnettomuus olivat varmaan omalta osaltaan vaikuttamassa tähän.

No anyway, Ratsia oli varmaan yksi merkittävimpiä punk/uuden aallon bändejä Suomessa ja edelleenkin moni biisi saa välittömästi allekirjoittaneen naaman virneeseen ja jalan vipattamaan. Jyrki Pylväs oli laatinut käsikirjoituksen erilaisten haastatteluiden yms. pohjalta. Perttu Leinonen ohjasi. Mutta näkyvin taakka oli kahden loistavan ja lahjakkaan esiintyjän harteilla eli Tomi Alatalo ja Antti Laukkarinen. Kumpikin vaihtoi roolia lennosta ja oli suvereeni instrumenttiensa kanssa (Antti soitti rumpuja ja lauloi, Tomi kitaraa ja koskettimia sekä lauloi).

Esitys kesti noin tunnin ja vartin, mutta lisää olisi katsonut ja kuunnellut mielellään. Viimeinen esitys (tällä haavaa, ne onneksi jatkuvat syksyllä), niin sali oli täpösen täynnä. Selkeästi mukana oli paljon Honkavaaran aikalaisia ja muusikoita muutenkin. Tunnelma oli siis aika innokas.

Show potkaistiin käyntiin soittamalla Tämä hetki ja tulevaisuus. Siitä sitten homma jatkui, välillä jätkät soittivat, välillä kertoivat Jyrin tarinaa niin sukulaisten, bändikaverien kuin fanienkin kautta. Miten Ratsian kundit itse askartelivat kasetinkansia (Jyri keksi demokasettijutun Suomessa) mitä myytiin faneille, ja kaikkia muita hauskoja (ja surullisiakin) anekdootteja vuosien varrelta.

Yksi hauska juttu oli 14-vuotiaan rumpalin Jukka Viron (soitti salanimelleä PopKorni) keskustelu isänsä kanssa (kun pyysi lupaa lähteä Rock-SM-kisojen aluekarsintaan Jyväskylään). Laukkarinen esitti teiniä ja Alatalon kitara isää :-)) Laukkarinen oli myös erinomainen (radio)selostaja rockin SM-finaalista Seinäjoen ammattikoululta 1979 - SM-kisoista mitkä Ratsia voitti.

Sitten soitettiin potpurri biisejä (harmi kun oli niin lyhyitä pätkiä vaan...) Lontoon skidit, Ruumis ja sielu, Täältä tulee yö, Kaatopaikan enkelit... eri tapahtumissa Provinssirockista, Saapasjalkarockista, Kalakukkotapahtumasta, Mansikkakarnevaaleilta, Lohjan kirkkovenesouduista... Jossain vaiheessa bändi alkoi tuntua Jyristä rajoittavalta ja tämä pakeni taiteilijan ahdistustaan päihteisiin. Soolosinkku Leijat (kyllä, se Kirkan biisi) oli hieman erilaista Honkavaaraa. Missä oli tuttu "oman sukupolvensa ääni" nyt? Hyvin kyllä kuuluu Joy Divisionin ja The Curen vaikutus tässä versiossa...

Esityksessä oli mukana tavallaan myös kolmaskin henkilö, koska mikkitelineessä vaateripustimessa roikkuva nahkatakki esitti hetkittäin Jyriä. Kerran se oli myös Alatalon päällä, kun tämä soitti koskettimia selkä yleisöön päin.

Ei se englanninkielinen materiaali toiminut läheskään niin hyvin kuin suomenkielinen. Ei silloin, eikä nyt lavallakaan. Killer Poodlesin Love letters from the tomb oli kuitenkin ihan jees.

Esityksen loppuvaiheilla aika paljon lavalla oli keskustelua siitä missä ja milloin kukakin näki Jyrin viimeksi. Ja monta eri versiota tämän putoamisonnettomuudesta 1994. Ja miten Jyrin elämää varjosti kokoajan tunne omasta riittämättömyydestä, pelko siitä ettei ole kukaan ja miten muut omistaa paloja susta niin ettei lipulta itselle jää enää mitään. Voin hyvin kuvitella miten tämänkaltainen pelko painaa monia artisteja muodossa tai toisessa.

Varsinainen esitys loppui siihen kun pojat laittoivat mikin kiinni vanhaan kasettisoittimeen ja sieltä kuunneltiin näytelmän nimibiisi Täynnä Elämää:

Kun oot yksin kaiken keskellä
etkä saa mistään kiinni
ja kun tuntuu ettei enää
jaksa edes yrittää

Ja kun on pimeetä ja kylmää
sun sisällä ja ympärillä
niin silloin tajuut ett sun on pakko
nousta jaloilles

Mä en aio päästää irti
oonhan täynnä elämää
Oon tarpeeks säälinyt mä itseeni
nyt pidän pystyssä mä pään

Joo, ihan lopussa vedettiin sitten taas kaikkien englanninkielisten jutskien jälkeen lisää Ratsiaa; Taidetta,  ja ihan lopuksi vielä yksi biisi, jonka ehdin jo unohtaakin. Ennen vikaa biisiä Alatalo löi kitarallaan nenäänsä, ja siitä vuosi kiitettävästi verta. Keittiörullatupotkaan ei pysyneet, joten vika biisi meni sitten aika groteskin näkösenä, kunnon punkhengessä.

Oli kyllä kiva esitys. Kumpikin esiintyjä vallan lahjakas. Tomi Alatalon näin ensimmäisen kerran Tampereen Teatterin lavalla Hamletin pääroolissa viime keväänä (tai ihan ekan kerran Hamletin lukuharkoissa) ja sitten viime kesänä Nummisuutarien Eskona Krapin kesäteatterissa. Molemmissa rooleissa oikein pätevä.

Mulla oli alunperin liput tähän Porin esitykseen 9.5. mutta sitten paluulento Lontoosta siirtyi lentoyhtiön toimesta (kiitos vaan Ryanair) illaksi, joten hyvästi vaan Porin reissu. Esitys olisi ollut Tampereella 8.5., mutta silloin olin siellä Lontoossa. Muistakaan esityspäivistä ei sopinut omaan kalenteriin mikään, joten vikaan se sitten jäi. Onneksi kiertue jatkuu syksyllä, joten tarttee mennä varmaan katsomaan uudelleen silloin.

Tästä taisi nyt tulla enempi Ratsia-juttu kun teatteriesityksestä kertova :-) No anteeksi vaan. Eihän se mitään elämää suurempaa musiikkia ole, mutta olen kyllä aina tykännyt. Simppeliä ja kantaaottavaa.

Niin ja Koko Teatteri oli kiva paikka Hakaniemen hallin likellä Helsingissä. Kahvilassa hyvä valikoima juomia ja ihanat oranssit nahkasohvat. Mulla ois niistä kuvakin tabletilla, joten koitan saada siirrettyä tännekin jossain vaiheessa.

Mutta menkää ihmeessä sitten syksyllä jos vaan mahdollisuuksia on. Lisätietoja (ja varmaan ne syksyn esityspäivätkin) koko hommelista löytyy käsikirjoittaja Jyrki Pylvään ylläpitämästä blogista. Sinne ensin ja sitten katsomaan!!

Viralliset kuvat copyright Mitro Härkönen