Mutta tämä esitys sitten; tätä en halunnut jättää näkemättä! Hurme on viime vuosien varrella loihtinut teatterilavoille monenlaisia esityksiä, ja kaikki ovat olleet erittäin kiinnostavia. Hän tekee hyvin omannäköistään teatteria. Niinkuin nyt Harhamakin; Hurme-leima näkyy hyvin selkeästi. Liki kolme tuntia kaikenlaista hurlumheitä. Hetkittäin menee yli hilseen (ei harvinaista toki minulle) mutta lavalla on sellainen into ja tekemisen meininki että ihan sama ymmärränkö kaikkea. Harhama on ilmeisesti jossain määrin omaelämäkerrallinen. Päähenkilö Harhama (Tomi Alatalo) pohtii lapsuudestaan asti uskonasioita, ja käy jatkuvaa pohdintaa ja kamppailua asian tiimoilta. Jehova ja piru kamppailevat miehen sielusta, ja esityksen loppuun asti täytyy odottaa tietoa voittajasta. Alatalo on huikean hyvä niinkuin aina, ja taas kerran Hurme hyödyntää hyvin miehen pituutta ja elastista olemusta.
Ensimmäisessä näytöksessä kuullaan ensemblen upeaa modernia musiikkiteatteria, urkuharmoonilla ja kaikenlaisilla hilavitkuttimilla säestettynä. Petra Poutasen säveltämä musiikki on monenkirjavaa, kansanmusiikkipoljentoista ja näyttelijäkuusikon moniääniseen lauluun sopivaa. Gregory Maissen äänisuunnittelu on kuin piste iin päällä hienoon musiikkiin ja äänimaisemaan. Äänet kaikuvat ja kertautuvat, kuuluvat katsomosta ja monesta eri suunnasta. Korvia hivelevää.
Köyhyydestä mies ponnistaa rikkauksiin, kunnes Japanin sota vie kaiken omaisuuden. Perunanviljelyllä saadaan taas talous tasapainoon, vaikka rahaa pitää syytää niin Esempiolle kuin ennustajillekin. Siperialaisella ennustajalla on muuten vinkeä papukaija (Eetu Känkänen). Nähdään tässä esityksessä muitakin kiinnostavia eläinhahmoja. Ensemblen täydentää Enni Ojutkangas. Kaikilla on lukuisia ja toinen toistaan kiinnostavampia rooleja.
Kyllä tämä ensemble on vaan niin hieno! Välillä mesotaan kuin työväentalon lavalla, kansanteatteria parhaimmillaan, ja välillä mellastaa lauma tarhaikäisiä kevätjuhlassa. Saara Hurmeen laatimat koreografiat ovat milloin vauhdikkaita, milloin lapsekkaan hauskoja. Kun Esempio esittää plastista ilmaisuaan saa nauraa kippurassa. Huumoria on muutenkin mukana paljon. Kyllä tämä esitys viihdyttäisi perinteisissä iltamissakin.
Raisa Kilpeläisen lavastus on varsin pelkistetty. Lava, siinä kaikki. Toisessa näytöksessä saadaan lisäksi se perinteinen työväentalon näyttämö, ihanine simpukanmuotoisine näyttämövaloineen. Kilpeläisen käsialaa ovat myöskin valot, aika ajoin melko häikäisevätkin.
Eihän teksti ihan pelkkää Rantamalaa ole, vaan mukana on myös Hurmetta. "Itsekin hämmästelen tämän matskun ihanuutta" toteaa Harhama valmistuvasta teoksestaan jossain vaiheessa. No niinpä! Hetkittäin tulee mieleen jopa Peer Gunt, harhailuista maailmalla ja monimuotoisista kuvitelmista. Mukana on myös kaikenlaisia Hurmeen viittauksia asioihin ja ihmisiin, joita vain niihin vihkiytyneet ymmärtävät.
Piruja ja perkeleitä nähdään monenlaisissa olomuodoissa, erityisesti Roosa Söderholmin Piru on muikea suoritus. Maisteri Sala (Antti Laukkarinen) ja taiteilija Halla (Känkänen) vierailu Harhaman luona on hulvaton taiteilijakuvaus (ja se perinteinen ryyppykohtaus). Kummallakohan herroista on vaikeampaa, kärpästen vai kuumuuden riivaamalla? Ettei vaan taas perkeleellä olisi näppinsä pelissä... Ja olisiko tämä hienoimpia lauseita ikinä: "Nuoralla kuivuvat kylmät kalman sukat". Harhaman monologi, tai oikeastaan muistopuhe Ritvalle, on runollinen ja koskettava.
Kertakaikkisen hauska ja hulvaton esitys. Aavistuksen liian pitkä, mutta silti toimiva. Ja niin, emätin-sana mainittiin esityksessä 9 kertaa, pidin ihan tukkimiehenkirjanpitoa, koska Talle asetti haasteen. Teatterilla on myynnissä Hurmeen uutta Suomi-kirjaa (edulliseen 25 euron hintaan) sekä Harhama-kahvia! Ja huom. 9.10. järjestetään tuoksuton näytös!
Kiitos Hurme ja kiitos moneen taipuva ensemble!
Esityskuvien copyright Stefan Bremer.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti