Kaksi naista ja meri / Lahden kaupunginteatteri 8.5.2015

Olen aina ollut suuri Tove Janssonin töiden ystävä, joten oli itsestäänselvyys mennä katsomaan Lahden kaupunginteatteriin Kaksi naista jameri esitystä. Tove Janssonista ja Tuulikki Pietilästä kertova pieni ja intiimi näytelmä kertoo tarinan kirjailija ja kuvittaja Marin ja taidegraafikko Jonnan kautta. Nämä kaksi vanhempaa naista asuvat vierekkäisissä asunnoissa, mitä yhdistää ullakkokäytävä.

Jonna on hieman äijämäinen joka huolehtii Marin lääkkeistä ja kaikesta muustakin. Mari on hieman avuttoman ja hitaan oloinen, sellainen jahkailijatyyppi. Vähän neuroottinenkin ja sellainen joka haluaa varmistaa kaikki moneen kertaan. Mutta lapsellinen, innostuva ja utelias. Jonna on aikaansaavempi ja hieman turhautuu hetkittäin toisen hitauteen ja päättämättömyyteen. Vakavahenkinen työnarkomaani ja komenteluun taipuvainen.

Näytelmässä oli paljon herkullisia yksityiskohtia ja kohtauksia. Esimerkiksi naisten Amerikanreissu kaikkine värikkäine tyyppeineen on mainiota teatteria. Klovharu on pienoismallina ja sitten oikeanakin.

Roolitukset on aika kohdallaan. Eeva-Kirsti Komulainen on homssuinen ja kampausta myöten tovemainen. Ritva Sorvali topakka ja tuuliviirimäisempi. Hetkittäin molemmat sortuvat lievään ylinäyttelemiseen. Saana Hyvärinen taipui moneksi: amerikkalaiseksi siivoojaksi, nuoreksi taiteilijaksi joka on Jonnan oppilas ja myös Helgaksi, joka on ollut suuri Marin äidin fani.  Aki Raiskio veti myös taitavasti nukketeatteritaitelija Wladyslawin roolin (”ettei kadottaisi kallista uteliaisuuttaan, silloin antaisi itsensä kuolla”). Myös hissipoika Albert (liki 80 v) ja Marin veli Tom syttyvät eloon Raiskion käsittelyssä. Näyttämöllä piipahtaa myös hieman hidassoutuinen Johannes (Marin vanha heila), joka tulee Klovharuun kylään tai tekeekin sitenkin oharit  - ja toimii muuten Nuuskamuikkusen esikuvana.

Esityksessä hyödynnettiin videokuvausta (Tuulikki Pietilähän harrasti aktiivista kaitafilmikuvausta kymmenien vuosien ajan) ja sorminukkenäytteleminen pienoismallikulisseissa oli mainiota. Musiikin käyttö oli esimerkillistä; kummassakin näytöksessä oli oma tunnusmusiikkinsa.

Näyttämömiehet olivat myös sopivasti pukeutuneita, aina kulloisenkin kohtauksen vaatimalla tavalla (Klovharussa kun ollaan niin kalastusasuissa, ja Amerikassa ollessaan cowboyhatuissa).

Tove Janssonin kymmeneen novelliin perustuva teos on Pipsa Longan suomentama ja dramatisoima. Saana Lavaste ohjasi. Siitä on tosi paljon aikaa kun olen Janssonin aikuiskirjoja lukenut, mutta muistan tykänneeni niistä kovasti. 

Jotenkin tämä esitys on hieman liian pitkä (2,5 h) ja tasapaksu kohotakseen samalle tasolle novellien kanssa. Ihan peruskiva, mutta ei mitenkään säväyttävä. Kannatti silti ehdottomasti mennä katsomaan, koska kyllä siinä oli jotain oleellista tavoitettu päähenkilöistä.


Näin esityksen alennushintaisella pressilipulla

Kuvien copyright Lauri Rotko