Kun olin pieni, isällä oli tapana tehdä varjokuvia seinälle. Tiedättehän tämän taidemuodon, missä kädellä tehdään hahmoja valon edessä ja varjot heijastuvat seinälle? En muista oliko hänellä repertuaarissa muita hahmoja kuin susi. Se oli minusta hauskaa ja aika jännittävääkin.
Nyt montakymmentä vuotta sitten sain palata lapsuuden fiiliksiin, kun pääsin katsomaan todellisen mestaritaiturin esitystä. Nykynukketeatterifestivaali TIP-Festin ohjelmistossa esiintyi brittiläinen mestari Drew Colby. Valitettavasti etänä näinä tautisina aikoina, mutta yllättävän hyvin varjonukketeatteri sopi myös läppärin ruudulle. Zoom-esityksessä tekniikka toimi hyvin; vaikka istuin autossa Forum Marinumin parkkipaikalla Turussa ja otin nettiyhteyden puhelimen kautta, niin ei pätkinyt.
Varjografia on varmaankin maailman vanhin nukketeatterin muoto. Välineet on aina mukana ja tätä voi helposti harrastaa kuka vaan. Drew Colbyn tapaiseen sorminäppäryyteen on monella kyllä matkaa, mutta harjoitteluhan tekee mestarin kuten sanotaan. Hänellä on YouTubessa suuri määrä opetusvideoita, että sieltä sitten vaan omaa show'ta laatimaan.
Colbyn Mr Shadow oli n. 35 minuuttia pitkä esitys. Ei siinä varsinaisesti mitään juonta ollut, vaan kokoelma erilaisia eläin- ja ihmishahmoja seikkailemassa. Välillä muodonmuutos toiseen hahmoon tapahtuu aivastuksella. Näemme pieniä väläyksiä näiden hahmojen elämästä. Esityspaikkana oli piskuinen kanaalivene, mutta paikalla ei nyt sinällään ole väliä, koska katsoja näkee vain valkokankaan ja sillä olevan pyöreän valoläikän. Ja siihen heijastetut varjokuvat. Teknisesti tosi simppeliä. Mutta mitään yksinkertaista miehen esityksessä ei sitten ollutkaan. Täydellinen ääninäyttely oli kirsikka kakun päällä. Jokaiselle eläinlajille löytyi hyvin autenttinen ääni, ja usein myös musiikki. Kun kenguru hypähteli kuulimme Waltzing Matildan ja Joutsenlampi-baletiin teema johdattelee joutsenta ja niin edelleen. Äänet olivat todella monimuotoisia. Muita apuvälineitä ei ollut, paitsi vesimaiseman loihtimiseen käytettiin vanhaa lasipurkkia jonka pohja oli maalattu siniseksi. Tämä vain valonlähteen eteen ja avot!
Hevosia, kissoja, koiria, pupuja, lintuja, tarantuloja, norsuja, kirahveja, etanoita, dinosauruksia, vuohia, virtaava joki erilaisine otuksineen... eläinkavalkadi on loputon. Ja nähtiinpä se omasta lapsuudesta tuttu susikin! Miten nerokkaasti oivallettuja ja eläviksi tehtyjä. Taskurapu oli kyllä napsuvine äänineen suosikeitani. Apinat sukivat toistensa turkkeja ja pusuttelevat. Erilaisia ihmishahmojakin on, yksi mies on ihan Spede Pasasen näköinen. Nenäänsä kaivava ukko (enkä halua kertoa mitä se räkäklimpille tekee). Laukkaava hevonen ja ratsastava cowboy vuorottelevat tosi näpsäkästi ja musiikkina heille on alati kiihtyvä Rossinin Wilhelm Tell alkusoitto. Yksinkertaista ja hienoa!
Ymmärrän hyvin Colbyn kaljunkin, koska hän on itse mukana (tai varjonsa on) joissain kuvissa, esimerkiksi linnun laskeutuessa päälaelle. Sopii hyvin! Esityksen lopuksi hän näytti meille vielä muutamia hahmoja, siis miten niitä tehdään. Kiehtovaa. Miten käsittämättömän notkeat sormet!
Esityksessä on vähän englantia mukana (vaikkapa cowboyn jenkkipuheessa) mutta silti se sopii mainiosti lapsille ja muille kieltä ymmärtämättömille. Pupun ja suden kohtaaminenkaan ei päättynyt ikävästi...
TIP-Festissä on mahdollisuus nähdä tämä vielä kolmasti netin kautta, mutta paikan päällä Tehdas Teatterissa ja Seikkalupuiston Timantti-teatterilla. Ehdottomasti kannattaa, koska meno on melkoista. Jos et pääse paikalle, niin miehen kotisivutkin lukuisine videoklippeineen (ja tuolla ylempänä oleva linkki YouTubeen) tuovat vähän lohtua. Sivuilla on muuten tulevia esityksiä mm. Lontoossa, mihin saa etälippuja. Kannattaa tutkailla tätäkin mahdollisuutta nähdä esitys.
Ylin kuva Phoenix Arts Club - Lincoln Pictures, keskimmäinen Drew Colbyn sivuilta, alin kuva omani.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti