Tunnin verran kestävä esitys oli mystinen sekoitus kaikenlaista, ja ainakin tämä katsoja vajosi jonkunsortin transsiin tai hypnoosiin sitä katsoessaan. On miekkoja, iso kavalkadi klassikkomaalauksia mestattuine päineen (siis niitä on käsittämätön määrä), kaunista musiikkia, nopeita liikesarjoja, putoavia päitä. Nainen pohtii "I just googled what's the meaning of life" - niin, mikä se elämän tarkoitus onkaan. Kuolema? Missä se elämän ja kuoleman raja kulkee? Siinäkö kun miekka (tai giljotiini, tai mikä hyvänsä) irroittaa pään?
On tanssia, on akrobatiaa, on kauneutta. Lava, joka vaijerien varassa liikkuu ja kallistuu, suorastaan leijuu ilmassa. Nainen jolta irroitetaan pää tai jalat, kaikki käy. Näitä klassisia taika/sirkustemppuja. Outoa, kiehtovaa, hypnotisoivaa. Lopussa kun läpikuultava kangas heiluu ja musiikki soljuu ylitseni, en enää tiedä olenko hereillä vai valveilla, ja näenkö lavalla hahmoja vai ovatko ne vain mielikuvitukseni tuotetta. Ihan sama, oudon kiehtovaa kuitenkin.
Katosta laskeutuva ja leijuva moottorisaha (tai sen kaltainen kapistus) uhkaa hymynaamaa, luurankomiestä ja Che Guevara-heppua. Hmmm... Huimaa!
Kovin vaikea koittaa pukea sanoiksi kokemaani. Se oli jotenkin meditatiivinen kokemus, ja paluu maan pinnalle aplodien alkaessa oli vaikeaa. Olisin voinut jäädä sinne transsiin ikuisiksi ajoiksi.
Kiitos Kalle Nio ohjauksesta ja koko konseptista. Kiitos loistavat esiintyjät Jukka Tarvainen, Vera Selene Tegelman ja Inês Campos. Kiitos upeasta valosuunnittelusta Jere Mönkkönen ja Joonas Tikkanen. Ja kiitos Kalle Nio ja Taneli Rautiainen luovasta lavastussuunnittelusta. Ja erityisesti Samuli Kosminen (ja Kalle Nio) äänisuunnittelusta - se meni luihin ja ytimiin.
Kolmen Juhlaviikkojen esityksen jälkeen Cutting Edge lähtee maailmalle. Hienoa!
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Kalle Nio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti