tiistai 2. elokuuta 2016

Ruska / TeaK, Tampereen Teatterikesä 2.8.2016

En nähnyt viime vuonna Teatterikesässä Ruusu Haarlan Traumaruumista (enkä aiemmin TeaKissakaan) ja Ruskakin jäi näkemättä viime vuoden lopulla TeaKin ohjelmistossa. Joten hurraa Teatterikesälle, että tämä tuli nyt ohjelmistoon.

Ruusu Haarla jatkaa RUSKAssa omakohtaisten muistojen ja perhehistoriansa käsittelyä. Mikä on faktaa, mikä fiktiota - onko sillä niin väliä. Sillä tämä tarina toimii näyttämöllä. Tämä ohjaus oli Haarlan opinnäytetyö TeaKiin. Maanantain pressitilaisuudessa hän kertoi RUSKAn sukeltavan syvemmälle perhesuhteisiin ja jatkavan narsistisen perheen kuvausta. Tragikomedia karnevalisoi aihettaan.

 

Näemme itsekeskeisen äiti-Annan, joka entisenä näyttelijänä taitaa drama queenin roolin mallikkaasti. Varsinkin toisessa näytöksessä  Aksa Korttilan esittämä äiti puhkeaa kaikkeen hysteeriseen loistoonsa. Upeaa roolityötä, ja välillä ei sitä tiennyt itkeiskö vai nauraisko kun nainen voihkii, piiloutuu paperimaton alle, flirttailee tyttärensä poikakaverin kanssa ja saa vaan kaikennäköisiä hepuleita. Narsismikuvausta parhaimmillaan.

Sonja Salminen näyttelee RUSKA:n nimiroolin. Ruska on perheen tytär, joka pyristelee irti perhehelvetistään. Ottaa etäisyyttä, pitää taukoa, ja opiskelee teatterikorkeakoulussa. Sekä alkaa kirjoittamaan näytelmää lapsuudestaan ja sen traumaattisista kokemuksista. Salminen on hetkittäin lakonisen vähäeleinen, mutta jotenkin se tyyli sopii tähän erittäin hyvin. Toisen näytöksen alussa hän soittaa pianolla ja laulaa Black Sabbathin Changes-biisin, todella kauniisti.


Heikki Ranta saakin sitten hypätä roolista toiseen, lennossa. Hän on vuorotellen Ruskan itsekeskeinen ja alkoholisoitunut isä, äidin uusi miesystävä Mika (joka ei myöskään kykene näkemään omaa nenäänsä pidemmälle, vaikka varmaan rakastaakin sekä Annaa että Ruskaa), perheen pyörätuoliin sidottu "sosiopaatti"poika Reino ja Ruskan uusi poikaystävä, jota tuodaan kotiin näytille. Sujuvasti nämä roolivaihdot sujuvat ja jokainen on ihan omanlaisensa tyyppi. Bravo! Lisäksi miehen lauluääni on vaikuttava.

Lisäksi nähdään Seidi Haarla videon kautta Ruskan isosiskona, joka joutuu myös sotkeutumaan äidin ja Ruskan välienselvittelyyn, tahtomattaan. Hän on tainnut päästä jo pois narsismin piiristä ottamalla etäisyyttä koko sakkiin.


Jäin pohtimaan esityksen aikana, ja jälkeenkin, monia kysymyksiä ja asioita. Kelasin omaa perhettäni, äitisuhdetta, perheen traditioita. Onko kaikilla tyttärillä ja äideillä vaikea suhde, joka heijastuu pitkälle aikuisuuteen? Kuuluuko sitä enää perheeseen, jos ei asu kotona? Missämäärin olemme lapsuuden vankeja, ja niiden lapsuuden roolien. Onko joulu kaikilla yhtä traumaattista aikaa? Kulkevatko nämä rikkinäiset äiti-tytärsuhteet perintönä sukupolvelta toiselle? Ainakin Annan ja oman äitinsä välit tuntuvat olevan yhtä mielenkiintoiset kuin Annalla ja Ruskalla.

Sen lisäksi että Haarla vastaa käsikirjoituksesta ja ohjauksesta, hän on suunnitellut lavastuksen ja video- ja äänisuunnittelun. Todellinen multilahjakkuus siis. Lavastus olikin aika mielenkiintoinen: valkoinen, hyvin niukasti sisutettu huone, jonka takaseinällä oleva "ikkuna" avasi näkymän toiseen tilaan, ja välillä menneisyyteenkin, Ruskan lapsuuteen ja muistoihin. Välillä sen tilan toimintaa katsottiin suoran videofeedin kautta, ja välillä ihan siitä aukosta suoraan. Aukon päällä oli paperirulla, jota hyödynnettiin ikään kuin verhona, ja milloin minäkin.


Musiikkivalinnat osuivat aika nappiin, niin biisien tunnelman kuin sanoitustenkin kautta. Nick Cavea, Leif Wagerin romanssi Ruskan karaoketulkintana... ja se Miiko Toiviaisen sovittama Black Sabbath.

Mielestäni RUSKA oli monellakin tapaa rohkea esitys. Ei oikeastaan siksi, että kaikki lavalla olijat esiintyvät enemmän ja vähemmän vähäpukeisesti tai että äiti ja Mika harrastavat S/M-leikkejä, vaan koska se paljastaa paljon tekijänsä sielunmaisemasta. Haarla uskaltaa sanoa rohkeasti, haastaa katsojan, ja uhmata seesteisiä perhekäsityksiä.

Ainoa harmituksen aihe oli ilmoitetusta venynyt esityksen pituus. Vartin väliaika lisää kokonaisuuteen aiheutti, sen että seuraavaan esitykseen siirtyminen veti tiukoille. Ja jätti auton siirtämisen sekä siellä olleiden eväiden syömisen kokonaan väliin...


Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Katri Naukkarinen,
paitsi Ruusa Haarla pressitilaisuudessa on omani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti