maanantai 22. elokuuta 2016

Everything by my side / Helsingin Juhlaviikot 21.8.2016

Yksi tämän vuoden Helsingin Juhlaviikkojen mielenkiintoisimmista esityksistä oli tämä argentiinalaisen Fernando Rubion Everything by my side. Jo pelkästään se esiintymispaikka ja -tapa kiehtoivat. Keskellä Helsinkiä, Keskuskadulla, ihmisvilinässä. Jokainen katsoja kaksin sängyssä esiintyjän kanssa, peiton alla, intiimisti. Pitihän se mennä kokemaan. Esityksiä oli vain kolmena päivänä eli eilen loppui se lysti.

  

Ja olihan se kokemus. Siinä kun oli hyvin lämpimässä pesässä kaksin, silmät kiinni, niin ihmisten ja liikenteen ääni lakkasi kokonaan kuulumasta. Oli vain partnerini (minä olin sängyssä viisi eli oma näyttelijäni oli Tarja Heinula) ja hänen lempeä äänensä, ja silloin tällöin höyhenenkevyesti kasvojani koskettava kätensä. Esitys kesti kymmenisen minuuttia, mutta se tuntui hetkeltä ja samalla ikuisuudelta. Yhtä hyvin olisin voinut kellua siinä ajattomuudessa kymmenen tuntia tai kymmenen päivää.

Vajosin jonkunlaiseen transsinoloiseen, meditatiiviseen tilaan. Sanat valuivat ylitseni ja sisääni. Pitkiä taukoja, hiljaista puhetta, mutta mitään muuta ei siihen tilaan ja maailmaan mahtunut. Ei ole edes mitään merkitystä enää mitä hän sanoi, mutta sillä hetkellä se oli maailman tärkein tarina. Henkilökohtainen, viiltävä, yksinäisyyttä torjuva, lohtua antava.

Katsojien vaihtuessa näyttelijät istuvat ja odottavat


Ihan käsittämätöntä miten tuommoinen lyhyt esitys voi olla niin koskettava ja voimaannuttava. En olisi halunnut tulla pois peiton alta lainkaan, mutta lähtösanat oli sanottu. Ja piti lähteä. Tästä jäi lämmin olo sisäisesti (ja ulkoisestikin, koska oli lämmin päivä, ja vaikka olin täkin alla t-paidassa, niin kuuma tuli koska olin melkein huppukuurossa).

Tätä on esitetty aiemmin useissa suuskaupungeissa, ja vaikka konsepti (yksi näyttelijä esiintyy yhdelle katsojalle kerrallaan) ei olekaan uusi, niin esiintymispaikka (sänky) on. Esitys herätti ohikulkijoissa paljon huomiota ja keidenköhän kaikkien kotialbumeihin itsekin mahdoin päätyä?

Viitossänky jäi kylmäksi lähtöni jälkeen


Oli kyllä hieman hämmentävää kun ei saanut sanoa hei, tai kiitos tai mitään esiintyjälle. Sitä joutui kohtaamaan toisen hiljaisena. Se saattoi kyllä olla itselle ihan hyväkin. Joten haluan nyt sitten sanoa kiitos. Lämmin kiitos. Niin Juhlaviikoille, Fernando Rubiolle kuin Tarja Heinulallekin. Sekä mukavalle henkilökunnalle (sain vaihdettua klo 18 lippuni klo 16.45:ksi, kun oli yksi paikka siihen vapaana).

Upea elämys!


Kuvat otin ihan itse ennen ja jälkeen oman vuoroni.

2 kommenttia:

  1. Oi just tämä että oliko sillä mitään väliäkään mitä sanoi kun sillä hetkellä kaikki oli niin tärkeää. Kiva kun pääsit ja ehdit ja pidit.

    VastaaPoista
  2. joo. Se vaan tuntui niin oleelliselta, mutta nyt en muista koko tarinasta kun alun. Joka oli hieman pelottavakin.

    Jännää kun mä luin sun kirjoituksesta että sä pidit silmiä välillä aukikin. Mä en halunnut rikkoa sitä tunnelmaa avaamalla silmiäni.

    VastaaPoista