Anna Lipposen käsikirjoittama ja Tanjalotta Räikän dramatisoima ja ohjaama Kädettömät sai ensi-iltansa Lahden kaupunginteatterissa jo yli vuosi sitten ja viime keväänä sitä esitettiin Virossa. Ensi keväänä se jatkaa matkaansa Kansallisteatteriin kolmen esityksen voimin.
Kädettömissä on monta tarinaa, monta ääntä, monta kohtaloa. Karvahatullinen sympaattinen supikoirakaksikko vaeltaa hylätyssä vanhassa teatterirakennuksessa. On muusikkoisä ja Viron laulava vallankumous sekä tämän aikuinen Else-tytär Suomessa. Elsen kertomus kuullaan vanhalta C-kasetilta. Tämä on tarina myös isän ja tyttären väleistä, kohtaamisesta ja vääjäämättömästä erostakin.
Pikkuhiljaa meille selviää taustoja Elsen ja isänsä suhteesta, ja myös Elsen vanhemmista. Esityksessä musisoidaan, kuunnellaan nostalgisen rämisevää Villu Tammen Tere Perestroikaa nauhalta, rauhoitutaan seesteisiin hetkiin. Samalla opimme paljon ALS-taudista. Elsen ajatukset ja tunteet sekoittuvat isän koskettaviin lapsuusmuistoihin. Paljon käsitellään vapautta. Mitä kaikkea se on. Vapaus on myös yksinäisyyttä ja tyhjyyttä, jos kohta yksilön ja kokonaisen kansakunnan vapauttakin. Kun Viro vahvistuu ja lopulta itsenäistyy elokuussa 1991, niin vastavoimana Else heikkenee. ALS-tautiin ei ole parannusta. Lopulta kuitenkin rakkaus ja suvaitsevaisuus ovat tämän maailman kantava voima.
Tämä kosketti minua kovasti. Lavalla taituroivat Anna Lipponen ja Tõnu Oja ovat kumpikin taitavia, sympaattisia ja hiljaisella tavalla kiihkeitä. Muutamankin kerran sain pyyhkiä kosteita silmiäni. Ja tää on jännä, koska vaikka kuolemaa ja menetystä käsitelläänkin, niin kovin paljon tarina on elämässä kiinni.
Petri Tuhkasen taitavasti vanhoja valokuvia hyödyntävä lavastus oli myös sopivan intiimi Telakan pieneen tilaan. Samuli Laiho on tehnyt musiikin isälle ja tyttärelle.
Onhan tämä tavallaan musta komedia kuten mainostetaankin, mutta myös aika paljon muuta. Historiallisten juttujen lisäksi paljon asiaa ALSin olemuksesta ja miten se vaikuttaa ihmissuhteisiin. Myös teatterijuttuja ja pieniä Shakespeare-viittauksia. Monipuolinen ja kaikin puolin sympaattinen ja kiinnostava näytelmä.
Telakalla tämä jo loppui, eli suuntaahan toukokuussa sitten Kansallisteatteriin katsomaan. Voin kyllä lämpimästi suositella.
Kuvien copyright Petri Tuhkanen.
Näin esityksen alennushintaisella lipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti