tiistai 5. maaliskuuta 2013

Lontoo kutsuu taas vaihteeksi

Huomenna ollaan menossa, tai pikemminkin minä olen menossa keskiviikkona ja Mia ja Minna tulee perjantaina perässä alkuperäisen suunnitelman mukaan. Mutta kun joku (= yours truly) keksi että The Darkness soittaa torstaina Lontoossa ja pitäähän sitä nyt mennä katsomaan... joten 30 eurolla sai aikaistettua lentoa.

Mutta lisäpäivistä on paljon iloa! Menen Wendylle yöksi, koko torstai on varattu V&A museon AV-arkistoon, eli ehdin katsoa 2 näytelmää (sen vuoden 2004 Old Vic teatterin Hamletin, missä eräskin Ben Whishaw suorittaa debyyttinsä ja B. Cumberbatchin tähdittimän Ibsenin Hedda Gablerin). ja käydä Marien kanssa perjantaina teatterissa ja National Theatren opastetulla kierroksella ja Royal College of Musicissa lounaskonsertissa ja ja ja... Niin ja se Darkness!

Matkakuume on kova, tietenkin. Tänään piti käydä hankkimassa uusi muistikortti, mutta uutta akkua en kameraan saanut, kun ei ollut kaupassa. Joku koirista söi meinaan pokkarikamerasta nuo 2 osaa. Lisäksi koitin tänään ostaa Alkosta liköörejä (on niin monta kelle pitää viedä), mutta Suomesta ei saa 2 dl:n pulloja, tai edes puolen litran... Laivalta saisi. No, ostin sitten suklaata. Tarttee vielä hankkia Wendylle jotain tuliaisia.

Huomenna haen kolmannen Oyster Cardin kaverilta lainaan ja Minnalta sen vaatteita mitkä tulee meidän kimppa-ruumalaukkuun (minkä mä siis vien keskiviikkona jo mennessäni).

Kirjojen ja leffojen puutelistan päivitys on menossa. Pikkuhiljaa mukaan otettavia tavaroita on kerätty keittiön pöydälle. Olen kattellut netistä niin säätiloja kuin mitä (kulttuuri)juttuja Lontoossa on juuri nyt.

Mennään sunnuntaiksi poikkeamaan junalla Birminghamissa eli Cruftsin koiranäyttelyssäkin, ja ollaan siellä la-su yö. Sitten meillä on Lontoossa kolmeen näytelmään ostettu liput. Lauantaina huikeat kritiikit saanut Macbeth (pääosassa James McAvoy), maanantaina Peter & Alice (pääosissa Ben Whishaw ja Judi Dench) ja tiistaina mulla toista kertaa, mutta toki eka kerta West Endissä The Judas Kiss (Rupert Everett ja Freddie Fox).

Mä en tiedä mitä näistä mä odotan eniten. Kahta ensin mainittua varmaan, koska nähdä lavalla McAvoy yhdessä mun suosikki-Shakespearen näytelmässä! Siis James McAvoy! Tai sitten oikeesti, mä ehkä pyörryn kun nään ensimmäisen vilauksen herra Whishaw'sta. Saatikka jos stage doorilla pääsen puhumaan kanssaan, niin ei voi käsittää. Ja Judi Dench sitten!!!!! (nyt pitää lopettaa selkeesti kun tuli joku hyperventilaatiokohtaus).

Meinaan keretä moikkaamaan Philiä St Barts kirkolla kanssa. Ai mun pitäskin muistaa laittaa tänne blogiin niitä sen kuvia Hollow Crown/Richard II kuvauksista. Jonka muuten TAAS sunnuntaina katsoin uudelleen, koska Cloud Atlaksen jälkeen piti nähdä lisää Ben Whishaw'ta (tää mun BW-kuume ei millään ota laantuakseen).

Jotta ohan sitä monenlaista luvassa - ja hei, pelkästään viikko Brittein saarilla :-))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti