Bring Up The Bodies / Aldwych Theatre 30.8.2014

Ja sitten heti perään se toinen osa eli Bring Up The Bodies. Myös tämä kirja voitti Man Booker Prizen, tosin vuonna 2012. Saapas nähdä yltääkö trilogian kolmas osa The Mirror and the Light ilmestyessään samaan. Kyllä mä hattua nostan jos näin käy.

Samat kolme tuntia pituutta tälläkin. Kyllä oli sinällään pitkä päivä kun istui samassa teatterissa yli 6 tuntia. Mutta onneksi oli niin laadukasta menoa ettei tuntunut istumiset missään! Ja hei, Aldwych oli sievä teatteri, ja möivät paljon kaikenlaista mainosrekvisiittaa. Käsiohjelmien lisäksi ostin postikorttisetit ja magneetit kummastakin näytelmästä.

Jostain luin että näytelmiä oli hieman viilattu ennenkuin siirtyivät SUA:sta Lontooseen. Lyhennetty ja kieltä muokattu. Hilary Mantel ja dramaturgi Mike Poulton tekivät muutenkin yhteistyötä hyvin läheisesti romaania näytelmäksi muuntaessaan.

Bring Up The Bodies jatkuu suoraan siitä mihin Wolf Hall lopetti. Nyt mukaan kuvioihin ilmaantuu Jane Seymour ja Henry VIII:n vaimo Anne Boleyn alkaa tulla taakaksi. Kuningas delegoi tästä eroon pääsemisen Cromwellille. Mestarillisena taktikkona tämä etsii laillisia syitä miten homma hoidetaan. Sama porukka tässä näyttelee ja pääsääntöisesti samoja roolejakin. Ja yhtä laadukkaasti.

Guardianin Mark Lawson tykkäsi, 5 tähteä (oli nähnyt ne myös SUA:ssa):

The attribution of villainy and heroism also challenges conventional biography. Among a uniformly thoughtful and inventive cast, Sir Thomas More (John Ramm), is vain and slippery, a man for all treasons, and yet still ultimately admirable in his willingness to die for principle. Nathaniel Parker's Henry switches instantly between charm, insecurity and terrifying rage, while convincingly suggesting that English ecclesiastical reform was driven by the king's soul as well as his penis. With equal nuance, Paul Jesson's tremendous Cardinal Wolsey is a sybaritic hypocrite but still heart-breaking in his fall, while Lydia Leonard's Anne is a sexual and theological schemer – the plays intriguingly explore the theory that Henry's succession needs gave an opening to Protestant plotters in his court – who later takes on true tragic force.

Crucially, Ben Miles, as Cromwell, is harder on the character than Mantel was. His Master Secretary, on stage almost throughout, is charismatic and attractive, but chilling in moments when he alludes to having killed in Italy or forgets himself and nearly throttles Wolsey and Henry. Cromwell's brutal compliance in letting several people die to save himself was also clearer to me as a theatre-goer than a reader.

Ja Jane Shilling (Telegraph) piti myös:

Nathaniel Parker as Henry VIII is strongest when expressing Henry’s humanity: his impetuosity, petulance, vanity and generosity. His regal strain of violence and menace is less clearly developed. Ben Miles’s Cromwell, with his flat London accent and watchful, calculating presence, tempered with flashes of humour and rare kindness, is a finely realised performance.

Bring up the Bodies is a swifter, more theatrical affair: the fall and execution of Anne Boleyn and her alleged lovers, the rise of the mouse-like Jane Seymour (a seamless progression by Leah Brotherhead from downtrodden diffidence to wry, sly assurance), have an inexorable tragic momentum. Jeremy Herrin’s account of the two plays, slightly abbreviated from the original Stratford production, has a taut intelligence, and a subtle awareness of the parallels between Tudor times and our own. Christopher Oram’s designs - the costumes flashing gorgeously against the stark rectilinear grey set - and Stephen Warbeck’s subtle score are beautifully atmospheric.

Kolme tuntia kuluu taas siivillä, ja sitten jäin taas notkumaan stage doorille. Kärsivällisyys palkittiin lopulta kun Nathaniel Parker ilmaantui (viimeisenä tosin) isojen pakaasien kanssa. Hieman aiemmin yksi suosikkinäyttelijäni eli Emma Thompson perheineen meni sisään, olivat olleet myös katsomassa kumpaakin näytelmää. Tulivat kaikki yhdessä sieltä ulos, mutta en kehdannut mennä ahdistelemaan vapaa-aikaansa viettävää Emmaa nimikirjoitus- tai kuvapyynnöilläni. Mutta kun juttelin Nathanielin kanssa, niin se kuunteli siinä vieressä :-) Oli jo sen verran hämärää etten viitsinyt mitään kuvia pyytääkään (sitäpaitsi mulla on vanha kuva itsestäni ja Parkerista). Herra ei meinannut millään uskoa että joku tulee Suomesta asti katsomaan.

Esityskuvien copyright Keith Pattison, muut omia

Wolf Hall / Aldwych Theatre 30.8.2014

Hilary Mantelin samannimiseen menestysromaaniin (Man Booker Prize 2009) pohjautuva Wolf Hall siirtyi Lontooseen Stratford-Upon-Avonista, ja hyvä niin, koska mulla ei ollut mahdollisuutta mennä sinne katsomaan. Ja nyt Lontoosta se siirtyy samalla porukalla Broadwaylle. Ovat olleet ilmeisen suosittuja esityksiä, ja ei ihme! Harvoin näkee näin hienoa historiallista teatteria. Toki jo lähtökohdat ovat hyvät eli hyvin kirjoitetun tekstin, jonka taustatutkimus on tehty huolella, tuominen näyttämölle lienee helpompaa kuin huonon tekstin. Kyseessä on kuitenkin historialliset henkilöt ja henkilökuvaukset lienevät paljon lähempänä totuutta kun eräälläkin Stratford-Upon-Avonin suurella miehellä.

Aldwych Theatren pelkistetyt lavasteet muistuttivat Globen (tai RSC:n) tuotantoja. Lavalla ei ollut oikeastaan mitään muuta kun jotain irrallisia siirettäviä huonekaluja (pari tuolia, pöytää yms). Kaikki perustui näyttelijätyöhön. Joilla oli sentään ajanhenkiset puvut. Ohjaaja Jeremy Herrin (miltä viimeksi olen nähnyt NT:n This House näytelmän NT Livessä 2013, South Downs 2012 Harold Pinterissä sekä The Tempestin Globessa 2013) tekee tasaisen hienoa työtä.

Näytelmän keskiössä on Thomas Cromwell. Tarina sijoittuu noin vuosiin 1527-1535, pahamaineisen Henrik VIII valtakaudelle. Työläistaustainen Cromwell nousee pikkuhiljaa valtaan, ensin kardinaali Thomas Wolseyn oikeaksi kädeksi ja sitä kautta kuninkaan neuvonantajaksi. Hän on aika käytännönläheinen tyyppi, hoidellen kuninkaan sotkuisia naisasioita, avioeroja ja uusien liittojen sopimuksia. Selviytyäkseen hovin juonitteluista ja kuninkaan oikuista tarvitseekin olla helkatin fiksu ja myös juoniva tiettyyn pisteeseen asti.

Ben Miles on ihan hirmuisen erinomainen Cromwellin roolissa. Vähäeleinen mutta uskottava. Nathaniel Parker (ehkä tunnetuin komisario Lynleynä) on hyvinkin katu-uskottava kuningas Henry VIII. Pidin myös mm. kardinaali Wolseytä näyttelevästä Paul Jessonista (ollut miljoonissa tv-sarjoissa ja paljon myös RSC;n näytelmissä).

Näytteenä pieni videopätkä näytelmän alusta (typerä blogiohjelma ei taaskaan anna upottaa videota tänne) missä kardinaali Wolsey ja Cromwell keskustelevat taas kerran kuninkaan avioliitosta ja perillisistä.

Hienoa, hienoa työtä! Kriitikot ovat olleet kanssani samaa mieltä! Jos kohta melkein kaikki kritiikit koskevat RSC:ssä esitettyjä versioita, eikä Lontoon Aldwych Theatressa.

Kuten vaikkapa Independentin Paul Taylor, 5 tähteä:

But Ben Miles is superlative at conveying the inner complexities of the man – the shrewd watchfulness, the sense of banked-down grief, the little flashes of sardonic humour. David Starkey once described Cromwell as “Alastair Campbell with an axe” but in these plays we get a thoroughly three-dimensional figure.

Nathaniel Parker's handsome, strapping Henry VIII subtly shows you a man who can bring himself to believe what he needs to believe but not without some self-pitying twinges of conscience. There's horror and pitch-black comedy in the process whereby, when Anne Boleyn cannot produce a male heir, Cromwell is called upon to assemble forced and false confessions of adultery.

Tai vaikkapa Guardianin kriitikko Michael Billington (4 tähteä):

Turning a novel into a play is always tricky: even more so in the case of Hilary Mantel's two prize-winning books which view the dark intricacies of the Tudor court through Thomas Cromwell's fierce, prismatic intelligence. But, even if Mantel's poetic eye for detail gets somewhat lost, Mike Poulton has done an outstanding job in turning the books into two epic three-hour plays that, in Jeremy Herrin's RSC production, make for a gripping piece of narrative theatre.

Poulton has an awful lot of story to get through but he succeeds in focusing on the key characters. In Mantel's book, we see much of the action through Cromwell's eyes. Here he is more objectively viewed but still totally compelling: a born financial fixer, a razor-sharp lawyer, a cunning court diplomat who even manages to put a positive spin on the king's guilt-haunted dream about his dead brother. Ben Miles may not have the ugliness of which Cromwell is accused but he brilliantly conveys the watchful intelligence, the inner grief, the implacable isolation.

Charles Spencerkin (Telegraph) tykkäsi 4 tähden verran, jos kohta olisi kaivannut lisää yhtä ja toista:

Nevertheless Jeremy Herrin’s fleet staging, with gorgeous costumes and a raft of strong supporting performances grips almost throughout, and the destruction of Anne Boleyn and her supposed lovers in the second play proves splendidly dark and gripping. Nathaniel Parker captures Henry VIII’s disconcerting mixture of magnificence and petulance, Paul Jesson is a memorable, witty Wolsey who haunts the action even after his death while Lydia Leonard who so often seems vile and manipulative as Anne, somehow wins the audience’s pity at the end.

Ben Miles oli ihastuttava myös siviilissä!

Kolmetuntisen esityksen jälkeen oli muutama tunti aikaa ennen sitten toista osaa samassa paikassa eli Bring Up The Bodiesia. Elisabet tuli mua treffaamaan (mm. toi mulle kiikarit lainaan kun unohdin omani sen luokse). Käytiin syömässä Globe-pubissa Covent Gardenin oopperaa vastapäätä kun oli ensin juteltu muutamien näyttelijöiden kanssa stage doorilla. Valitettavasti eniten odottamani Nathaniel Parker ei ilmaantunut, mutta oli vielä onneksi se toinenkin näytelmä...

Odotan uutta kuusiosaista BBC2:n tv-sarjaa mielenkiinnolla, sen pitäisi tulla telkkariin ensi vuonna. Siinä Cromwellin roolissa nähdään mahtava Mark Rylance. Ja muissa osissa mm. Mark Gatiss (Stephen Gardiner), Claire Foy (Anne Boleyn), Damian Lewis (Henry VIII), Jonathan Pryce (kardinaali Wolsey), David Bradley (Norfolk)


Esityskuvien copyright Keith Pattison, muut omia.

The Merry Wives of Windsor / (RSC) V&A Museum 9.3.2014

Sattuikin sopivasti, että juurikin The Merry Wives of Windsor oli näytillä tänä sunnuntaina Lontoon V&A museon keväisessä Shakespeare-sunnuntai-sarjassa. Eli herran 450-vuotisjuhlien kunniaksi V&A näyttää maaliskuusta toukokuulle joka su taltiointeja eri näytelmistä. Nyt sattui hyvä tuuri, koska Future Learn Shakespeare-kurssista mitä käyn parhaallaan, niin ko. näytelmä oli seuraavan viikon teemana!

Eikö ole V&A museon auditorio hieno? Varsinkin tuo katto!

Sain vielä houkuteltua seurakseni kaverini Valerien, koska pari päivää aiemmin oli käynyt ilmi että hänkin on samalla verkkokurssilla! Esitys oli ilmainen ja V&A museon auditorio oli mahtavan upea! Ei siellä katsojia kovin paljoa ollut, sanoisinko reilut parikymmentä. Ehkä yhtenä syynä oli aivan mahtava ja aurinkoinen kevätpäivä ulkona (melkein tarkeni t-paidassakin).

Tämä versio näytelmästä oli RSC:n 2012 taltioima, aika moderni. Mutta oikein hyvä, ja toki juoni ja kieli vanhoja tuttuja. Philip Breen ohjasi. Tämä on varmaan yksi mun suosikki-Shakespeare-komedioista.

"What a damned Epicurean rascal is this" :-)

Dr Caius, George Page, Frank Ford & Alice Ford

Rakastettava hömelö John Falstaff (aivan loistava Desmond Barrit) joutuu ovelien naisten höynäyttämäksi. Anita Dobson oli tosi hyvä Mistress Quicklynä. Yksi mun suosikki oli kyllä Dr Caius (Bart David Soroczynski) joka oli ranskalainen miekkailija, jolla on hienoja vaatteita, kammottava ranskalainen aksentti ja hieno rättisitikka :-) Slender (Calum Findlay) oli myös hyvä, sillä oli ihana Ben Whishaw-henkinen tukka

Lavastus ja niiden siirtely oli uskomatonta. Muutenkin tosi nopeat ja nokkelat näyttelijävaihdot (tyypit tuli siis lattiasta, katosta jne).  Valaistus auttoi tosi hyvin näissä vaihdoissa. Puvustus oli kanssa hienoa, vaikka modernia (rugbyvaatteet, metsästysvaatteet, ja erityisesti ihanat brittiläiset tweedpuvut mitä Falstaff piti).

Alice Ford & Meg Page

Kaikki olivat kyllä hyviä rooleissaan, ei valittamista. Välillä sai nauraa sanailulle kippurassa.

Toisen näytöksen metsäkohtaus oli satumaisen hienoa katsottavaa. Puvut, valot, lavasteet. Peurat ja Kuolema ja Queen of the Fairies olivat mielettömän hienosti toteutettuja. Varsinkin se viikatemiehen asu :-) Ja ehkä hauskin oli kun Ford ja Page tulevat paikalle Supermiehen ja Hulkin asuissa :-)) Harmi kun tästä ei ole kuvia missään.

Ja se kun Slender ja Doctor saavatkin itselleen pojat Annen sijaan (jota molemmat siis kosiskelivat). Hah!

Koko näyttelijäporukka:

Desmond Barrit - Sir John Falstaff
David Charles - Sir Hugh Evans
Anita Dobson - Mistress Quickly
Paapa Essiedu - Fenton
Calum Finlay – Slender
Alexandra Gilbreath - Mistress Ford
Stephen Harper - Bardolph
Martin Hyder - George Page
Julia Innocenti - Neighbour
Ansu Kabia – Nym
Sylvestra Le Touzel - Mistress Page
Carla Mendonça - Neighbour
Thomas Pickles - Simple
John Ramm - Frank Ford
Naomi Sheldon - Anne Page
Ged Simmons - Pistol/John
Bart David Soroczynski - Dr Caius
David Sterne - Shallow
Simeon Truby - Host Of The Garter Inn
Obioma Ugoala - Rugby/Robert

Teatterikuvien copyright Pete Le May

Richard II / Barbican 21.12.2013

Näkymä Barbicanin aulasta

Kävin joulukuussa katsomassa toista kertaa, ja olen siitä vietävän iloinen. Koska ensimmäinen kerta Stratford-Upon-Avonissa kieltämättä oli hieman pettymys. En osaa selkeästi sanoa miksi, mutta niin vaan oli. Ei paljoa, mutta hieman. Mutta tämä uusintakerta olikin sitten ihan hirmuisen hieno kokemus!

Nyt oli superhyvät paikat, 3. rivin keskellä. Ehkä kokonaisuutta ajatellen hieman liian likellä, mutta kerrankin pääsi katsomaan ilmeitä ja eleitä likeltä. Ja sen kokonaisuuden hahmotti hyvin silloin viimeksi, nyt oli detaljien aika. Barbicanissa en ole aiemmin ollut teatterissa, ja on se aika vinkeä paikka. Kamalan kylmäkin siellä oli, mutta toinen näytös meni sitten vaan takki päällä. Barbicanin opastetusta kierroksesta toisella kertaa.

Gregory Doran vastasi ohjauksesta, ja mielestäni teki hienoa työtä. Lavastus ja valaistus, musiikin käyttö ja ennenkaikkea upeat vaatteet muodostavat yhdessä hienon ja toimivan kokonaisuuden. Erityisesti vaatteet, se valtava kontrasti Richardin ja tämän lähipiirin, ja Bolingbroken ja tämän sotilaiden välillä. Siinä missä kuninkaalla on hulmuavia helmoja, koristeellisia kankaita, ja feminiinisiä asuja muutenkin (puhumattakaan manikyyrillä huolletuista kynsistä ja näyttävistä kutreista) niin Bolingbroke on kuin kirveellä veistetty, nahkaan ja panssariin verhottu siilitukka. Aivan mahtavasti toteutettu!

Ja näyttelijävalinnat jatkavat tätä linjaa: David Tennant on hintelä ja kapoinen mies, ja onnistuu näyttelemäänkin varsin androgyynisti. Sen sijaan Nigel Lindsay näyttää enemmän melkein rugbynpelaajalta körmynenineen ja on muutenkin hyvin maskuliininen. Oiva vastustus siis Richard II:lle. Tätä miesten eroavaisuutta korostetaan monin eri tavoin.

Richardin ja Aumerlen suudelma oli yllättävä, ja surullinenkin, kun miettii miesten kohtaloita myöhemmin, ja miten ne linkittyvät yhteen. Yksi hurjan mieleenpainuva kohtaus oli tietenkin myös tämä: 

For God's sake, let us sit upon the ground
And tell sad stories of the death of kings;
How some have been deposed; some slain in war,
Some haunted by the ghosts they have deposed;
Some poison'd by their wives: some sleeping kill'd;
All murder'd: for within the hollow crown
That rounds the mortal temples of a king
Keeps Death his court and there the antic sits,
Scoffing his state and grinning at his pomp,
Allowing him a breath, a little scene,
To monarchize, be fear'd and kill with looks,
Infusing him with self and vain conceit,
As if this flesh which walls about our life,
Were brass impregnable, and humour'd thus
Comes at the last and with a little pin 

Ja täytyy sanoa että monessakin kohtaa silmä kostui, ei vähiten lopun vankityrmässä. Teknisesti se oli toteutettu aivan älyttömän hienosti hydrauliikan ja peilien avulla. Kirjoitan siitä lisää Barbicanin opastetun kierroksen yhteydessä.

Tennant on oikeastaan liki täydellinen Richard II:na (muuutta ei silti vedä ihan vertoja Ben Whishaw'n suoritukselle Hollow Crownissa). Turhamainen huithapeli, herkkä ja myös hyvin narsistinen. Siinä missä Bolingbroke on karkea ja rehti, on Richard häilyväinen ja itsekeskeinen. Tavallaan R. kaivaa itse omaa kuoppaansa, mutta silti sympatiat ovat kokonaan hänen puolellaan (no ainakin omat on). Taitavaa näyttelijätyötä. Ylimääräiset aplodit Tennantille hiuksista. Ei mitään peruukkeja, vaan hiuslisäkkeitä joita mies sitten urhoollisesti piti kuukausikaupalla! Ja ei ollut yhtään tylsää katsella Tennantia kaavussa, koska sen alla ei todellakaan ollut mitään :-)

Pidin kovasti myös Michael Penningtonin John of Gauntista. Nigel Lindsay oli hieman liian pökkelömäinen ja jäykkäniskainen, mutta kyllä se kieltämättä sopi hyvin Bolingbroken rooliin. Oliver Rix oli myös erittäin hyvä Duke of Aumerlenä. Jane Lapotaire oli erinomainen Gloucesterin vaimona.

Musiikki oli varsin hienoa; lavalla oli 3 sopraanoa ja 3 trumpetistia ja he esiintyivät sopivasti mukana näytelmää. Ostin myös näytelmän CD:n missä on sekä puheita että musiikkia. Näytelmähän julkaistaan tänä keväänä myös DVD:llä, joten sitä odotellessa...

Näytelmä sai hienoja kriitiikkejä tukkukaupalla, ja niitä löytyy googlesta helposti. Tässä linkki muutamiin.

Tammikuun alussa löysin aiheesta Richard II kiinnostavan kirjoituksen, Examiner.com sivuilta, Seattlen teatterimaailmasta:

What I love about plays like Richard II, that combine tragedy and history, is the interplay between the political and personal. What really drives the drama of the politics for me is that this is really a dynastic struggle in which family relationships are tightly intertwined with political relationships. Richard and Bolingbroke are cousins; John of Gaunt and York are Richard’s uncles. The play really pulls us between loyalty to family and loyalty to state. Where is your allegiance and what is the price you pay for choosing one over the other?

 

Guardian järjesti marraskuun alussa Richard II-teemaisen live-Q&A tilaisuuden missä David Tennant vastaili ihmisten kysymyksiin.  Tässä pari mun suosikkia.

Did you watch Ben Whishaw's Richard II in preparation for your own or did you make a deliberate decision not to do so? Many thanks.

I did, and I shouldn't have. Ben is one of those actors who seems to come from a different universe; he has something utterly magical about him. And it took all of the rehearsal process to banish the memory of the performance. I think in the end I've ended up doing something quite different to him, but I am nonetheless a huge fan. And he is annoyingly nice man as well.


My question is, you did an interview in 2003 when you said that you would love to play Benedick in Much Ado About Nothing, Berowne in Love's Labour's Lost, Hamlet and Richard II. And 10 years later, you did them all! Is there any other role you would really love to play?

I know -- ticked all the boxes! I still have a few boxes unticked, however. Angelo in Measure for Measure. Iago in Othello. Malvolio in Twelfth Night. Three'll do...

Nigel Lindsay raapusti nimmarin.

Harmittaa kun tämä typerä blogi antaa joskus liittää videoita ja joskus ei. Mutta tässä kuitenkin näytelmästä pieni maistiainen, minkä RSC on julkaissut YouTube-sivuillaan. Kuuluisa kruunusta luopumis-kohtaus. Aivan järisyttävän hieno (ja hauskakin).

RSC:n sivuilla on myös 13 kpl ääreiskiinnostavia tuotantovideoita näytelmän tekoprosessista! Kannattaa ehdottomasti katsoa. Niiden sivuilla on muutenkin paljon infoa näytelmästä.

Ja IHAN PAKKO vielä lisätä linkki ehkä mun suosikki-Shakespeare-piirtäjän Mya Goslingin loistavaan Richard II-sarjakuvaan. Koko näytelmä siis kansantajuisessa ja simppelissä muodossa! Nää on ihan hirveän hienoja.


Näyttämökuvien copyright RSC / Alastair Muir
Muiden copyright minä

Opastettu kierros / RSC 1.11.2013

Kävin muuten samana päivänä opastetulla kierroksella teatterissa. Se oli oikein hyvä, niinkun tommoset nyt aina onkin. Oppaana oli itsekin näyttelijänä toimiva David (jonka sukunimen raapustin johonkin paperinpalaselle, kerron sen kun löydän paperin jostain).

Kierros oli reilun tunnin, ja oikein antoisa. Ehkä kuitenkin paras kohta oli heti siinä alussa kun oltiin lähdetty kävelemään ja oltiin ala-aulassa, niin sellainen pipopäinen hiippari meni hisseille ja meidän opas puhui sille (ja opasti hissin käytössä, että henkilöstökortilla pääsee kulkemaan sillä). Mä kyllä heti bongasin yhden irlantilaisen tytön kanssa (juteltiin myöhemmin kierroksella ja illalla stage doorilla lisää) kuka se oli, nimittäin David Tennant. Pakitettiin vielä monta metriä, että päästiin kurkkaamaan hissiin. Muu ryhmästä ei huomannu koko tapahtumaa :-) Opas sitten niitä kyllä valisti asiasta myöhemmin. Tennant oli tunkenu tosiaan pitkät hiuslisäkkeensä pipon alle.

RSC toisesta suunnasta (Swan Theatre toi etumainen osa)

Opastettu kierros oli hyvä, käytiin pukuhuonekäytävillä (RSC:ssä ei ole kellään omia pukuhuoneita, vaan kaikki jakavat ne - paitsi nyt näemmä Tennantilla oli omansa, koska sillä oli sihteeri tms mukana). Käytiin myös Swan Theatren puolella, mikä oli hieno!! Uskomaton akustiikka myös. Kaiken muun RSC tekee itse paitsi veren, se ostetaan alihankkijalta (ja maistuu kuulemma hyvältä!). Aiemmin käyttivät oikeeta sianverta, ja kukakohan näyttelijä se nyt oli ollut (Derek Jacobi tai joku vastaava) joka oli jossain produktiossa ollu melkein pahoinvoiva, kun veri oli ollut pilaantunutta.

Kierroksen jälkeen jäin teatterille notkumaan. Siellä oli vanhojen produktioiden pukunäyttely, jossa oli hienoja vaatteita esillä. Mm. kaksi eri David Tennantin pukua RSC:n näytelmistä vuosien varrelta. Toinen on As You Like It -asu vuodelta 1996, missä David oli Touchstone (yläkuva). Toinen legendaarisesta Hamletista 2008, missä herra oli pääroolissa (alakuva).

 Opastetut kierrokset on kyllä erinomainen tapa tutustua teatteriin, tai mihinkä tahansa (kulttuuri)laitokseen.

Richard II / Royal Shakespeare Company 1.11.2013

“Let's talk of graves, of worms, and epitaphs;
Make dust our paper and with rainy eyes
Write sorrow on the bosom of the earth,
Let's choose executors and talk of wills”

Pitäisi olla ilmeisesti onnen kukkuloilla nähtyäni tämän version, mutta olen oudon pettynyt. Enkä osaa edes sanoa miksi. Pitää sulatella yön yli, jos tää menee vaikka ohi.

Minkä verran vaikuttaa itse näytelmä ja minkä verran mitä sen jälkeen tapahtui, tai ei tapahtunut. Pitää miettiä.

Mutta David Tennant oli loistava pääroolissa, mutta... Olenko mä nähnyt tänä vuonna niin paljon hyviä esityksiä, että olen ihan poispilattu? Vai oliko odotukset niin korkealla, että esitys ei sitten yltänytkään sille tasolle? Tai oliko mulla vaan sisäinen ajatus siitä, että Ben Whishaw'n tulkinta roolista oli niin kovatasoinen, ettei siihen voi yltää kukaan? En osaa sanoa.

Takana siis kolme tuntia erinomaista teatteria, kaikki esitykset loppuunmyytyjä, ja sitten olen pettynyt :-O Ei mulla ole lupaa olla!

Aloin jopa miettimään pitäskö myydä Lontoon esityksen liput joulukuussa :-O No, ei sentään.

Pitää nukkua yön yli ja koittaa sitten sanoa jotain järkevämpää.

Terveisiä Lontoosta!

Tai en oikeastaan ole Lontoossa, vaan Wokingissa. Mutta semantiikka sikseen. Matkani tarkoituksena tällä kertaa oli mennä Royal Shakespeare Companyn teatteriin Stratford-Upon-Avoniin katsomaan miten David Tennant selviää Richard II nimiroolista. Mutta samaan syssyyn sain ympättyä paljon muutakin...

Huomenna torstaina NT Live esityksessä Frankenstein, ties kuinka monetta kertaa. Mutta en sano koskaan ei, kun sen näkee isolta screeniltä. Tämä tapahtuu siis S-U-A:ssa.

Perjantaina sitten Richard II. Saas nähdä millanen tukkajumalaversio tää on :-) Hieman ristiriitaisen vastaanoton on saanut. Meinasin pe kanssa käydä RSC:ssa opastetulla kierroksella.

Lauantaina palaan Lontooseen katsomaan Mojoa, eli Ben Whishaw ja kumppanit lavalla. Mulla on Benille varsin upea lahja ja kaikkea :-)

Sunnuntai on vielä hieman auki... Mieli tekisi mennä katsomaan loistavan Punchdrunkin esitys The Drowned Man - A Hollywood Fable vielä uudelleen... Mutta kun se oli niin täydellinen ekalla kerralla, niin haluanko?

Maanantai menee NT arkistossa, katson 2 näytelmää: Emperor and Galilean sekä The Habit of Art. Illalla sitten (jos en onnistu mistään samaan Desolation of Smaug leffan fanitapaamiseen lippuja) Midsummer Night's Dream.

Tiistaipäivä taas arkistossa, tällä kertaa V&A:lla. Kolme näytelmää varattu eli Rhinoceros, Constellations ja alkuperäinen Mojo. Illalla Tristan Bates Theatreen katsomaan Passing By.

Keskiviikkona lento kotiin...On tässä viikossa paljon muutakin, leffoja, museoita, Australian taiteen näyttely, kaverien tapaamista jne. Mutta pääpaino tietenkin teatterissa.

Tennantin Hamlet ja pääkallo

Vaikka onkin vanhaa asiaa, niin enpä ollut tiennyt että Royal Shakespeare Companyn muutaman vuoden takaisessa Hamlet-tuotannossa (se missä oli David Tennant, ja mistä tehtiin sitten myynti-DVD myöskin) mukana ollut rekvisiitta-pääkallo olikin ihan oikea :-) No huh!

 Ja lisää pääkalloasiaa Hamletin tiimoilta tässä kiinnostavassa artikkelissa!

Tennant palaa teatterilavoille 2013!!

Eilen just olin blogin luonnoksiin tallentanut uutisen, että David Tennant vihjaili paluustaan teatterilavoille. Ja tänään se on TOTTA!!!!

"He has previously spoken of his wishlist of plays in which he would like to perform, including Shakespeare's Othello, Richard II and Measure For Measure as well as Closer by Patrick Marber and anything by Arthur Miller."

Tänään sitten Royal Shakespeare Company ilmoitti ensi talven ohjelmistonsa, ja tadaa: herra Tennant vetää pääroolin Richard II:ssa!! Ensi-ilta Stratford-Upon-Avonissa on lokakuussa (press night 17.10.), ja sen jälkeen näytelmä siirtyy 10.12.2013 Lontoon Barbicanin teatteriin.

Ja RSC sai jo oman sivunsakin Richard II:lle.

Lyhyt haastatteluvideo aiheesta!

Tää vuosi on ihan mahdoton Shakespeare-mielessä: ensin Mark Rylance Richard III:na, sitten maaliskuussa James McAvoy Macbethinä, sitten huhtikuussa Rory Kinnear Othellossa Jagon roolissa, heinäkuussa Kenneth Branagh Macbethinä ja loppuvuodesta vielä David Tennant Richard II JA Jude Law Henry V:n pääroolissa. Huh.

Ja siihen vielä päälle esim. Tampereen Teatterin Hamlet, ja mitä muuta tässä nyt vielä onkaan.

BBC noteerasi RSC:n ohjelmiston kanssa just äsken uutisissaan.