Hamlet / Kansallisteatteri 5.3.2022

Shakespearen Hamlet, tuo minulle haastava näytelmä. Aina uudelleen ja uudelleen löydän itseni eri teattereista sitä katsomasta, vaikkei se minua kummemmin sykähdytäkään. Ja aina silti löydän siitä jotain uutta, jotain sellaista miksi se taas kannatti katsoa. Vaikka eikö tämä ole nyt niin nähty. No pakkohan se on aina käydä katsomassa, kun työryhmässä on aina joku kiinnostava juttu että miksi. Ohjaaja, lavastaja, näkökulma, näyttelijä... Tällä kertaa Kansallisteatteri on juhlavuonnaan tarttunut klassikkoon.

Eikä taaskaan tarvinnut katua. Ohjaaja Samuli Reunanen on dramatisoinut tekstin Aina Bergrothin kanssa käyttäen Matti Rossin suomennosta. Ja millä tavalla tätä onkaan tuoreistettu! Ensinnäkin kieli. No onhan se Shakespeare läsnä tottakai, mutta kieli on kokonaan uuditettu, käynyt raikkaan kasvojenkohotuksen. Mukana paljon englantia, katukieltä, uusia sanoja. Sopii tähän esitykseen ja tähän päivään kyllä hyvin, mutta saattaa siellä jokunen kielipuristi väännellä katsomossa käsiään! Kieltämättä ne jotkut jutut omaankin korvaan vähän takertuivat, mutta... Hyvä teksti kestää voimakkaampaakin muokkausta.

Kaisa Rasilan moderni lavastus yhdistelee rakennustelineitä, harsomaisia muovikankaita, teollista rouheaa ilmettä. Muutoksen ja keskeneräisyyden aika on vahvasti läsnä. Keskellä lavaa valtava kanto, jota sitten raijataan pois, kuin muistona kuolleen kuninkaan väistyvästä perinnöstä. Esitys tursuaa energiaa monellakin tavalla. Vähän kitschiä, vähän liikaa sitä ja tätä, mutta silti samaan aikaan pelkistettyä.

Välillä tuntuu että olisin eksynyt sisähuvipuistossa pidettyyn rockkonserttiin tai johonkin poikkitaiteelliseen spektaakkeliin. Menoa ja meininkiä lavalla riittää mutta sopivissa hetkissä on kyllä niitä tunnelmallisia suvantokohtiakin. Auli Turtiainen on ammentanut puvustukseensa teatterin arkistojen aarteita, kymmenistä vanhoista esityksistä. Hienoa kierrätystä! Paljon on myös uutta: vartaloa nuolevia kiiltäviä jumpsuiteja, kimallusta ja hörhelöä, rokki- ja klubimeininkiä.

Sami Hassisen äänisuunnittelu on vahvasti kytköksissä Timo Kämäräisen musiikkiin. Lavan reunalla on pienen bändin kotipesä, ja siinä Kämäräinenkin operoi instrumenttejään, samalla myös Horatiota esittäen. Minulle Horatio on aina ollut haasteellinen hahmo ja usein ohjaajat eivät oikein ole tienneet mitä hänen kanssaan tekisi. Nyt oli hyvä ratkaisu: Horatio keskittyi olemaan kyllä läsnä, mutta lähinnä soittaen. Hän on Hamletin muusikkokaveri, ja puhuu hyvin niukasti. Oivallisesti toteutettu! Ja kun nyt Kämäräisessä ollaan: hänen käsialaansa ovat ne noin parikymmentä biisiä mitä esityksessä kuullaan. Jes! On tässä toki ihan vanhoja tuttujakin biisejä, mutta hauskan sovitusmankelin läpi käyneinä.

Isossa osassa on myös Erno Aaltosen valot ja Pyry Hyttisen videot. Varsinkin loistevaloja hyödynnetään paljon; ne luovat osaltaan sitä karkeaa teollisuus/keskeneräisyysilmettä. Stroboja ja välkettä piisaa kyllä. Jännä valokohina Hamletin isää valaisemaan on kiinnostava (joskin ehkä pidemmän päälle silmille aika raskas) tehokeino. Tykkään miten hienosti projisoinnut heijastetaan röpelöisille rakennustelinepinnoille ja niistä roikkuville muoviriekaileille niin että lopputulema on epätasainen.

Tämä moderni Hamlet tavoittaa varmaan aika hyvin tämän päivän nuoret. Mukana on paljon viittauksia ja kädenojennuksia nykykulttuuriin ja kaikki on vedetty heteronormatiivisuuden luutuneet käsitykset romukoppaan heittäen. Siinä missä Ofelia on yleensä vähän taustapuolen statisti, on hänellä nyt iso rooli. Hän on toimija, ei alistettu Hamletissa roikkuva räsynukke. Aktiivinen ote asioihin, napakka sanavalmius ja oman elämänsä haltuun ottava Ofelia tarjoaa samaistumispintaa monenlaisille nuorille. Ja Fanni Noroila on ihan kamalan hyvä valinta tähän rooliin! Langanlaiha olemus kantaa itseään pystypäin, ja tuo lopulta myös Ofelian henkisen romahduksen hienosti esille. Siinä missä Hamlet saattaa esittää hullua, ei Ofelialla ole tätä mahdollisuutta. Hän vain murenee. 

Ja jos on Ofelia nostettu keskiöön, on selkeästi veljensä Laertes (Aleksi Holkko) saanut myös upgreidauksen. Laertes on Hamletin kaveri, ja ei tässä mitenkään edes vihjailla heidän lähemmästä suhteestaan, vaan näytetään suoraan. Hamlet-Ofelia-Laertes muodostaa tiiviin kolmikon, jossa leikitellään ja juhlitaan täysiä. Kimppakivamaista mallia hyödynnetään myös esityksen mainoskuvastossa. Ja taas saattaa konservatiivisimmat katsojat kävellä väliajalla ulos. Holkko on myös fyysisesti täydellinen veli Ofelialle; pitkiä, laihoja ihmisiä joita on puvustajan helppo pukea androgyynin näyttävästi. Laertes on näkyvästi mukana alussa ja taas lopussa.

Liikettä ja liikunnallisuutta, ja myös tanssillisuutta on paljon, koreografi Ari Nummista onkin konsultoitu (hyvä niin). Koko esitys on hyvin fyysinen. Hyvin yleisöä mukaan ottava myös. Jos kohta Horatio toteaa: "Armollinen herra, nyt on outoa menoa" - kuvastaa hyvin koko esitystä! Pieni hauska yksityiskohta on myös siinä kuka saa pitää ikonisen Olla vai ei olla -puheen. Aika on tosiaan sijoiltaan. 

Olavi Uusivirta on mielenkiintoinen, ja täysin nappivalinta Hamletin haastavaan rooliin. Hän on täysiverinen esiintyjä, rocktähti ja näyttelijä samassa hahmossa. Fyysinen Hamlet, joka osaa tuoda esille ne hahmon monet puolet. Hän osaa heittäytyä, ottaa yleisönsä. Taitavasti hän tuo taas jotain uutta tähän ikoniseen rooliin. Hieno työ! Ja totta puhuakseni, en vähempää odottanutkaan. On myös mielenkiintoista että hänen oma isänsä Matti Uusivirta nähdään Hamletin isänä. Tämän haamu on kömpelö, kostonhimoinen ja jotenkin säälittävän surumielinen. 

Siinä missä tämä Reunasen Hamlet-tulkinta korostaa nuorison rooleja, jäävät vanhemman polven edustajat hieman sivuosaan. Esa-Matti Longin Polonius on pöhköläinen reppana (as usual) ja tämän haudankaivaja lakonisen humoristinen (ja mikä kantribiisiveto!). Hamletin äitinä Gertrudena Paula Siimes jää eniten sivuun, ja äidin ja pojan merkittävät kohtaukset eivät säväytä isommin ainakaan minua. Heidän välisensä kemia jää ohueksi. Timo Tuominen on juonitteleva Claudius, ja tässä roolissa on jo yritystä.

gg

Paljon on juonta tiivistetty, muokattu, henkilöitä karsittu jne. Osa näistä ratkaisuista toimii paremmin, jotkut ehkä eivät. Kaikki Norja-kuviot, Marcellukset ja Fortinbrasit on hävitetty kokonaan. Näyttelijäseurueen deletointi on hyvä veto! Sen sijaan näytelmäkirjallisuuden takinkääntäjäkaksikoista tunnetuimmat kaverit eli Guildenstern (Ola Blick) ja Rosencrantz (Karlo Haapiainen) suorittavat muiden velvollisuuksiensa ohella nämä näyttelijäöseurueenkin hommat. Ihan kelvosti vielä! Punaiset klovninenät pienenä nyökkäyksenä Kansallisteatterissa samaan aikaan pyörivälle Red Nose Companyn Aleksis Kivelle?

Vaikka istunkin aika takana, tunnistan Ofelian mukanaan kantaman kirjan kansikuvasta (David Foster Wallacen Päättymätön riemu) - mitäköhän tulkintoja tästä voisi vetää? Monenlaista pientä juttua ja jippoa on haudattu mukaan koko esitykseen - varsinainen runsaudensarvi kyllä. Toisaalta onko kaikkea jo hieman liikaakin?

Reunasen Hamlet on 2020-luvun versio, queer, feministinen, nuorisoversio, rockversio, raikas ja ei vähäistäkään määrää tunkkainen. Aistikkuutta ja räväkkyyttä sopivassa suhteessa. Se on myös äänekäs ja hieman sekava, mutkia oikova ja paikoitellen ehkä liiankin räyhäkkä. Makuasioita. Varmasti tulkinta joka tulee jakamaan katsojien mielipiteet tehokkaasti kahteen leiriin. Paljon hienoa ja uutta. 

Tapahtumat etenevät välillä aika nopeasti, ja lavalla nähdään jo liekinheitintä, käsiasetta ja machete-veistä. Alan miettimään millainenkohan mahtaa olla lopun kaksintaistelukohtaus Hamletin ja Laertesin välillä. Mikä lie miekat korvannut, vai nähdäänkö tämmöistä lainkaan. 

Kolme tuntia on pitkä aika, ja jostain biletyskohtauksista olisi voitu hieman nipistääkin lyhyemmäksi. 

Kenelle tätä voi suositella? Nuorille, koululaisille, tämän päivän ihmisille. Niille jotka kaipaavat klassikoiltaan rouheita uusintatulkintoja ja ketkä eivät pelkää heittäytyä uuden vietäväksi. Kyllähän tämä hieman sulattelua vaatii tämmöiseltä paatuneemmaltakin Hamlet-katsojalta. Mutta vaikka jo pelkästään Olavi Uusivirran karisman takia kannattaa suunnata Kansallisteatteriin!

Esityskuvien copyright Yehia Eweis.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Hamlet - rock-musikaali / Tampereen työväen teatteri 3.9.2020

Yhden asian voin taata: tämmöistä Hamletia ei ole ennen tehty!

Vaikka niitä versioita on tullut nähtyä lukuisia erilaisia, niin Hamlet rock-musikaalina on kyllä ihan uusi aluevaltaus. Aivan mahtavaa että Tampereen työväen teatteri ja tuoreehko johtajansa Otso Kautto on valmis tämmöiseen uuteen ja raikkaaseen näkökulmaan. Toivotaan todellakin että riskinotto kannattaa ja yleisö löytää tiensä teatteriin näinä vaikeina aikoina. Ehkei tämä Työviksen Hamlet kolahda kaikille, mutta kannattaisi silti ennakkoluulottomasti lähteä katsomaan. Klassikkoteksti kestää kyllä vaikka minkälaisia tulkintoja ja muunnelmia.

Ensimmäisenä lavalta vyöryy päälle uskomaton visuaalinen ilotulitus mitä Kimmo Viskari on tiimeineen loihtinut. Valtava mehiläiskennomainen pääkallorakennelma keskellä suurta, tyhjää lavaa. Lopuksi kallo hajoaa, kuin pikkuhiljaa pirstoutuva Hamletin mieli. Punasävyiset vaatteet ovat kiehtova yhdistelmä itämaista samurailookia ja 1600-luvun brittimuotia myllynkivikauluksineen. Tilkkutäkkimäisyyttä, juhlavuutta, näyttävyyttä. Pisteenä iin päällä vielä koreat kengät. Ja mikä vaate voi näin äänekkäästi julistaa asiaansa ja Shakespearen nimeä! Muuten lavastus on pelkistettyä, vaneripinnoitettu lattia ja muutamia irtoelementtejä. Harvinaisesti pyöröä ei käytetä lainkaan, mutta lavan nousevia ja laskevia elementtejä sitäkin enemmän, erityisesti toisessa näytöksessä. Emmi Puukka vastaa upeista kampauksista ja maskeista, taas voimakkaasti japanilaishenkeä näissä. Mutta esimerkiksi Gertruden kampaukset tuovat mieleen Elisabet I - hiusten punaista väriä myöten. Miten taidokkaasti toteutettu. Silmäniskuja erilaisiin kulttuureihin ja aikakausiin on tarjolla jos osaa katsoa.

Eero Auvisen säkenöivä valosuunnittelu hyödyntää hienosti pääkallokennostoa. Spottivaloja on aseteltu kuusikulmaisten elementtien väleihin ja koko rakennelma vilkkuu ja välkkyy kuin jalokivi. Lavalla siis todellakin silmä lepää. Äänisuunnittelusta vastaava Kalle Nytorp on myös onnistunut tehtävässään. Niin puhe kuin laulukin kuuluu todella selkeinä, äänenvolyymit musiikissa ovat maltilliset (mutta silti riittävän rokkaavat) ja kaikki oivaltavat ääniefektit todella upeita. Kitaristikaksikko vääntää myös hienoja lisäefektejä äänimaisemaan.

Näyttelijävalinnat ovat osuneet hienosti maaliinsa. Saska Pulkkinen on nuori, jäntevä ja erittäin liikunnallinen Hamlet. Akrobaattisiin temppuihin yltävä mies osaa myös laulaa viimeisen päälle. Tämä Hamlet ei ole hullu, vaan pohdiskeleva ja kykenevä muuttamaan käytöstään ja mielialojaan silmänräpäyksessä. Isän haamulta saatu tehtävä kostaa tämän kuolema on tärkeänä mielessä. Pulkkinen on kyllä erinomaisen hyvä.

Monessa Hamlet-versiossa naiset jäävät hieman etäisiksi. Hamletin nuori lemmitty Ofelia (Inke Koskinen) on alussa epävarma kikatteleva teinityttö, mutta myöhemmin löytää vakavammankin puolen itsestään. Tämä Ofelia ei paljoa isäänsä tai veljeään kuuntele vaan pitää oman päänsä. Koskisella on kaunis lauluääni ja valovoimainen läsnäolo lavalla - hieno opinnäytetyö Nätylle tämä. Petra Karjalainen on aina erinomaisen hieno musikaaliesiintyjä, ja tämän Gertrude on kyllä hyvä roolityö. Aluksi tuoreen aviomiehensä puheita toisteleva, epävakaa häilyvä höpöttäjä muuttuu kyllä draaman edetessä. Äidin ja pojan suhde on myös mielenkiintoinen; hyvin läheinen mutta myös ailahteleva.

Työviksen luottomusikaalimies eli Jari Ahola jää tällä kertaa hieman vaisuksi Claudiuksen roolissa, vaikka muheva rockääni onkin tallella. Tämän Claudius koittaa kyllä olla äijä mutta sortuu omaan näppäryyteensä. Sen sijaan Polonius (Pentti Helin) on mies paikallaan! Kerrassaan hurmaavan roolin tekevä Helin teputtaa ja räppää, riimittelee ja liehakoi. Ihmeen elastisesti iso mies liikkuu ja varastaa kyllä kaikki kohtaukset missä esiintyy. Polonius on monesti jotenkin ressukka tai liian lipevä tai muuten vaan väritön, mutta ei tässä esityksessä. Ihana!

Jussi-Pekka Parviaisen Laertes on kuumakalle mutta symppis. Suvi-Sini Peltola vetää Hamletin uskollisimman ystävän Horation roolin pelkistetyllä taidolla. Petollinen kaverikaksikko Rosencrantz (Petrus Kähkönen) ja Guildenstern (Karoliina Vanne) taitavat ainakin nöyristelyn ja joka paikkaan kumartelun suvereenisti. Ja heidän äänensä soivat kauniisti yhteen. Ja sitten on vielä aina taitava Auvo Vihro! Tämän haamu on oudon läsnäoleva piipahtaessaan näyttämöllä - ja nyt huomaa mistä Hamlet on perinyt notkeutensa!

Sokerina pohjalla hyvin valitussa näyttelijäporukassa on huikea Gravediggers-porukka, Kristiina Hakovirta, Jari Leppänen ja Mika Honkanen etunenässään. Koko haudankaivajakohtaus oli riemastuttavan karnevalistinen ja sai jalan naputtamaan tahtia. Värikästä ja hauskaa, ja tämä on kuitenkin Hamlet mistä puhutaan! Muutenkin ne kaksi yleensä hieman piinaavaa ja liian pitkää kohtausta (eli tämä ja toisena näytelmäseurueen esitys) on vedetty lyhyesti, ytimekkäästi ja suorastaan nerokkaasti.

Tämä Hamlet on kyllä mielestäni iso sulka ohjaaja Otso Kauton hattuun. Riskejä ottava ja aika kuluneeseen näytelmään paljon uutta puhaltava teos on vaikuttava kombinaatio monenlaista. Minusta riskinotto kannattaa kyllä, erityisesti klassikoiden kohdalla. Se että "uskaltaa" jättää ikonisen ollako vai eikö olla -kohtauksen pois kokonaan on hieno veto.

Tykkäsin tosi monista ratkaisuista, esimerkiksi siitä miten kuolleet jäävät notkumaan lavalle elävien joukkoon, miten hienosti R & G kuolinkohtaus oli tehty, miten bändi on lavalla läsnä ja mukana esityksessä, ja miten moni näyttelijä soittelee omia instumenttejään siellä mukana tosta noin vaan. Haudankaivajakohtauksessa ollut nukketeatteriosuus luurangon kanssa vei sydämeni. Ylipäätään koko hautausmaakohtaus oli herkkua kaikille aisteille.

Tämä Hamlet on siis nimenomaan ROCK-musikaali. Kitaravirtuoosit Jarmo Saari ja Varre Vartiainen ovat yhdessä musikaalinero Eeva Kontun kanssa loihtineet musiikin ja soittavat myös lavalla, tiukasti mukana esityksessä. Vaikka välillä vilahdetaan progeen, lattariin ja hempeämpiin säveliin niin kyllä se rockpoljento on kaiken a ja o. Hyvä niin. Höttömusiikkia sisältäviä musikaaleja (katson sinuun Disney) kyllä piisaa, joten on kiva saada tämmöistäkin energiaa lavalle. Isoa bändiä lavalla luotsaa koskettimiensa takaa Joonas Mikkilä tai Ville Myllykoski.

Ja sitten taas mietin että onko tämä musiikillisesti väliinputoaja: yli kuusikymppiset kuuntelevat enimmäkseen iskelmää tai muuta, ja alle kolmikymppiset taas hiphop-suuntaisia juttuja. Toivon olevani väärässä ja että ihmiset ymmärtäisivät myös kunnon kitaravoittoisen musiikin päälle.

Shakespearen sanoista on syntynyt hyvät lyriikat biiseihin (Baranin ja Kontun lisäyksillä).

Vai mitä sanotte tästä ensimmäisen näytöksen päättävästä biisistä:

Tähän aikaan yöstä
käyvät noidat töihinsä,
haudat haukottelevat ja
helvetti hönkii huurujaan.

Tero Saarinen on koreografi joka ei varmaan tarvitse esittelyjä, ja hän vastaa Hamletin liikeidentiteetistä Satu Halttusen kanssa. Odotin kovasti mitä lavalla nähdään. Ensimmäinen huomio kiinnittyi näyttelijöiden käsiin ja niiden lintumaisiin eleisiin. Värisevät, väpättävät ja lepattavat kädet. Monessa kohtaa muu liikkuminen oli hidastettua, viittä vaille pysähtyvää, vastakohtana kolibrikäsille. Itse Hamletin tapa liikkua on kissapetomainen, hypähtelevä ja akrobatiaa lähentelevä. Mies kiipeilee toisten päälle (tämän ja Poloniuksen pariakrobatianumero on ihan huippu) ja viipyy niskaseisonnassa niin kauan että pelkään jo Pulkkisen niskanikamien puolesta. Samalla toki "puhuen" jaloillaan. Hamletin ja Laerteksen kaksintaistelu oli hidastettua tanssia. Kyllä koko teoksesta huomasi että siihen liikkeeseen ja keholliseen ilmaisuun oli kiinnitetty huomiota ihan eri tavalla. Liikekin omalla osallaan vei ajatukset Japaniin.

Jos nyt jotain kritisoitavaa löytyy niin se on kieli. Michael Baranin suomennos ja sovitus on hyvin suoraviivaista puhekieltä, josta riimitys ja runomitta on hävinnyt lähes kokonaan. Eli se yksi elementti mikä tekee minulle Shakepearesta niin hienoa on poissa. Tämä on varmaan nykykatsojalle helpompaa kun ei tarvitse pelätä ettei sitä muinaista kieltä ymmärrä. Sen lisäksi että kieli on modernia niin kaikki on myös jotenkin simppelöity. Eli vedetty juonen mutkat suoriksi ja selitetty auki. Ei minua haittaa että Fortinbras-kuviot on siivottu juonesta kokonaan pois (niinkuin moni muukin sivuhenkilö) mutta välillä tulee fiilis selkokielisestä esityksestä. Kyllä kai katsojat ovat kykeneviä ymmärtämään näytelmän kulkua ilman että kaikkea väännetään rautalangasta. Tai ehkä Shakespeare on kielellisesti niin iso peikko että se karkottaa potentiaalisen tulijan?

Oli muuten muistini mukaan ensimmäinen Hamlet, jossa annetaan selkeästi ymmärtää Hamletin ja Ofelian lihallisesta suhteen johtaneen myös ei-toivottuihin seurauksiin. Kiinnostava tulkinta joka lisäselittää Ofelian onnetonta kohtaloa - ja myös sitä miksi Hamlet haluaisi tämän menevän luostariin. Mielenkiintoinen ratkaisu.

Summa summarum: menkää katsomaan tämä hieman erilainen Hamlet. Ei jätä kylmäksi.

Ensimmäisessä ensi-illassa torstaina esitys kesti 3 h 15 min, sisältäen toki puolen tunnin väliajan. Yleisö istui väljästi ja henkilökunta huolehti erinomaisen hyvin saliin menot ja poistumiset.


Esityskuvien copyright Kari Sunnari, muut omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Hamlet All Inclusive / Teater Viirus 28.2.2020

Monta monituista Hamletia on tullut teattereissa nähtyä tässä vuosien varrella, mutta tämmöistä en ole kyllä koskaan kokenut! Viiruksen ja Nya Rampenin yhteistuotanto Hamlet All Inclusive pilkkoo Shakepearen Hamletin pieniksi osasiksi, ja kokoaa sen sitten uudelleen. Jakob Öhrmanin dramatisoima ja ohjaama esitys saattaa muuttaa käsitykseksi tästä klassikosta ikiajoiksi.

Toivoa sopii että katsojalla olisi ennakkotietoa Hamletista, ja sitä varten aulan seiniltä löytyy juonitiivistelmiä. Ei kai se ehkä haittakaan, siis ellei ole nähnyt, mutta kenties Hamlet All Inclusive näyttäytyy siinä tapauksessa vieläkin sekavampana. Hamlet henkilöineen ilmaantuu näkyville vasta teatteriseurueen kertoessa kuulumisia Tanskan hovista. Nyt ollaan nimittäin Teneriffalla, ökyhotellissa, sen uima-altaalla ja pingispöydän ääressä. Päähenkilönä seikkailee Norjan prinsessa Fortinbras, joka siinä "oikeassa" Hamletissa on sivuhenkilö, monesta teatteritoteutuksesta kokonaan karsittu hahmo. Eikä hän toki ollut mikään prinsessakaan alunalkujaan. F-linjalla mennään, nimittäin mukana ovat äiti Fertrud, tyttöystävä Fofelia, kaverit Frosencrantz ja Fildenstern ja sitä rataa. Juonenkulku noudattelee välillä jotain samankaltaista kronologiaa kuin Hamletissa, mutta sitten se lähtee ihan omiin sfääreihinsä, hipaisten joskus taas samaa näytelmää. Välillä kuulemme pienen pätkän ihan toisestakin näytelmästä, nimittäin Tom Stoppardin Rosencrantz ja Guildenstern ovat kuolleet. Hauska yksityiskohta.

Kaikki tässä Teneriffan helteessä on kuin vääristynyttä peilikuvaa Hamletista, tai toinen todellisuus. Näytelmä näytelmän näytelmässä tai jotain. Fortinbras on Hamletin peilikuva, toisinto. Hahmot puhuvat tutun kuuloisia sanoja, mutta ihan totaalisesti erikoisessa järjestyksessä ja mielivaltaisen oloisestikin repliikit on eri ihmisten suihin sovitettu. Tulee mieleen että sanat, repliikit ja kohtaukset on palasteltu osiin, laitettu pussiin ja sieltä sitten summamutikassa kukin on vedellyt omansa. No ei sentään, kyllä tässä oma logiikkansa on, vaikka sen seuraaminen vaatiikin hieman heittäytymistä. Annan periksi ymmärtää ja annan virran vain viedä.

Katsomo on sijoitettu kahden puolen estradia jonka toisessa päässä sijaitsee hotelli ja toisessa päässä valkokangas. Välillä sitä tuntee olevansa kuin pallopeliä katsomassa, koska iso osa asioista tapahtuukin hotellin sisällä ja välitetään meille livekameran välityksellä, siihen skriinille. Hieman hankalaa hetkittäin, seurata ruudulta mitä kamera näyttää ja mitä lavalla silmien edessä puuhataan. Ja tämmöinen ummikko kun joutuu vielä tiiraamaan sylissä olevasta puhelimestaan suomenkielistä tekstitystäkin (joka harmikseni välillä pätkii pahasti). Jonna Järnefeltin operoima kamera tallentaa kiinnostavia tuokiokuvia, ja toki ilman sitä jäisi kaikki sisätiloissa tapahtuvat jutut näkemättä. Ja jotenkin kiinnostavaa että hän on murhattuna kuningattarena läsnä sitä kautta, koko ajan tarkkailemassa tilannetta, ja mykällä tavalla kommentoiden.

       

Iida Kuningas on hämmentävän hyvä Fortinbras. Impulsiivinen, jotenkin itsensä asioista etäännyttävä hahmo, joka häilyy rakkaudessaan Fofeliaan (Jessica Raita) ja heiluu aseensa kanssa turhankin holtittomasti. Mustan ison päivänvarjon alle piiloutuva nuori nainen ja samalla sotilaallisen kurinalainen. Fortinbras ei pohdi olemisen mielekkyyttä ja vatvo ikuisuuden mysteereitä Hamletin tavoin, vaan tarttuu toimeen rivakasti. Raikas ja räväkkä tulkinta! Tiina Weckström juonivana Fertrudina ja Martin Bahne hieman hömelönä eno-Flaudiuksena ovat aina takuuvarmoja esiintyjiä. Bahne saa hypätä moneen muuhunkin rooliin, ja esimerkiksi hänen ja Oskar Pöystin pingispallosorminukketeatteri on järisyttävän hauska. Huumoria ei ole kyllä unohdettu muutenkaan, mutta se kumpuaa pienistä jutuista, kuten nilkkoihin kiinnitetyistä tamburiineista tai sovelletusta tekstistä ("Jotain mätää Teneriffalla"). Varsinkin Hamletinsa tunteville Hamlet All Inclusive tarjoaa monta tekstillistä herkkupalaa. Musiikki on integroitu hienosti mukaan esitykseen. Hotellin respa Heikki Turppo soittaa instrumenttiä jos toistakin.

Heti alussa näyttelijäkaksikko (Pöysti ja Bahne) pohtii mitä mahdollisuuksia punainen samettiverho tarjoilee, toimiiko se portaalina kahden maailman välillä. Miehet luikahtavat verhojen läpi, niin minne? Teneriffalle, Fortinbrasin maailmaan. Myöhemmin näyttelijäseurue (samat miehet) vetävät reippaasti näytelmänsä Gonzagon murhan ja samalla myös kertovat mitä Helsingörin hovissa tapahtui.

Mukana on monia klassisia Hamlet-kohtauksia, kaksintaistelu, kaikkien kuolema, Poloniuksen murha ja näyttelijäseurueen vierailu, luostariinmenokäsky Ofelialle ("Gå i kloster") ja muuta, mutta kuitenkin hyvin hyvin erilaisina. Välillä skriinilläkin nähdään ruotsinkielinen tekstitys, välillä puhe pomppaa englantiin tai pitkään kiinankieliseen tilitykseen. Niin ja tanskaa unohtamatta, tai ruotsia varsin tanskalaisella korostuksella. Kielellinenkin sekametelisoppa siis.

Veri roiskuu, kirjaimellisesti, ja monin eri tavoin. Ismo Alangon Hetki hautausmaalla sopii tunnelmaan kuin nenä päähän. Ja kun Fortinbrasin äidin haamu laulaa lopuksi kauniin En plats på jorden -biisin Eva Dahlgrenilta, olemme päässeet jonnekin, perille, rauhaan, loppuun. Resten är tystnad. Vai onko.

Pingispalloja kuluu, kuten tekovertakin, mutta antaa tulla vaan. Viimeinen sana onkin pingispallokoneella.

         

Kristian Ekholmin monimuotoinen äänisuunnittelu on merkittävässä roolissa ja sitä on kiinnostava kuunnella. Miten hienosti nitinät, natinat, liveääni ja nauhoitetut efektit asettuvat osaksi kerrontaa. Hetkittäin saadaan kyllä kovia ääniäkin; lipunmyynnissä on myös korvatulppia. Myös Ada Halosen valot vaikuttavat. Alussa sisääntulokäytävällä tapahtuva salamurhakohtaus vastavaloineen ja savuineen on upeaa katsottavaa. Lasse Idmanin lavastus ja puvustus pitää sisällään tekopalmuja ja -puskia, liikuteltavan pingispöydän ja kliseisiä hotellihuoneita. Teneriffalla ollaan, ja ihmisten asusteetkin ovat sitä luokkaa: sandaaleja, aamutakkeja, sortseja. Yläluokka rentoutuu pukeutumalla rennosti.

Kolme tuntia ja rapiat on pitkä aika ja ehkä jotain tästä ylitsepursuavasta tekstimassasta olisi voinut karsiakin. Mutta sellainen hurlumhei tämä esitys oli ettei koskaan tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu, joten jännite kyllä säilyi loppuun asti ihan kiinnostavasti. Ja jännitys siitä nähdäänkö nyt ehkä maailmanhistorian ensimmäinen Hamlet-versio ilman To be or not to be -monologia.

Kannattaa muistaa että esitys alkaa jo 18.30, eli Jätkäsaareen kannattaa suunnata normaalia aiemmin. Hamlet All Inclusive on jännittävä seikkailu, mielettömän visuaalinen ja vauhdikas tulkinta klassikosta, ja ei kyllä jätä ketään kylmäksi. Suositellaan erityisesti heille ketkä ovat nähneet jo sen seitsemän tulkintaa näytelmästä, ja myös heille jotka kaipaavat teatteri-illaltaan rohkeaa uudistumista ja reipasta heittäytymistä!



Esityskuvien copyright Ernest Protasiewicz, muut kuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Rock-Hamlet tulee rytinällä! TTT:n uutuusmusikaali syksyllä 2020.

Tiistai-iltana minun piti olla Helsingissä nukketeatteriesitystä katsomassa. Mutta Työviksen tiedottaja Sari Andersson tiesi mistä narusta vetää houkutellakseen minut teatterille syksyn musikaalin julkistustilaisuuteen. Maaginen taikasana Shakespeare riitti, ja suunnitelmani vaihtuivat lennossa.

Hyvä niin, sillä olin ensimmäisten joukossa katsomassa ja kuulemassa teatterin 3.9.2020 ensi-iltaan tulevasta Hamlet-rockmusikaalista. Kuten kaikki blogin vakituiset lukijat kai tietävätkin Hamlet ei ole mikään suosikki-Shakespeareni. Mutta aina toiveikkaana haluan nähdä siitä eri versioita - jospa nyt olisi se tosi sykähdyttävä. Ainakin tiistain maistiaisten perusteella tämä Otso Kauton ohjaama musikaali voisi olla sellainen. Toisaalta, isot olivat odotukset viime kevään Turun kaupunginteatterin Hamlet-versiollekin, ja se ei sitten kolahtanut yhtään.

Musiikista vastaa vanha tuttu Eeva Kontu, jonka tekemisistä olen pitänyt kuin hullu puurosta. Lisää rokkiosaamista musiikkiin toivat Jarmo Saari ja Varre Vartiainen, joille tämä on nyt ensimmäinen musikaalinsävellysprojekti. Luvassa on voimaballadeja ja ihan kitaravoittoista rokkiakin, ja Eevan töitä hieman tuntien, kaikkea siltä väliltä. Ja musikaalimaisia juttuja toki! Lavalla nähdään Joonas Mikkilän johdolla viisihenkinen bändi, missä Saaren ja Vartiaisen kitaroinnin lisäksi kuullan oivaa rytmiryhmää Teemu Broman ja Jani Auvinen sekä koskettimissa Paavo Malmberg. Hamlet and his Gravediggers kuulosti aika rautaiselta poppoolta.

Säveltäjät ja muusikot

Menevän musiikin lisäksi luvassa on taatusti mielekiintoista liikekieltä, kun Tero Saarinen loihtii esityksen kokonaisvaltaisen liikeidentiteetin. Näyttelijöiden kanssa työskentely on uusi aluevaltaus huippukoreografille, ja odotan suurella innolla mitä Tero ja David Scarantino saavat työryhmän kanssa aikaan.

Jos on musiikki ja liikeidentiteetti kohdillaan niin varmasti myös Kimmo Viskarin lavastus ja pukusuunnittelu. Jälkimmäisen tarkoitus on olla shakespeareläistä, mutta cyberklangilla. Ei silti liian modernia... hmmm... (vaikkakin cyber-sana viittaa aika moderniin). Lisäksi näemme Eero Auvisen valot ja kuulemme Kalle Nytorpin äänisuunnittelun. Odotan innolla miltä tämä tulee näyttämään ja kuulostamaan!

     

Ohjaaja Otso Kautto

Koska kyseessä on Shakespeare niin kieli ja varsinkin sen suomennos ovat aina minua kiinnostavia asioita. Michael Baran on tehnyt uuden käännöksen ja sovituksen, ja vastaa myös laululyriikoista. Kautto lupasi notkeaa, selkeää ja ymmärrettävää suomennosta, ja ainakin ensimaistelun perusteella (eli lähinnä siis biisien) siltä se vaikuttikin. Veikkaan ja toivon että tämä Hamlet löytäisi nuoremmatkin katsojat, ja kieli avautuisi myös heille aiempaa paremmin. Muutaman vuoden takainen Tampereen teatterin Hamlet oli jo visuaalisesti aika rock mutta toki ilman musiikkia.

Ollako vai ei olla

Entäpä sitten roolitus? Saska Pulkkinen on nuori ja notkea ja erinomaisen hyvä musikaaliesiintyjä, ja syksyllä näemme miten häneltä sujuu Hamletin rooli. Jos olisi itse pitänyt arvuutella TTT:n näyttelijäporukasta osuvinta Hamletia, niin en tiedä olisiko Saska ollut ekana itsellä mielessä. Mutta nyt kun olen muutaman päivän makustellut asiaa, ja nähtyäni hänet lavalla hetkisen verran Hamletin nahoissa, niin eiköhän tämä hyvä valinta ole. Kauton mukaan rooli on alunperin kirjoitettukin Saskalle, ja nyt tämä asia vihdoin saadaan korjattua. Tämä Hamlet ei ole sitten kuulemma melankolinen uneksija!

Ei Hamletia ilman Ofeliaa, ja siinä roolissa näemme nätyläisen Inke Koskisen. Raikas uusi kasvo, jonka ääni soljui herkän upeana! Olisiko tässä sitten se melankolinen uneksija?

Hieno mieli rikki

Työviksen luottonäyttelijät miehittävät muita rooleja: Petra Karjalainen Hamletin äitinä Gertrudina, ja Jari Ahola isäpuoli/setä Claudiuksena. Parhaan kaverin Horation saappaisiin astuu Suvi-Sini Peltola ja joka paikkaan nenänsä työntävänä Poloniuksena Pentti Helin. Hamletin kamukaksikkoa Rosencrantzia ja Guildensternia esittävät Petrus Kähkönen ja Petra Ahola. Ja Auvo Vihro on Hamletin isäpappa, tai lähinnä toki haamu. Sokerina pohjalla vielä Ofelian veli Laertes eli Jussi-Pekka Parviainen. Toivomme eeppistä miekkailukohtausta, tai ehkä se vaihtuukin johonkin riimibattleen tässä versiossa, mene ja tiedä.

Rikokseni löyhkää

Näiden lisäksi haudankaivajina/koomikoina ovat Jari Leppänen, Kristiina Hakovirta ja Mika Honkanen ja TAMK:in musiikkiteatterin koulutusohjelmasta Meri Uusi-Äijö, Maria Halinen, Laurapeppi Väänänen ja Jussi Lukàcs.

Ohjaaja Kautto lupailee että heidän Hamletinsa jättää tulkinnalle vapautta; katsojalle jää tilaa tutkailla mikä on totta ja mikä valhetta. Luvassa röyhkeää ja rohkeaa tapaa olla lavalla. Tarjoaahan Hamlet hienot eväät rockmusikaaliin: rakkautta, kostoa, äärimmäisiä tilanteita ja tunteita. Ja juonittelua! Meille jotka haluamme nähdä Shakespearea sen saamme (hyvä hyvä!) - mutta siihen kaupan päälle musikaalin. Se on aika paljon luvattu ja syyskuun alussa näemme lopputuloksen. Liput ovat nyt myynnissä Tampereen työväen teatterissa.


Kuvien & videoiden copyright Katri Leikola.

H. / Esitystaiteen seura & Circus Maximus & Teater Universum, Teatteritalo Universum 20.6.2019

No niin! Kun sähköpostiini kilahti kutsu esitykseen H. ei tarvinnut kauaa miettiä osallistunko. "Hamletin sisarteos" oli jo riittävä mainoslause. Ja kuten pressitiedote sanoo: H. on William Shakespearen noin vuonna 1600 valmistuneelle Hamletille rinnakkainen esitys. Se kertoo tarinan Hamletin bestiksestä, Horatiasta (eisukupuolimääritelty), Hamlet-näytelmän ainoasta eloon jääneestä. Sensuaalisiin, pehmeisiin ja hellittäneisiin maastoihin vievä esitys perustaa haparoivaa suojapaikkaa asioille ja olemisille, joille ei ollut tilaa Hamletissa.

Suurin probleema oli löytää kuudesta esityspäivästä se joka sopisi kalenteriini. Pienten järjestelyjen jälkeen pääsin vihdoin viimeiseen. Helsinki oli jo hiljentynyt juhannuksen viettoon, joten autonkin sai kätevästi parkkiin melkein Teatteritalo Universumin eteen.

Ei ollut se kummempia odotuksia, muuta kun että tekijäjoukko oli niin monimuotoinen että luvassa saattoi olla ihan mitä tahansa. Mitä tanssitaiteilija Hanna Ahti, näyttelijä Noora Dadu, kuvataiteilija Jaana Laakkonen, ohjaaja-esitystaiteilija Lauri Mattila, äänisuunnittelija Tatu Nenonen, pukusuunnittelija Piia Rinne sekä tuottaja Mari Pääkkönen sitten ovat saaneet lavalle aikaan?

H. oli hyvin erikoinen ja erilainen, hämmentävä ja seesteinen. Meditoivan rauhallinen. Outo. Hetkittäin sekava, mutta jotenkin tykkäsin tästä kyllä. Katsojat jättivät kenkänsä eteiseen, saivat mukaansa tyynyn (tai tuolin) istumista varten ja ohjeen hajaantua, liikkua, etsiä uusia kulmia eri paikoista. Siellä isossa vanhassa salissa meitä sitten istui, makoili ja lojui joukkio, enimmäkseen aika nuoria katsojia. Lattialla lojuu siellä täällä erilaisia tilkkupressuja, minkä alle saa mennä makaamaan jos ei enää huvittanut. Katsojat eivät tätä mahdollisuutta käyttäneet, mutta esiintyjät kyllä. Estradilla esiintyi tekijöistä Dadu, Ahti, Mattila ja Nenonen, mielikuvitusta kiihottavissa asuissaan.

Rento tunnelma. Joka rentoni entisestään väliajalla. Meille oli erilaisia puuhanurkkauksia: Nooran vitsinurkka yhdelle katsojalle kerrallaan, yrttidrinksubaari (karpalomehua blandattuna ja eri yrteillä maustettuna), salaperäinen perähuoneen peliluola...

Tykkäsin esityksen estetiikasta ja voisiko sanoa, eetoksesta. Käytetyt materiaalit olivat kierrätettyjä, dyykattuja tai saatuja ja sellainen tee-se-itse -toiminta heijastui kaikesta. Tilan akustiikka ei ole paras mahdollinen kyllä, mutta kaikkea ei voi saada. Välillä saimme pieniä kohtauksia Hamletista, ja ison tilan parveakin hyödynnettiin hyvin. Välillä kuulimme tekstiä nauhalta. Liikkeet ovat tärkeitä, olivat ne sitten toisen kierittämistä, peiton alla yksinään möryämistä tai jotain muuta. Hitaat liikkeet, haahuavat liikkeet.

Hamletin elämä ei ollut helppoa, mutta ei sitä ollut Horationkaan. Jatkuvasti piti olla mielenterveydeltäänkin horjuvan ystävän tukena ja uskottuna. Hamletille ei ole paikkaa tässä maailmassa; missään ei ole hyvä olla. Miten tämä kuulostaa niin, no, nykyaikaiselta? Kuinka monesta nuoresta tuntuu siltä tänä päivänä? Kaikilla ei ole Horation kaltaista ystävää mihin nojata. Ja miten H. on mahtava tyyppi, ja kaikki rakastaa sitä. Hamlet on kyllä hieman mustasukkainen. Hamlet on käyttänyt tuhansia euroja kaikkeen, siis ostanut uimahallikortin ja museokortin ja vaikka mitä, ja kaikki on jäänyt vähälle käytölle... Shakespearen ja duo Dadu & Mattilan tekstit limittyvät toisiinsa.

       

Kesken esitystä käy mielessä epäilys: onko tässä vaan Helsingin indietaidesakkia pitämässä omaa kivaa ja nauramassa meille maskin takana; että me tyhmät ihmiset luullaan että tämä on jotain hienoa ja taiteellista? Mutta onneksi tunne menee pois. Ja mitä siitä jos näin onkin. Nautin silti. Kuuntelen ihan sujuvasti Hamletin kirjettä H:lle (vuodelta 2222). Esitys päättyy isoon kasaan. Kierivään ja vyöryvään kasaan.

Kaikkea en ymmärrä, oikeastaan en puoliakaan. Ehkei minun tarvinnutkaan. Sain olla pihalla ihan vapaasti, ja antautua virran vietäväksi. Ehkä aivoni ja kehoni tarvitsi tätä, oudon meditatiivista kokemusta mitä ei tarvitse koittaa analysoida tai tulkita. Kiitos siitä työryhmälle!

Häpeän muuten tunnustaa, etten ole aiemmin käynyt Perämiehenkadulla Universumin tiloissa. Olipas 1904 valmistunut Betania-talon sali hulppea, ja boheemiseti rapistunut, aika pelkistetty ja koruton, mutta kiehtova.


Esityskuvien copyright Yoshi Omari, muut kuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Hamlet private / Tanssiteatteri MD, 13.12.2018

Bongasin tässä taannoin loppusyksystä sähköpostistani Tanssiteatteri MD:n pressitiedotteen Oulun Kehä-festivaalilla esitettävästä Hamlet private -teoksesta! Haa, heti innostuin! Mutta Oulussa. Työt ja muut marraskuun kiireet estivät nyt sinne menon, mutta sinnikkäiden järjestelyiden jälkeen minulle järjestyi esitys joulukuulle.

Tämä Hamlet private on kierrellyt pitkin ja poikin Eurooppaa jo monta vuotta, konseptin äidin Martina Martin esittämänä. Marti vastaa myös ohjauksesta. Nyt puikkoihin (vai pitäisikö sanoa kortteihin?) tarttuu yksi MD:n kantavista tanssivoimista eli Samuli Roininen. Monet kerrat olen hänen liikekieltään saanut katsomosta ihailla, mutta miten sitten tämmöinen yhden hengen Shakespeare-esitys taittuu? Toki Roininen & Shakespeare -kombo on tuttu jo MD:n viimevuotisesta huippuhyvästä Loopit-esityksestä.

Mutta arvatkaa kuinka paljon vaivasin päätäni tällä: miten tanssiesitys voidaan toteuttaa yhdelle katsojalle kerrallaan, ja kun esityspaikkana on vielä joku kahvila tai ravintola?? Eivätkö muut asiakkaat häiriinny? Tanssiiko Samuli pöydällä ja lausuu samalla Hamletin säkeitä? Ja esityksen nähtyäni: mitä ihmettä tästä voisi sanoa paljastamatta liikaa itse esityksestä. Ei tarvitse olla Hamletin tai Shakespearenkään tuntija, mutta ehkä show'sta saa hieman lisää irti jos on edes jonkunlainen käsitys näytelmästä. Mutta kyllä sekin tarina tulee kerrattua, pääpiirteissään ainakin.

Samulin pöydän löytää helposti; kellään muulla ei liene pientä pääkalloa pöydässä, vaikka strassikoristeltu pääkallopaita jollain muulla olisikin yllä.

Kyllä tässä tanssillisia elementtejä on, vaikkei ehkä ihan siinä muodossa kun kuvittelin. Esitys muistuttaa hieman myös tarotkorttisessioita tai ennustajalla käyntiä. Opin lisää itsestänikin. Yksi sessio kestää reilut puolisen tuntia, mutta sitten jäimme paljon pidemmäksi aikaa höpisemään muista asioista (kiitos Samuli tästä ylimääräisestä encoresta).

Esityspaikaksi valikoitu Tampereen Runokahvila, mutta se muuttui sitten pääkirjasto Metson kahvilaksi, kun saimme lopulta valittua molemmille sopivan päivän. Kiitos kovasti MD:n teatterisihteeri Hanna Romolle sumplimisesta! En usko että kovin moni kahvilan asiakkaista edes huomasi esitystä, vaikkei me nyt ihan huomaamattomia oltukaan.

Hamlet private on esitys niin meille Shakespeare-faneille, kun sitten myös niille/meille kokeilunhaluisille katsojille, jotka haluavat nähdä jotain erilaista. Esityksen mitä ei katsota normaaleissa teatterirakennuksissa, saatikka muiden katsojien kanssa yhdessä. Jokainen saa taatusti uniikin ja henkilökohtaisen kokemuksen. Kukin esitys muokkautuu katsojan mukaan, ja on tässä hieman interaktiivisuuttakin mukana. Mutta sitä ei tarvitse pelästyä, vaikka normaalisti ei haluakaan silmätikuksi lavalle mukaan. Tunnelma on intiimi ja henkilökohtainen ja sitä uppoutuu siihen yhteiseen esityskuplaan sujuvasti. Muut kahvilan ihmiset katoavat olemasta.

Samuli Roininen on virtuoosimainen tanssija, ja menestynyt koreografikin, mutta hyvin sujuu myös tämänkaltainen esitys. Tässä pitää olla myös hieman psykologin silmää, osata tehdä nopeita pätelmiä ja ratkaisuita katsojan valintoihin nojaten. Ja osata selittää asiat parhain päin, ja tarinan narratiivi säilyttäen. Sattumallakin on sormensa pelissä...

Suosittelen esittäin lämpimästi kaikille uteliaille! Esityksiä Tampereella on keväällä 2019 kymmeniä. Lipunmyynti päättyy aina edellisenä päivänä klo 16. Jos siihen mennessä lippua ei ole myyty, sitä esitystä ei ole. Tsekkaa ajat ja paikat (Metson kahvila, Teerenpeli, Amurin Helmi, Maja/Talo ja teatterin oma Hällä-näyttämö) MD:n kotisivuilta. Ja osta lippusi ennenkuin loppuvat.

Hamlet private on kyllä vähällä muuallekin siirtyvä, joten kannattaa seurailla tiedotuksia tulisiko se omalle paikkakunnallesikin jatkossa. Toiveissa ainakin olisi sitä muuallakin kuin Tampereella esittää.

Ja huomatkaa että Hällässä järjestetään aiheesta ilmainen yleisökeskustelutilaisuus perjantaina 15.3.2019. klo 17.30. Siellä nähdään!


Kuvien copyright Tanssiteatteri MD ja Samuli Roininen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla - kiitos MD ja Samuli!

Prinsessa Hamlet / Q-teatteri 16.2.2017

Onko Q-teatterin Prinsessa Hamletilla mitään tekoa sen hieman kuuluisamman Hamletin kanssa? On ja ei. Tarkkakorvainen ja Hamletinsa tunteva poimii sieltä kyllä viittauksia tekstiin kamelinmuotoisista pilvistä alkaen. Ja kertoohan ne roolihahmojenkin nimetkin jotain. Tanskan hovissa ollaan jne. Mutta jos et tiedä Hamletin tarinaa sen kummemmin, ei sekään mitään haittaa. Tämmöinen Shakespeare-fani vaan intoilee kaikesta mikä edes etäisesti liittyy herraan.

Kyllä tämä E. L. Karhun teksti ja Linda Wallgrenin ohjaus ihan uniikki oma itsensä on. Ei se tarvitse Hamletia kuin korkeintaan yhdeksi inspiraation lähteeksi. Virginia Woolfin Mrs Dalloway tuntuu olevan toinen, ainakin käsiohjelmassa siteerataan teosta ahkerasti.

Kauhu työntää käden Hamletin kurkkuun ja puristaa sen nyrkkiin.

Aluksi meille kerrotaan tämä olevan sarjakuvatragedia kolmessa näytöksessä. Tapahtumia ja ihmisiä selostaa, kommentoi ja esittelee punaisessa polkkatukassaan kertoja (aina sädehtivän ihana Emmi Parviainen). Hamlet (syötävän suloinen Lotta Kaihua) on kapinallinen prinsessa, jolla on sairaalloinen viehtymys tuleen. Tytärtään ymmärtämätön äiti-Gertrud (hulvaton Leea Klemola) ja tähtitieteeseen hupsahtanut eno (Hannu Kivioja) muodostavat melkein hysteerisen koomisen kuninkaallisparin. Haukkoihin hurahtanut Horatia (Elena Leeve) on taas Hamletin paras kaveri ja hovineito, josta sitten tulee uusi Hamlet... Lisäksi ollessaan Lontoossa "vieraana" Hamlet tapaa Ofelion (Eero Ritala), joka liimaantuu tähän kiinni ja stalkkerimaisesti seuraa aina Tanskaan asti. Siinä missä näytelmän naiset ovat voimakkaita persoonia, niin kumpikin miesrooli on aika nysväkkä. Toinen palvoo Hamletia sokeasti spanielinsilmillään, ja toinen köpöttelee ja mussuttaa kanankoipeaan ja höpisee mystisiä tähtitiedefraasejaan eetteriin.

Hamlet vastailee fanipostiin, käy paljon kallioilla ja itsetuhoisesti palvoo tulta. Tulella leikittely johtaa myös Ziggy Stardust-mäisen arven palamiseen kasvojen poikki (vai Harry Potterko se siellä kummittelee). "Minä palan soihtuna". Mikä ajaa Hamletin lumoutumaan tulesta? Tai korkeille paikoille? Kyllä jossain vaiheessa Hamlet tajuaa olevansa sairas, mutta mitä se sitten enää auttaa. Do not forget Hamlet. Hamlet pyytää Horatiaa olemaan se prinsessa joka hän ei ollut. Täyttävätkö tyttäret koskaan äitiensä odotuksia? Horatia muuttuu pikkuhiljaa Hamletiksi, vai muuttuuko. Voiko hän olla Hamlet omissa silmissään, tai kansan silmissä? Ofelio ainakin on innoissaan: ajatella nyt minä olen naimisissa idolini kanssa. Nyt todellakin murtuu jalo sydän!

"Viimeinen asia mitä me tarvitaan on yksi hullu lisää tässä linnassa". Kukapa lisää hulluja kaipaa.

Hamlet Lontoossa, palatsissa, vankina vai hoidossa. Punanuttuinen ja karhunnahkalakkinen vartija (Emmi Parviainen) laulaa ja laulattaa - London bridge is falling down... Vai saiko sitä enää laulaakaan. Hamletilla tuntuu olevan vaikeuksia sopeutua hoviin, sen elämään, äitisuhdekin on ongelmallinen. Mutta hankala tytär on helppo lakaista maton alle kuin roska ja lähettää Lontooseen. Pois silmistä, pois mielestä. Kyllä Gertrudekin voi allekirjoitella Hamletin fanipostia. Yhdessä vaiheessa kyläilemään tulee kova kolmikko: Prinsessa Diana, Elton John sekä Norma Jean! Ja sitten kuullaan Candle in the wind, tietenkin ja diskopallojen laskeutuessa katosta! Camp!

Gertrudin puhe yleisölle, herranjee miten Klemola on upea (ja saa täysin ansaitusti väliaploditkin). Jos on Klemola hieno niin sitä on kyllä Kaihuakin. Tämän Hamlet on jotenkin maaninen, ja itsetuhoisuudessaan samaistuttava. Kaihuan ilmeikkäät kasvot painuvat mieleen. Ja voisin kyllä viedä tämän Hamletin kotiini paijattavaksi. Myös Leeve tekee varsin upean roolin Horatiana.

Pitää kehua kampauksia (Eija Kuokkanen) ja peruukkeja (Ari Haapaniemi) koska hiuksisto on näyttävää. Varsinkin Horatian lettikampaus! Myös Annika Salorannan pääsääntöisesti mustavalkoinen puvustus on vaikuttavaa. Ina Saarisen pelkistetyssä lavastuksessa valtavat eivät minnekään johtavat rappuset dominoivat lavaa ja muuntuvat moneksi. Tulta käytetään monipuolisesti, ja elävän tulen katsominen on aina kiehtovaa.

Prinsessa Hamlet on kaunis ja monisyinen näytelmä - ja paljon syvällisempi kuin mitä antaa aluksi ymmärtää. Pureksittavaa riittää kyllä vielä seuraavaksikin päiväksi. Pitääköhän tämäkin nähdä vielä toisen kerran? Esityksiä on 13.5. asti, että vielä tässä kerkeää.


Kuvien copyright Pate Pesonius
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Hamlet / Hämeenlinnan Miniteatteri 12.2.2017

Ensimmäinen vierailuni Hämeenlinnan Miniteatteriin, mutta ei varmaankaan viimeinen. Miten minä tänne sitten löysin? No, missä Shakespeare, siellä minä. Joten kiitosta vaan alunperin bloggaajakollegaguru Talle, joka tästä vinkkasi, jo viime vuoden puolella kun kävi katsomassa.

Tällä kertaa Hamlet sijoittuu sairaalan psykiatriselle osastolle. Mikäs siinä, hyvinhän se sinnekin istuu. Samalla voi pohtia paljon tätä mielenterveysteemaa - onko Hamlet hullu oikeasti, vai esittääkö vaan. Ovatko äiti Gertrude ja isäpuoli/setä Claudius hänet sinne sulkenut? Ja ovatko kaikki muut henkilöt olemassa vain Hamletin päässä, muita potilaita vai häntä vierailuilla tapaavia tuttuja?

Marja Myllyniemen dramatisoima, sovittama ja ohjaama Hamlet on monella tapaa hieno kokemus. Matti Rossin suomennoksen kieli istuu hyvin niin nykymaailmaan kuin sairaalamiljööseen. Runollisempi mitta vaihtuu puhekieleen lennossa, ja takaisin yhtä nopsaan. Hamletia on tullut nähtyä eri versioina kymmeniä kertoja mutta ei siihen kyllästy, koska jokainen tulkinta on niin täysin omansa. Aina siitä saa uutta irti. Tälle kertaa olivat sisarukset rokkimies Laertes (Aleksi Rantanen) ja metsänkeijumainen Ofelia (Killa Keränen) melkoisen intiimeissä tunnelmissa. Mielenkiintoinen tulkinta mitä en muista ennen lavalla nähneeni. Laerteksen mustasukkaisuus saa siis tästä oivan taustakertomuksen! Ja Ofeliuksen hevoskohtaus juuri ennen kuolemaa, ooh!

Mustiin sonnustautunut Emppu Jurvanen on ihan loistava Hamlet! Ei ole helpoimpia rooleja tämä Tanskan prinssin rooli. Sanoja, sanoja, sanoja - niitä on paljon, ja vallan oivallisesti nuori mies homman hoitaa. Sellainen intensiteetti tässä on läsnä. Hyvä! Ja se hulluuden esittäminen.

Äänisuunnittelu oli mielenkiintoista. Kaikuva äänimaisema oli juurikin hieman aavemainen ja sairaalatilaan sopiva. Välillä äänet värisivät samassa tahdissa valojen kanssa. Hamletin isän haamu oli toteutettu sykkivillä ja väreilevillä valoilla (ja toki Samu Tolvasen matalalla äänellä), ja se toimi yllättävän hyvin. Pidin myös musiikista; sellaista syntikkapoppia, jylheitä urkusaundeja ja ujeltavia ääniä muutenkin. Äänistä ja valoista vastasi Mikko Myllyniemi. Niinkin simppelillä tavalla toteutettu efekti kuin taskulamppu ja vesipullo - tuloksena todella kauniita ja näyttäviä visuaalisia valokuvioita. Lopussa perinteinen miekkailu on korvattu näyttävällä puukeppitaistelulla, sekin toimii hyvin.

Pukusuunnittelu, tai oikeastaan se koko visuaalinen puoli, on silmää miellyttävää. Sairaalamaailmasta viestittävät valkoiset takit ja avainkaulanauhat, ja sitten on tämmöistä kasarirockestetiikkaa. Claudius (Miikka J. Anttila) punaisissa leopardihousuissaan ja kultakäädyin koristeltu pimatsu-Gertrude (Hanna-Leena Henriksson) ovat näyttävä pari. Korskeudessaan, riettaudessaan (se panokohtaus kesken sairaalavierailun!) ja itsekeskeisyydeessään on turha tulla selittämään että Hamletin hyvinvointi heille mitään merkitsisi. Loistavat roolityöt molemmilla. Laertes valkoisissa vaatteissaan ja kynsilakassaan on kasarirockin ruumiillistuma. Vahvat silmämeikit kaikilla lisäävät tätä rockestetiikkaa.

Ja potilailla maalatut iirikset luomien päällä, todella creepyä!! Rävähtämättä ikuisuuksia katsojaa tuijottaen. Kampaukset (erityisesti Ofelia ja Gertrude) on tosi upeat myös. Marjo Maulaa saa kiittää koko tästä visuaalisesta puolesta. Lavastuksessa hyödynnettiin hyvin radioantenneja, vanhoja puhelinten luureja ja kulahtanutta näppistä.

Hamletin kaveri Horatius (Samu Tolvanen) on ruutupujoliivissään, otsakiehkuroissaan ja solmukkeessaan kömpelö ja käsiävääntelevä. Hyvin näytelty tämäkin. Onko hän nyt sitten kuitenkin Hamletin puolella, vai tätä vastaan? Onko ylipäätään kukaan sitä miltä näyttää? Ja mitä Gertruden ja Hamletin vanhan frendin Rosencranzin (jota Ilmari Huhtanen mainiosti näyttelee) välillä on, vai tykkääkö Hamletin äiti vaan kaikista miehistä noin ylipäätään? Ja eikö Ofelia siksi kelpaa Hamletille koska on vain lääkärin tytär ja Hamlet sentään prinssi?

Vaikka Hamlet ei olekaan mikään komedia, niin tässä on monia hauskoja juttuja. Sokeasti ja svengaavasti laulaen etenevä haudankaivajakolmikko on lystikäs, ja koko hautakohtaus on sopivan napakka. Monesti se on liian pitkitetty ja hidastempoinen. Eikä tartte aina olla pääkallojakaan rekvisiitaksi; kaasunaamari voi ajaa saman asian. Tätä ei ole sijoitettu varsinaisesti mihinkään tiettyyn aikaan, mutta silti kännykät ovat mukana aktiivisesti. Sähköshokkikohtaus on muuten myös upeasti toteutettu! Ja se Olla vain eikö olla -puhe heti sähköhoidon jälkeen, hieno veto! Gonzagon murha -näytelmä on hienosti toteutettu valtavine myrkkynassakoineen ja hillittömän urkumusiikin säestämänä! Hieman epäselvästi artikuloiva Polonius (Eero Rantaniemi) tulvii neuvoja reissuun lähtevälle Laertekselle; toinen ei meinaan millään päästä matkaan.

Hattua tarttee nostaa tälle koko innokkaalle ja heittäytyvälle näyttelijäpoppoolle! Hamletin esitykset Hämeenlinnassa jatkuvat vielä 9.4. asti, ja esityksiä on vain sunnuntai-iltapäivisin. Hyvä päivä vierailla, koska suurin osa teattereista lomailee sunnuntaisin.


Esityskuvien copyright Mikko Myllyniemi, muut omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Hamlet - koko totuus / Grus Grus teatteri, Turun linna 29.9.2016

Hieman kiire meinasi tulla, mutta kerkesin kumminkin! Ei ehkä ollut viisain päätös suunnitella esitystä Turkuun klo 19, kun lento Helsinkiin laskeutui vasta klo 15. Ja mistä ihmeestä olisin voinut ennustaa, että juuri se lento starttaa Lontoosta 1,5 tuntia myöhässä! Onneksi matkalla saimme kurottua aikataulua hieman kiinni, mutta silti laskeuduimme Helsinkiin likemmäs tunnin myöhässä. Lopussa kiitos seisoo, sillä parkkeerasin Turun linnan eteen puolisen tuntia ennen esitystä.

Mikä ihmeen esitys sitten sai minut suunnittelemaan kieltämättä aika päätöntä aikataulua? En tiedä olisiko mikään muu kuin Shakespeare pystynyt siihen. Mutta niin vaan oli, että mahdollisuus nähdä Hamlet niinkin upeassa miljöössä kuin Turun keskiaikaisessa linnassa oli vastustamaton. Okei, olisihan sitä ollut mahdollisuus nähdä esitys myöhemminkin (esityksiä on 2.2.2017 asti), mutta halusin päästä ensi-iltaan. Ja kun meitä kokoontui muutama Shakespeare-fani eri puolilta Suomea tähän ensi-iltaan...

Sillä voiko tätä missata? Grus Grus Teatteri toteuttaa Hamletin linnassa, eivätkä katsojat istu paikoillaan, vaan kulkevat pienissä ryhmissä läpi linnan, kohtauksia eri tiloissa todistaen. Meidät jaettiin kahteen porukkaan eli Rosencranzeihin ja Guildernsterneihin. Ja sitten matkaan!

Tämänkaltaisessa teatterissa kukin ryhmä (R:t ja G:t jaettiin vielä olla ja ei-olla -ryhmiin eli lopulta meitä oli 4 seuruetta) kokee kohtaukset hieman eri järjestyksessä. Eli kaikille ei välttämättä tule suinkaan minkäänlainen "tolkullinen" tai kronologinen esitys. Mutta sen ei kannata antaa haitata lainkaan, vaan ottaa tämä elämyksenä, eikä varsinaisesti näytelmänä. Itse satuin siihen porukkaan joka näki kohtaukset kutakuinkin siinä järjestyksessä missä pitääkin. Voin kuvitella että jos ei alkuteos ole lainkaan tuttu, niin ehkä kaikki ei ihan avaudu. Kyllä siellä yksi vanhempi mies kovasti mutisi ettei tajua mitään :-)

Linnahan on mitä oivallisin miljöö tämmöiselle spektaakkelille. Jo pelkästään hiljaiset muurit, kauniisti valaistut käytävät ja pimeät nurkkaukset luovat sopivaa tunnelmaa. Pääsimme lisäksi käymään sisäpihallakin (parvekkeen kautta) ja kyllä linna on sitten satumaisen hieno, näin iltavalaistuksessa ja tyhjänä turisteista!

Vierailun aluksi piti vannoa käsi pääkallolla (kyllä, meille jokaiselle jaettiin oma pieni maskottikallo!) että olemme vaiti... Ja kyllä siellä porukka aika hipihiljaa onkin. Tuli likipitäen harras tunnelma, kun vaelsimme hiljaisten oppaiden perässä huoneesta toiseen.

Esiintyjät ovat laatuluokkaa. Jaakko Ohtonen (Hamlet) singahtelee huoneesta ja kohtauksesta toiseen. Hyvin väkevä tulkinta, tykkäsin! Sofia Molin oli ilkikurinen ja hieman hysteerisenkin oloinen Gertrude, jonka kikatus oli niin tarttuvaa että omatkin suupielet nousivat virneeseen. Hän puhui meidän ryhmälle kuin olisi puhunut Guildensternille (ja sehän me olimmekin), kysellen Hamletin kuulumisia ja välillä pussaillen paikalle poikennutta Claudiusta (Markku Tuulenkari). Saamme tehtäväksemme piristää Hamletia, vieden hänet vaikka sieneen tai sudokujen pariin. Kesken kaiken Ofelia (Venla Kinnunen) pinkissä peruukissaan ryömii paikalle, mutta Hamlet tokaisee: "mene sinä siitä luostariin portto". Polonius (Jarno Sakki) kuolee muuten hyvin äänekkäästi.

Surutta Shakespearen tekstiä on palasteltu, otettu repliikkejä sieltä ja täältä, ja muokattu niistä ihan uudenlainen sovitus. Vaihdettu niitä myös jonkun toisen sanomiksi, jos dramaturgia niin vaatii. Paljon on henkilöitä, puheita ja kohtauksia jäänyt poiskin, mutta en osaa kaivata tähän mitään lisää. Tämä toimii, jos ei koita analysoida kukas nyt noin oikeasti sanoi ja missä kohtaa.

  

Mahtava oivallus oli tehdä hovinarri Yorick (Janna Haavisto) miimikkotyylillä! Tämän esittämät kohtaukset olivat ihan parhautta. Kun hän miimitulkkaa Hamletin "Olla vai ei olla, siitä on nyt kyse" -puheen! Pidin erittäin paljon myös haudankaivajan (Ishmael Falke) kohtauksesta Sturenkirkokssa. Se vedetään kontrabasson ja sorminukkien avulla. Tässä kohdassa selittynee se näytelmän ikärajakin (jonka olin jossain näkevinäni, mutta nyt ei ainakaan kotisivuilla enää ole mitään mainintaa ikärajasta?), sillä sen verran raisuiksi nämä sorminuket heittäytyvät. Ja hei, haudankaivajalla on oranssit Helsingör kommune / begravelse -haalarit yllään!!! Muutenkin puvustus on sopiva sekoitus periodiasuja ja modernia kummallisuutta (Darth Vader!).

Päähenkilöiden lisäksi näimme pieniä vilauksia myös Laerteksesta, isän haamusta, vartijoita, nunnia (heidän laulunsa kuulosti upealta!) jne. Ohjauksesta saamme kiittää Ville Kurkea, joka vastasi myös työryhmän kanssa käsikirjoituksesta. Ei ole kyllä ollut helppo homma se. Siis sen kaiken logistiikan suunnittelu, kuka ryhmä siirtyy minnekin törmäämättä juuri toisiinsa. Ja kenen esiintyjän on oltava missäkin kohtaa linnaa tiettyyn aikaan. Lavastus oli Turun linnan muurarien käsialaa :-)

Loppukohtauksessa Hamlet pääsee vetämään lyriikkaa mikkiin beatnik-hengessä, jazzmusiikin säestyksellä. Sanoja, sanoja, sanoja! Epäilkää ihan kaikkea! Kuolema tulee kaikille! Älkää esittäkö helppoja kysymyksiä, kun saatte vain helppoja vastauksia - ja se johtaa tuhoon!

Ja miekkailua, tottakai. Mitä olisi Hamlet ilman miekkailua.

Oli kyllä henkeäsalpaavan hieno ja taatusti erilainen Hamlet. Tätä voisi suositella ihan kaikille, jotka haluavat nähdä hienon ja vähän erilaisen esityksen. Tai jos olet hieman jo kyllästynyt perinteisiin Hamlet-tulkintoihin. Tai jos olet vain Shakespearen ystävä. Meidän sakki kyllä tykkäsi! Oliko tämä ihan koko totuus Hamletista? Mene ja tiedä, mutta pirun hyvä tämä oli.

Jalkaan vaan hyvät kävelykengät (valitettavasti liikuntaesteisille tämä voi olla hieman haasteellinen) ja päälle lämmintä (linnassa ei varsinkaan koleammalla ilmalla ole ihan kamalan lämmintä). Lippuja saa näytelmän kotisivuilta ja esityksiä on jäljellä vielä 12, mutta harvakseltaan.

Ainoa miinus illasta tulee hieman huonolle organisoinnille puhelinten keruun suhteen ja sisääntulosta. Linnassa oli samaan aikaan jokin konsertti, ja nämä vieraat päästettiin sisäpihalle sitä mukaan kun he tulivat paikalle. Me muut värjöttelimme ulko-oven edustalla, likipitäen syysmyrskyn kourissa. Kun sitten pääsimme portista sisään, alkoi aikaavievä kännyköiden pussittaminen. Sitten vasta pääsimme sisään. Tähän kaikkeen meni aika reippaasti aikaa, ja niinpä esityskin pääsi alkamaan hieman myöhässä. Toivon mukaan tulevissa esityksissä kännyköitä aletaan keräämään pois jo aiemmin. Myös niiden palauttaminen oli hidasta ja ruuhkautui pahasti. Sinällään oli loistava ajatus kerätä puhelimet pois.


Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Ville Kurki ja Franziska Rauch

Tapaus Hamlet / Teatteri Harakka 21.8.2016

Joskus sitä haluaisi uskoa korkeampiin voimiin. Niinkuin nytkin, kun niistä muutamista esityksistä mitä Tapaus Hamletista oli, niin yksi sopi kalenteriin. Vapaa sunnuntai, joka piti käyttää marjoja kerätessä, vaihtuikin Helsingin reissuksi (ja kolmeen esitykseen...). Onneksi niin, sillä tämä jos mikä kannatti nähdä. Kyllä oli omassa kesäteatterikalenterissani ihan parhaimmistoa, jos tätä nyt voi kesäteatteriksi laskea. No, vaikka esitys oli sisätilassa, niin Harakan saari oli kyllä hyvin kesäinen miljöö. Siitäkin muuten kiitos esitykselle, että tuli samalla sitten ekaa kertaa käytyä Harakassa (upea paikka, jota voin suositella kaikille luonnon- ja historianystäville!).

Mutta Tapaus Hamlet. Ei sitä kuulkaa tarvita kuin pari hyvää näyttelijää, vähän rekvisiittaa ja kiehtova miljöö - sekä loistavasti Shakespearen (Matti Rossin suomennoksesta) muokattua tekstiä. Lopputulema on innovatiivistä, viihdyttävää, innostunutta ja henkeäsalpaavan hienoa teatteria. Käsinukkeja, paperinukkeja, videofiidiä, kännykkää, projisointeja, ja kaikenlaista sekatekniikkaa hyödynnetään oivallisesti. Oikeasti; tämä Hamlet on Tapaus!

Ensinnäkin miljöö. Vanha 1920-luvun lopulla rakennettu talo, joka nykyään toimii parinkymmenen taiteilijan työtiloina, mutta jossa aiemmin toimi puolustusvoimien kemian koelaboratorio. Täällä mm. Tauno Palo toimi labrahommissa ennenkuin teatteri vei mennessään (ja hyvä että vei). Kuulemma paikassa voi nähdä Palon haamuakin (mutta mietin miksi ihmeessä hän palaisi kummittelemaan sinne. Paikkaan mistä lähti jo parikymppisenä viimeisen kerran. Kai sitä hänelle nyt läheisempiäkin paikkoja kummitteluun olisi, esimerkiksi Kansallisteatteri). Ei näkynyt Palon haamua, mutta Hamletin isän haamu kummiskin. Tosin Palo on mun ikisuosikkejani, että mieluusti olisin hänen haamunsa kanssa pari sanaa vaihtanutkin.

Taitelijatalo (kuvassa iltaauringossa kotimatkalla) itsessään on jo hieno, mutta esitys nähtiin vanhassa ruumiinavausteatterissa. Tiedättehän, sellainen puolipyöreä luentosali, missä obduktiopöytä on siinä edessä keskellä ja opiskelija (tai maksava yleisö) istuu puisissa penkeissään ympärillä. Reunoilla oli kirjahyllyt (ovet täyteen teipattuja tekstinpätkiä ("ylijääneet ideat seinillä, niitä voi sitten kattella kun olen poistunut kuvasta" ja kuvia Hamletista). Tila on pieni, eli sullomalla mahtuisi 40, tällä lavastuksella kuulemma 32 henkeä. Mutta tietynlaisen fiiliksen Hamletiin tämä paikka toi. Jo alussa päästään aavemaiseen tunnelmaan kynttilöiden, musiikin ja mykkänä alkaneen esityksen siivin.

Teksti oli oivallinen kombo Shakespearen kaunista kieltä ja nykyaikaa. Vaikkakin bardista oli jäljellä vain kaikuja ja muistumia sekä yksittäisiä lauseita. Tekstiä oli muutettu, modernisoitu, radikalisoitu. Taitavasti, huumorilla ja ajatuksella. Yhdessä kohtaa Hamletia harmittaa, ei, vaan suorastaan vituttaa kun Rosencrantz ja Guildenstern ovat Flow'ssa katsomassa Morrisseytä, ja hän ei päässyt :-) Tämä Hamlet on edelleen vihainen nuori mies, mutta nyt hän tiedostaa olevansa terapian tarpeessa; seuraa hilpeä kohtaus kun Hamlet tapaa terapeutin ja saa todeta olevansa psykoottisesti masentunut (käypä hoito -suositus). Lääkkeitä ja sähköhoitoa (itseannosteltuna). Ja Hamlet korostaa kokoajan ettei hän ole hullu!

Kyllä tässä koko näytelmä Hamlet käydään läpi; oikoen, tiivistäen ja muokaten. Kaikki oleelliset avainkohtaukset on kyllä mukana. Mutta ei kannata odottaa mitään kovin tuttua ja turvallista, sillä se tie on niin nähty. Tottakai tästä saa enemmän irti, jos Hamlet on näytelmänä tuttu, edes jollain tapaa. Mutta samalla se voisi toimia porttina palata alkuteokseen. Kun asiat jäävät kutkuttamaan ja mietityttämään - tartu alkuperäistekstiin! Eli kyllä tämä toimisi hyvänä tutustumisena Shakepearen maailmaan, vaikka koululaisille. Taatusti paremmin kuin hemmo sukkahousuissa ja polkkatukassa, pääkallo kädessään... Jaa, mutta onhan tässäkin mukana pääkallo; Hamletin isänä hän tiputtaa suustaan yksiselitteisen lapun: KOSTA!

Mikko Virtanen on vallan erinomainen Hamlet. Mustissa kynsissään, kajalit silmissään ja harmaa huppari silmillään hän pälyilee katsojia, puhuu meille suoraan. On uhokas, epävarma, näkee kiehtovia ja kiihottavia unia äidistään (se banaanikohtaus on parasta ikinä). Kuin kuka tahansa teini joka ei pidä uudesta isäpuolestaan, ja tämän ahnaasta seksisuhteesta rakkaaseen äiti-Gertrudeen. Räplää kännyykkää ja googlettaa tietoja Hamletista. Mutta tyttöystävä Ofeliakin tuntuu jotenkin tukahduttavalta. Onneksi on sentään Horatio, tuo paras kaveri. Intensiivinen ja myös herkkä tulkinta, missä pelkän hengityksenkin kuuntelu toimii.

Nukketeatteritaiteilija Outi Herrainsilta vetää suvereenisti sekä Ofelian että Hamletin kallonkutistajan roolit, sekä nukketeatterisysteemeitä. Ofelian repliikki: "Mun tapausta ei tarvitse problematisoida. Olenhan nainen - siis hysteerinen" on klassikko! Ohjaaja Sakari Hokkanen toimii Horation ääninäyttelemisen ohella myös valo/äänimiehenä ja vastaa pääsääntöisesti myös tekstistä. Ylimääräiset aplodit monipuolisuudesta!

Groteskia huumoria on paljon (Gertrude ja Claudius käsinuket panemassa eri asennoissa häämarssin tahdissa), ja samoin kaikenlaista muutakin huumoria (Hamletin "sanoja, sanoja, sanoja" - kun menee avaamaan kirjakaappia, ja hakee sieltä Freudin Unien tulkinnan). Niin ja kuinka Hamlet esittää sen kuninkaan murha näytelmän "päänäyttämöllä". Mutta myös kauniita ja hienosti toteutettuja kohtauksia (Ofelian hukkuminen, To be or not to be -kohtaus, missä Hamlet pelaa pleikkaa...). Monipuolista.

Näppärästi tähän on saatu mukaan myös hieman analyysiä Hamletista. Miksi se on niin suosittu näytelmä ja niin suosittu hahmo? Ja kuten Hamlet tässä kysyy meiltä: ketä teistä on näytellyt Arnold Scharzenegger? Miten se teksti on nelisensataa vuotta jaksanut kiinnostaa ihmisiä, siten että google löytää yli 50 miljoona hittiä. No, siksi tämä onkin Tapaus Hamlet nimeltään, eikä pelkkä Hamlet. Miksi Hamlet on primus inter pares. Tapaus Hamlet on kokonaisvaltainen sukellus Hamletin ytimeen!

Hamlet ei ole mikään mun suosikkinäytelmäni Shakespeareltä, mutta tämmösiä tulkintoja kun näen lisää, niin saattaapa kohta kohotakin listallani! Vallan erinomaista työtä - seisovat aplodit koko työryhmälle! Hamletia Harakassa esitetään vielä 4 kertaa (2 tulevaa viikonloppua) ja suosittelen varaamaan liput oitis ja pikimmiten (teatteri.harakka@gmail.com). Liput on kympin ja lauttamatka (lähtee Care Ursulan viereiseltä laiturilta) vitosen - jos haluaa takaisinkin.

Ja hei, vielä 4.9. asti Harakan saarella nähdään Harakan Hamlet -nimellä saaren taiteilijoiden kesänäyttely. Teoksia Kasematti IV:ssä sekä Lennättimessä. Kannattaa käydä vilaseen jos paikalla olet. Mielenkiintoisia ja hyvin erilaisia teoksia.

Lisäksi kelin salliessa suosittelen menemään paikalla jo vaikka pari tuntia esitystä ennen ja kiertämään saarella. Siellä on yllättävänkin paljon nähtävää ja hienoja luontokohteita pieneksi saareksi. Sekä hieman erilainen näkökulma Helsinkiin. Eiliselle sattui vielä kaunis ja lämmin loppukesän päivä, joten mikäs siellä oli kierrellessä. Ja kasematit on hienoja!


Miljoonat kiitokset Teatteri Harakalle ilmaisesta pressilipusta.
Kuvien copyright Sakari Hokkanen ja Outi Herrainsilta.
Muut kuvat omia.