Vampyyrien tanssi / Helsingin kaupunginteatteri 27.4.2016

Viimeinen esitys. Aina joskus se koittaa. Vampyyrien Tanssin aika oli nyt. Ilmassa oli paljon haikeutta... eritoten katsomon puolella, mutta varmasti myös näyttämöllä. Onhan tässä kolmisen kuukautta taivallettu yhdessä, hyvässä ja pahassa.

 

Linssiluteet Katri ja Talle, pääsivät myös Kreivin kainaloon

 

Tämä oli semmoinen esitys joka selvästi jakoi mielipiteet. Suuri yleisö ei koskaan tuntunut löytäneen Peacockin kieltämättä aika ankeaan katsomoon. Mutta fanit löysivät. Ilta toisensa jälkeen. Heitä/meitä oli pieni, mutta sinnikäs ja innokas joukko. Toiset näkivät parikymmentäkin kertaa. Matkustivat kaukaisten matkojen takaa, yöbusseillakin. Panostivat pukeutumiseen ja asettuivat eturiviin purtaviksi ilta illan jälkeen.

  

Löydettiin sitten vielä yksi teatteribloggaaja mukaan kuvaan eli Laura

Vampyyrit faneineen valtasivat myös sosiaalisen median! Hetkittäin jo tuntui ettei Helsingin Kaupunginteatterin some-kanavilla muuta enää ollutkaan kuin vampyyrejä. Muisteloita illan repliikeistä, ja miten hienosti Kreivi taas lauloi, ja miten sydäntäsärkevää oli Sarahin kohtalo ja miten upeasti Herbert heilautti viittaa. Twitterissä muodostui omia tiimejä, jopa ensemble-hahmot saivat omat faninsa (Team Gustav!). Ja Professori Abronsiuksesta tuntuivat pitävän kaikki, kummastakin versiosta. Taiteellisimmat tekivät hienoja piirroksia esiintyjistä.

  

Gustav eli Miiko Toiviainen sai mukin ja kortin faneiltaan!

Vaikken itse kiihkomielisin fani ollutkaan, niin oli kiva seurata tätä vampyyrimaniaa toisella silmällä. Tavallaan nyt on helpottunut olo kun se on ohi. HKT voi twiitata muutakin kun vampyyrienpuremien ihmisten hehkutuksia ja ihkutuksia. Mutta tavallaan on myös hyvin haikea ja surumielinen olo. Nyt se oikeasti on loppu. Ei tämä mikään täydellinen versio ollut (kyllä se Seinäjoen proggiksen painolasti vaan mielessä kummitteli niin ylivertaisena, ettei sille vaan voinut mitään), ja muutamia aika sietämättömiä piirteitäkin tässä oli, mutta silti sitä vaan kuusi kertaa tulin katsomaan. Kalpeaa harrastelua monen muun rinnalla, mutta mulle paljon.

 

Sievissä saparoissaan ja pitsiröyhelöissään esiintyi myös tämä proffa valepuvussaan eli Tuukka Leppänen

Varsinkin Risto Kaskilahden Chagal ärsytti joka esityksessä ihan suunnattomasti, siihen ei tottunut mitenkään. Harmikseni näin "toisen" Chagalin (Kari Mattila) vain kerran. Mutta vikassa esityksessä oli muutoin minusta "se parempi" miehitys. Laura Alajääski on ihan vaan paras Magda, josta tykkäsin kauheasti. Mun muistikirjassa on tosi paljon sydämiä myös Alfredin (Petrus Kähkönen) ja professori Abronsiuksen (Antti Timonen) kohdalla. Jolla oli taas lystejä kommentteja. Kun Rouva Chagal laulaa "tai joudut vaarnan jostain kaivamaan", niin proffa siihen: "siitä voi tulla tikkuja".

Hurmaava Alfred (Petrus Kähkönen) esittelee myös purukalustoaan

Ja Alfredille: "pakkaa sinä laukku sillä välin kun minä otan johdon käsiini". Ja myös: "kun ei riisu yöksi vaatteita jää aamuisin aikaa pikku pikku balladille". Ja taas Alfred kopittelee kryptassa kuin Königsbergin kädettömien koripallojoukkue. Ja vielä: "älä nyt vatuloi siinä". Illan kirja oli muuten Veriset valkolakit - vampyyrien vappurieha valokuvina. Heh heh. Lisäkommentti Herbertille: "nahkavaarna lepotilaan niin kuin olisi jo". Näistä Proffan kootuista sutkauksista sekä löytämistään kirjoista on muuten koottu ihan listakin, sitä saa varmaan täydentää!

Samuel Harjanne on verinen Herbert

Lisää sydämiä muistikirjassa on raapustettu Kreivin punaiselle viitalle (se on edelleenkin mun suosikkiasuste tässä musikaalissa), mutta kyllähän tuo nahkahousunsakin aika mukavasti täyttää. Kyllä Mikko Vihma on aika uskomaton tässä roolissa. Tämän jälkeen possun osa Shrek-musikaalissa on kyllä... no, aika kamalaa... (jään odottamaan kauhulla). Kreivi osoittaa kyllä aika selkeästi että hänestä professori on vanha seniili narri, mutta ei proffa tätä huomaa itsekeskeisyydessään.

  

Tässä sitä ollaan vielä niin onnellisia yhdessä...

  

Vaan pianpa hymy hyytyy, kun Kreivin todellinen luonto paljastuu... Iik!

Niin muuten. Kreivin ja poikansa Herbertin (taas kerran valloittava Samuel Harjanne) välillä tuntui olevan poikkeuksellisen paljon lämpöä ja rakkautta tässä viimeisessä esityksessä. Helliä kosketuksia ja suudelmiakin. Hmmm... mielenkiintoista olisi nähdä tämmöistä tulkintaa pidemmällekin vietynä. Mikä onkaan Herbertin alkuperä, oliko hän mahdollisesti isänsä rakastettu ennekuin tämä teki hänestä vampyyrin? Eli miten Herbert päätyi Krolockin pojaksi?

Tämä rivivampyyri on hieman eri näköinen kuin Jonas Saaren Kreivi

Sarah (Raili Raitala) on ehkä maailmankaikkeuden paras Sarah. Herkkä, haavoittuva, mutta myös vahva ja itsenäinen. Isänsä määräysvaltaan kyllästynyt, ja vihdoin valmis kokeilemaan omia rajojaan. Vieraan miehen ilmestyminen vauhdittaa tätä prosessia. Ja Alfred, niin, miksi ei kiltti ja kunnollinen Alfred kelpaa. Koska vaara ja pahat pojat ovat kiehtovampia kuin kiltit, niin se vaan on. Ja kyllähän Alfredissakin puolensa on, ja onneksi Sarah tämän lopulta ymmärtää. Kun on joutunut pettymään Kreiviin pahemman kerran.

Mutta Raili on vaan niin ihku ettei paremmasta väliä. Ja jos saa hehkuttaa Railia niin hehkutetaan nyt sitten Petrus Kähköstäkin. Ihan loistava, loistava Alfred. Joka muuten lyö kunnolla aina nenänsä Sarahin kylpyhuoneen oveen. Näiden kahden duetot koskettavat ainakin tämän katsojan sielua ytimiä myöten. Äänet ja kemiat vaan sopivat niin hyvin yhteen.

 

Menin ihan pieneksi kun olin niin mykistynyt Raili Raitalan viereen pääsystä

Mutta jos käy Sarahin ja Alfredin duetot luihin ja ytimiin, niin kyllä käy Kreivin ja Sarahinkin. Se kaipuu, intohimo ja melkein nautinnon täyttymys toisen näytöksen alussa. Ja miten pettynyt Sarah onkaan, kun ei Kreivi vielä purekaan... Ja kun tämä lopulta puree, ja hylkää Sarahin sen jälkeen tylysti, niin se käsinkosketeltava pettymys! Kumpikin pettyy, enkä tiedä kumpi enemmän... Surullista.

 

Jonas Saari kaappasi kainaloonsa myös Eijan ja Tallen

Rouva Chagal (mainio Leenamari Unho) oli tässä vikassa esityksessä NIIN hurjan surullinen miehensä kuoltua. Alfredilla on kädet täynnä työtä tätä lohduttaessa :-)

On loppukiitosten ja -kumarrusten aika!

Mitäköhän sitä vielä kehuisi? Esityksen jälkeen meitä jäi sinne taas porukkaa lavalle notkumaan ja fiilistelemään ja kuvailemaan ja juttelemaan. Nyt tämä ihana vampyriperhe hajoaa ja katsojat jäävät ihan hunningolle. Surku. Mutta meille jää kaikki hienot muistot kuiteskin! Ja näitä hienoja näyttelijöitä näkee kyllä jatkossakin eri puolilla Suomea. Aika montaa jo syksyllä HKT:n Shrekissä.

Ja hei, mä löysin sukuakin eli serkkuni Sasu Tuominen, töissä HKT:llä!

Valokuvista kiitoksia kaikille, mutta erityisesti Jaakko Virtaselle, joka otti järkkärillä turhankin tarkkoja kuvia :-)