Aika rohkea veto. Yleensä näytelmän tulkinnoissa lapset jäävät sivuosaan, ja päähenkilönä on petetty ja loukattu nainen. Nainen jonka raivoa ei pitele mikään ja joka on valmis kostamaan puolisolleen pahimmalla mahdollisella tavalla. Nyt tämä nainen on taka-alalla, sivuroolissa, ja kaikki muut hahmot häivytetty kokonaan pois.
Teatterimontun lavalle on sisustettu kahden pojan yhteinen huone. Pimeässä hehkuvine tähtitapetteineen ja poikamaisine leluineen Jasperin ja Leonin valtakunta on jokaisen pikkupojan huoneen prototyyppi. Pojat nujakoivat, sotivat, leikkivät sanaleikkejä ja siinä sivussa pohtivat vanhempiensa avioliittoa. Jutut ovat välillä aika lennokkaitakin ja kultakaloille kerrotaan Medean tarinan alkuasetelma eli miten heidän vanhempansa tapasivat. Pojat on lukittu huoneeseen ja aina välillä äiti käy tarkastamassa tilannetta. Ja samalla katsojillekin valaistaan lisää missä kohtaa näytelmässä mennään, siis siinä näytelmässä mikä tapahtuu lastenkamarin ulkopuolella.
Leon (Florian Guntrum) on jo teini-ikää lähestyvä ja isoveljenä ottanut suojelevan asenteen nuorempaa Jasperia (Itamar Mangold) kohtaan. Tämä on sitten taas melkoinen viliskantti. Lapset pidetään pimennossa, mutta heidän keskustelujensa kautta katsoja tietää että isällä on uusi "ystävä" ja vanhemmat ovat eroamassa. Mutta sehän tarkoittaa että pojat pääsevät muuttamaan kartanoon! Siellä on uima-allas ja trampoliini! Toisaalta taas, äitihän jää sitten yksin.
Ja tätä yksinoloa äitinsä Medea (Barbara Horvath) ei pysty käsittelemään. Isän "ystävälle" lähtee korea lahjapaketti, johon hyväntahtoiset pojat vielä narrataan kirjoittamaan kortti. Kun äiti lopulta päätyy loppuratkaisuunsa, eli poikien murhaamiseen, se ei tule yllätyksenä (paitsi ehkä heille joille Medea ei ole tuttu näytelmänä); kyllä siihen on annettu pieniä viitteitä pitkin matkaa. Äidin vierailut poikiensa huoneessa paljastavat maanisuuteen liukuvan ja epätoivoisen naisen. "Joskus rakkaus saa ihmisen tekemään outoja asioita" hän sanoo pojilleen. Niinpä. Kuten vaikkapa tappamaan puolisonsa uuden rakkaan, ja omat lapsensakin.
On mielenkiintoista valita tämä näkökulma esitykseen. Vähän kuin Tom Stoppardin Rosencrantz ja Guildenstern ovat kuolleet, missä Hamlet on tavallaan taustanäytelmä, jonka tunteminen auttaa ymmärtämään näytelmää eri tavalla.
Suomennettu teksti toimi ihan hyvin, ja poikien eläinsanapeliä oli hyvin sovellettu käännöksessä. Tämähän on aika väkivaltainen näytelmä, vaikka esimerkiksi poikien tappamista kai harvemmin lavalla nähdäänkään. Mutta se väkivallan uhka on läsnä vahvasti. Niin tässäkin versiossa: pojat leikkivät jatkuvasti sotaa ja tappamista keskenään. Äiti tuo tuulahduksen oikeasta maailmasta, siitä mihin pojat harjoittelevat. Pojat tietävät isän uuden ystävän olevan äitinsä verivihollinen, ja Jasper suunnittelee tappavansa tämän pierukaasuillaan. Heille tämä kaikki on leikkiä, mutta katsojalle ei.
Teatterikriitikko Charles Spence kirjoitti muutama vuosi sitten Telegraphissa Medeasta näin:
Of all the scary characters in Greek tragedy, Medea is surely the most terrifying and the one who gets most disturbingly under our skin. There is a particular horror about women who kill their children. When a news item reports such a tragedy, one shudders and wonders what drove them to such a dreadful and unnatural act.
Tässä esityksessä kauhu ei tule niin iholle, koska se pysyttelee enimmäkseen huoneen ulkopuolella. Mutta ehkä tämä onkin pahempaa, kun tietää mitä tapahtuu, ja mitä Medea käy läpi, mutta mitään ei näytetä. Hieno oivallus ja hyvin toteutettu. Näyttelijäkolmikko vetää hyvin ja Sarksin ohjaus on sopivan tiivis, piirun verran yli tunti. Väliaika olisi rikkonut intiimin tunnelman. Tunnelma joka alkaa leppoisasti, leikkiviä poikia katsellen, mutta joka tiivistyy hienosti loppua kohti. Näinkin voi klassikon nähdä!
Kuvien copyright Sandra Then.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti