perjantai 9. elokuuta 2019

Nassim / Teatterikesä 8.8.219

Tämänkaltaista esitystä en olekaan ennen nähnyt. Tamoereen Komediateatterin lavalle kutsutaan yllätysnäyttelijä (tosin näin Antin jo yläkerrassa, ja siten arvasin kuka meidän illan esiintyjä on) Antti Laukkarinen, joka näkee käsikirjoituksen ensimmäistä kertaa vasta lavalla. Käsikirjoittaja Nassim Soleimanpour on jossain piilossa, ohjaillen tapahtumia piirtoheittimen ja siihen heijastettujen kalvojen avulla. Tai kuten myöhemmin käy ilmi, paperiarkkien ja kameran avulla.

Nassim on hieno idealtaan, ja toteutuskin toimii. Illan aikana opimme farsia ja paljon asioita Nassimin lapsuudesta, sekä ennen kaikkea lämpimästä suhteesta äitiinsä. Näimme kuvia, näimme soittorasian, näimme rakastetun satukirjan. Tämä ilta oli yllätyksiä täynnä ja yleisö eli mukana tosi hyvin. Pienen alkulämmittelyn, ja Antin lavantakaisen teehetken jälkeen, saimme Nassiminkin lavalle, jatkamaan käsikirjoituksen esittämistä Antille ja yleisölle. Ja Antti jatkoi sen antamien ohjeiden toteuttamista. Näimme lavalla myös yleisön vapaaehtoisvoimat, joiden haastava tehtävä oli toistaa ja muistaa muutama farsinkielinen lause, ja kertoa meille niiden avulla satu. Tämä oli tavallaan myös interaktiivinen esitys, yleisö sai osallistua, huudella ja kommentoida.


Esitys nauratti, paikoitellen aika hurjastikin, mutta sykähdytti myös. Ja tuli suruisa olo maailman epäreiluudesta. Väkisinkin sitä mietti omaa lapsuuttaan, äitisuhdettaan, ulkopuolisuuden tunnetta ja monia muitakin asioita.

Täytyy kyllä nostaa hattua Laukkariselle että tämmöiseen haasteeseen tarttui. Kunnialla selvisi, sekä esiintymisestä että esiintymisestä englanniksi, ja farsiksi. Ei ihan joka jannulta sujuisikaan.

Nassim Soileimanpour vaikutti tosi symppikseltä, ja kun katsottiin hänen passinsa leimoja ja viisumeita, niin iranilaisen näytelmäkirjailijan todellisuus lävähti silmille. Vaikkakin Saksassa asuvana, niin passi on Iranin. Miten erilaisessa asemassa suomalainen tai brittiläinen näytelmäkirjailija on tämän kollegan kanssa. Jokainen varmaan haluaa ilmaista itseään äidinkielellään. On ehkä vaikea käsittää näytelmäkirjailijan yksinäisyyttä, jos ei saa koskaan kuulla tekstejään lavalla omalla äidinkielellään, mutta nyt tuntuu että tiedämme pienen aavistuksen siitä. Illan lopuksi Antti luki farsiksi puhelimessa Nassimin äidille pienen näytelmän - ja katsomossa aika monella taisi silmät hieman kostua.


Kielet ja niiden merkitys ihmiselle on tärkeää. Tätä pohdin myös kotimatkalla - mitä tapahtuisi omalle identiteetille jos oikeus omaan äidinkieleen otetaan pois?

Rohkea, tunteisiin menevä, hauska ja helkkarin toimiva esitys. Vahva suositus!


Esityskuvian copyright David Monteith-Hodge, loppukuva oma.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti