Sanamyrsky / Otava Ensemble, Pukstaavi 3.8.2017

Lyhyestä virsi kaunis. Puolessa tunnissa ehtii kyllä käymään läpi Algot Untolan, tuon tuotteliaan kirjallisuusmiehen kymmenien nimimerkkien takaa, lyhyen päätoimittajavierailun Satakunta-lehteen 1908-1909. Ainakin jos on Juha Hurme, joka näin taas jatkaa sekä minun että muidenkin suomalaisten sivistämistä. Hurme on nimittäin käsikirjoittanut ja ohjannut Otava Ensemblen pienimuotoisen Sanamyrskyn, jota esitettiin neljästi heinä-elokuun vaihteessa.

Itse näin esityksistä viimeisen, Sastamalassa kirjamuseo Pukstaavin pihassa. Mikäs sen sopivampi paikka! Edellisenä iltana esitys oli kerännyt Tampereelle Sara Hildenin museon pihalle parisataa kiinnostunutta, mutta Pukstaavissa meitä oli paljon pienempi porukka. Keli suosi.

Skandaalinkäryinen Algot Untola, jota tässä esittää kaksi erinomaista herraa Tomi Alatalo ja Joni Seppälä, suoltaa tekstiä semmoisella vimmalla että oksat pois. Sitä tursuaa niin turpavärkistä kuin kirjoitetussa muodossakin. Arkit lentelevät, ruttaantuvat, ja niitä piisaa. Journalistina Untola sanoo olevansa tyly ja suora, mutta runous on intohimonsa! Mutta todettakoon että raumankielinen murrerunous on korvia raastavaa.

Kaksipäinen Untola siteeraa Hamletia (Shakespearestä muistuttaa myös kaksiselkäinen mies, vaikka se onkin Otellosta, ja viittaa ihan muuhun toimintaan... "making the beast with two backs"), mylvii naurusta ja raapustaa kuumeisesti tekstiä sulkakynällä. Mielenterveys ei vaikuta olevan kaikkein tasapainoisempia. Kaksiajakautunut... Kamala käsialakin viittaisi "impulsiiviseen ilmaisutulvaan" (herranjee miten Hurme kirjoittaa hienosti!). Ylitsepursuava kaksikko Alatalo & Seppälä mylvii, pyörittelee silmiään ja heiluu kuin heinämiehet.

Salaperäinen nainen (Ida Sofia Fleming) tulee Poriin haastamaan Untolaa käräjille, toimittaja Airio (Taru Huokkola) piilottelee kulissipäätoimittajaansa. Olivatko Jeesus, Tolstoi tai Sokrates täydellisiä ihmisiä? Summa summarum: Untola päättää jättää päätoimittajahommat ja keskittyä kirjoittamaan suuria teoksiaan! Poistuessaan paikalta hän keksii vielä yhden uuden nimimerkin; Maiju Lassilan. Loppu on historiaa - Tulitikkuja lainaamassa ilmestyi jo 1910.

Esitys on intensiivinen, outo, hörhöilevä. Mutta vilpittömän raikas ja hauskakin. Hienoa työtä koko työryhmältä! Kyllä sitä puolessakin tunnissa saa hyvin pienen ja intensiivisen näytelmän esitettyä.


Kuvien copyright Katariina Fleming (2 vikaa) ja omia (2 ekaa).