Pidin kovasti myös Schubertin musiikkiin pohjautuvasta Death and the Maiden-teoksesta, missä saksalaisen balettiryhmä Krefeld & Mönchengladbachin tanssijakolmikko taituroi. Alessandro Borghesani on näyttävä Kuolema, joka kaikin mahdollisin tavoin koittaa houkutella nuorta neitoa pauloihinsa. Kuolema lyö, kurittaa, ja tyttö pakenee ja väistelee. Musiikki kaunista ja vaikuttavaa ja Otso Vartiaisen suunnittelemat valot on sopivan yksinkertaista, korostaen Kuoleman dramaattisuutta. Kiiltävän mattamustissa asuissa tanssiva pari oli hieno. Kolmas, vaaleisiin pukeutunut nainen liittyy joukkoo, onnistuen karkoittamaan Kuoleman hetkeksi. Onko tämä astraaliruumis, unikuva vai ystävätär, jokainen tulkitkoon miten haluaa. Mutta valitettavasti Kuolema palaa, entistä vahvempana. Lopun varmaan arvaattekin.
Dresdenin Semper-oopperan baletista Saksasta tuli se perinteisin (ja valitettavasti vähiten kiinnostava) osuus. Ei tanssijoissa (István Simon ja Svetlana Gileva) mitään vikaa ollut, teknisesti taitavia ja ihan hienosti tanssivat. Mutta Cesare Pugnin Satanella ei ollut vaan mikään kovin mieleenpainuva teos, musiikillisesti tai muutenkaan. Grand Pas de Deux sujui ihan hyvin, mutta minusta nainen näytti yhdessä kohtaa kaatuvan/horjahtavan. Miehellä oli ihan ilmavat hypyt omassa soolossaan. Hieman vaisu kokonaisuus. Sen sijaan esityksen ainoat Kansallisbaletin (tähti)tanssijat Tiina Myllymäki ja Michal Krčmář vetivät näyttävästi Greven koreografioiman Pas de Deuxin Rimski-Korsakovin baletista Scheherazade. Oli kultaa ja kimallusta ja itämaista tunnelmaa. Näyttävästi Krčmář nosti ja kantoi Myllymäkeä yhdellä kädellä. Tämänkin esityksen olisin halunnut nähdä kokonaan!
Romanian kansallisbaletin nelikko tanssi vielä lopuksi pieniä otteita Shakespeare-vaikutteisesta Radio & Juliet-teoksesta (mihin jäi Romeo?) eli Radioheadin musiikkiin soviteltuja paloja. Koreografina Edvard Clug. Modernia, hienoa, häkellyttävää. Elastisuutta ja robottimaisuutta. Minimalistinen ja mustavalkoinen vaikutelma. Pidin kovasti, vaikkakin olisi ollut varmaan vielä hienompi jos olisi iso Radiohead-fani. Kyllä nytkin vaikutti, mutta olisin halunnut nähdä koko teoksen!
Se juuri onkin se ongelma tämmöisissä parhaat palat-esityksissä! Kun teoksista napataan vain osioita näytettäväksi, kokonaisuus kärsii. Tai siis, jää himo nähdä koko teos, eikä vain rusinoita pullasta. Vähän kun näytelmästä nähtäisiin keskeltä 10 minuuttia, ja aiemmat sekä seuraavat tapahtumat jäävät hämärän peittoon. Ei se mitään jos tällä houkuteltaisiin katsomaan teoksia, mutta useimmiten se on mahdotonta, koska ei niitä enää esitetä. Byääh!
Väliajan jälkeen aloitamme hurmaavalla Jacques Brel-palalla. Les Bourgeois on teoksen nimi ja tämä on kujeileva, hauska ja kepeä. Pienikokoisella miestanssijalla on uskomattoman hienot hypyt, ja täsmälliset ajoitukset musiikkiin. Hetkonen. Missäs olen juuri nähnyt samanlaisia hyppyjä? Mutta ei se voi olla sama mies, koska Avetik Karapetyan oli kaapin kokoinen karpaasi! Mutta on se sama. Aivan käsittämätöntä että miten vaatteet, maskeeraus ja tanssityyli voivat muuttaa koko tanssijan olemusta noin paljoa. Ehdottomasti illan taitavin esiintyjä. Mies tanssii tätä nykyä Latvian kansallisbaletissa, ja aloin jo katselemaan lippuja Riikaan...
Chopinin musiikki ei kuulu suosikkeihini mitenkään päin, joten ehkä siksi muuten ihan mainio Werther jää teoksena etäiseksi. Kyllä se musiikki vaikuttaa tosi paljon tanssissa. Samat tanssijat tässä kuin siinä Satanellassa, ja hyvin he tanssivat, ei siinä mitään. Nuori Werther kirjoittaa rakkaalleen, joka ilmestyykin tanssimaan tälle, ja onnistuu houkuttelemaan kirjoituspöydän ärestä mukaan tanssiin. Lopulta tietysti tämäkin päättyy ikävästi eli Wertherin itsemurhaan. Tekisipä joku joskus sellaisen Werther-teoksen mikä loppuisi hyvin!
Saimme myös yhden yllätysnumeron kun Romanian kansallisbaletin Cristian Preda vetäisi hienon miiminumeron Petollinen hymy. Mykkäelokuvamainen (Chaplin-vivahteilla) ja kaihoisanhauska esitys. Ja rooli piti loppuun asti. Päivän toiseksi hauskin esitys oli ilman muuta Krefeld & Mönchengladbach-baletin kaksikon Victoria Hayn ja Kuolemana aiemmin nähdyn Alessandro Borghesanin muksimistanssi Danse Apache. "Kovisten tango" tämä kyllä on, sillä kisailua ja pientä nujakointia oli kyllä havaittavissa. Vauhdikas ja hauska.
Illan päätti todella hilpeä ja hauska Ohad Naharinin koreografioima Decadance Tampere. Jokaisessa paikassa esitettävä teos on sinne räätälöity. Jaa että mitä? Kyllä vain. Tässä kuultiin viisi aika erityyppistä biisiä ja lopuksi yleisöstä käytiin poimimassa joukko värikkäästi puettuja naisia ja miehiä, ja heidät otettiin upeasti mukaan esitykseen! Tšekin kansallisbaletin ryhmä oli ihan huikea! Kaksikymmentä hattupäistä ja puku päällä olevaa tanssijaa tömistävät tuoliensa kanssa kuin heimotanssissa. Rituaalinomaista, laulua, ponnahduksia ja pikkuhiljaa vaatteiden vähentämistä. Tämä on jo itsessäänkin upeaa (ja hieman hengästyttävää) katsottavaa mutta kun yleisön amatööritanssijat liittyvät mukaan joraamaan, on fiilis katsomossakin katossa. Lattarirytmit ja tangot ja rivitanssikuviot - hitsi miten hienosti yleisön edustajatkin osaavat. Lopuksi lavalle jää vielä yksi punapukuinen nainen tanssiparinsa kanssa.
Olipahan huikean upea päätös hienolle illalle! Ei enää haitannut pienet lippusähläilyit alussa eikä kaverista erikseen istuminen. Yhtä tanssin juhlaa koko ilta.
Illan juonsi Timo Sokura ja Kansallisbaletin kohta jättävä johtaja Kenneth Grevekin kävi sanomassa omat tervetuliaissanansa (mutta ei esiintynyt meille, plääh. Lappeenrantaan suunnittellun esiintymisensä oli aikataulukiireiden vuoksi jättänyt väliin).
Esityskuvien copyright Pavel Hejný ja Bucharest National Opera, loppukuva oma.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti