Teatterikesän ohjelmistoa selatessa tämä oli yksi niitä mikä oli aivan ehdottomasti nähtävä. Musiikkiteatterikappaleita Eeva Kontun, Jussi Tuurnan ja Annamari Kähärän kynästä. Esityksiä oli lauantai-iltana keskustorin ohjelmateltassa kaksi, ja sihtasin siihen myöhempään, että ehtisi alkuillasta ensin katsomaan jotain muuta. Ei ehtinyt, mutta se onkin toinen tarina.
Yksi alkuvuoden 2018 eniten odottamistani esityksistä on varmaan tiimin Kanto-Salo-Kontu-Peltola uutuusmusikaali Tytöt 1918, joka saa ensi-iltansa TTT:llä 25.1.. Se perustuu Anneli Kannon kirjaan Veriruusut (joka on ollut mulla lainattuna kirjastossa ikuisuuden, mutta nyt vasta tartuin siihen). Musiikkinäytteet mitä siitä on jo kuullut salpaavat hengen, ja kun viisihenkinen tyttökööri kajautti Sadan vuoden päästä niin ei ollut kyynel kaukana. Varsinkin kun Eeva Kontu kertoi taustaa biisille: karkuri kellä 6 lasta ja keuhkosairas vaimo, lapset syövät lattialta jauhoa. Mitä tapahtuu syvimmän epätoivon hetkillä. Kumoon! oli riemukas, naisviisikon äänet soivat hienosti yhteen ja Tuukka Leppänen suojeluskuntaagitaattorina. Kolmesta soinnusta SAA siis ihan toimivan musikaalibiisin! Eeva Kontu on pirun hyvä musiikintekijä!
Homo! oli monellakin tapaa aivan loisto esitys ja onneksi siitä (kuten myös Viita 1949) tehtiin myös levytys. Arvatkaa onko sitä kuunneltu, ja paljon? Riemukseni mun suosikki eli Atikin ja Moritzin duetto kuultiin myös ohjelmateltassa. Olavi Uusivirran ja Johannes Holopaisen sijasta duetoivat nyt Janne Marja-aho ja Tuukka Leppänen, ja hyvin vetivät. Siinä biisissä on svengiä; että kiitos vaan Jussi Tuurna musiikista ja Pirkko Saisio lyriikoista. Lopuksi nähtii myös pitkä suudelma. Tähän liittyen Jussi Tuurna kertoi uudesta ilmiöstä Kansallisteaterin lippukassalla. Osa ihmisistä ei voinut (ja vuosi oli siis 2011) sanoa näytelmän nimeä, vaan käytti kaikenlaisia kiertoilmaisuja, kuten Saision uusi näytelmä tai se musikaali. Nauratti, vaikka myös ketutti. Haloo... näytelmän nimestä ei homous ehkä tartu.
Kaikki kolme säveltäjää vuorottelivat myös pianon takana, ja välillä siinä jakkaralla nähtiin myös Joonas Mikkilä. Erinomaista soittoa kaikilta, tottakai. Myös koko orkesteri soitti hienosti, etunenässään aina loistava Esko Grundström bassossa, kanteleessa ja välillä haitarissakin.
Välillä kuultiin haiskoja anekdootteja (kuten vaikka Pirkko Saisio pelkäämässä happolähettiä; Tuurnan kertomana viihdytti), kohoteltiin kuohuvia maljoja, toivottiin teatterinjohtajilta (joita paikalla näkyi olevan useampia) lisää kotimaista musiikkiteatteriohjelmistoa (tähän toiveeseen on helppo yhtyä!), seurattiin miten Jussi Tuurnalta sujuu symbaalitaiteilijan ura, kuultiin useakin Kähärän kommentti radiosoiton vähyydestä (miksi muuten kotimaista musiikkiteatterimusiikkia ei kuule radiosta, kysyn vaan minäkin!).
Tiina Weckströmin tulkitsema Pääkallolipun alla (esityksen näin Jurkassa viime vuonna) oli upea ja koskettava, mutta illan koskettavimmasta esityksestä vastasi kyllä Maria Ylipää tulkitsemalla Tuurnan säveltämää Nuku nuku nurmilintu. Tämä kuultiin ensimmäistä kertaa TTT:n esityksessä Kovan onnen lapsia vuonna 1999, mutta ensimmäistä kertaa pianosovituksena Tuurnan isän hautajaisissa. Myös Leppäsen Tuukan Veijon laulu (taas siitä Homo!:sta) iski; hyvin erilainen laulaja Tuukka on kuin Juha Muje joka tämän näyttämöllä veti, mutta tykkään molemmista, niin se on hyvä.
Kontulan ostarin mysteerimies eli Janne Marja-aho vei meidät taikuri-pedofiilin synkänkatkeraan maailmaan eli Kontula (HKT:n Kummitusjunasta tämäkin), Sanna Majuri veti hienosti Viita 1949 musikaalin biisin Kuudella kielellä. Pidin kovasti myös Kähärän sävellyksestä Suurin niistä on rakkaus, joka ensi-esitettiin ensimmäisessä joukkovihkimistilaisuudessa tasa-arvoisen avioliittolain tultua voimaan.
Tämän pienen (konsertti kesti kyllä 2,5 h, ettei se niin kovin pieni ollut) maistiaiskonsertin jälkeen jäi kauhea nälkä enempään. Tätä kuoroa pitää kuulla lisää! Näitä biisejä pitää kuulla lisää!
Aivan loistava ilta, huikean upeaa musiikkia kolmen hienon säveltäjän kynästä. Kyllä musiikkiteatteri elää ja on voimissaan, ja soisin sille entistä enemmän lava-aikaa ja muitakin tekijöitä kuin pääsääntöisesti HKT ja TTT. Tosin Turun kaupunginteatterin Tom of Finland on mainio esimerkki että osataan sitä muuallakin.
Kuvat otin itse.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti