sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Cats / Tampereen teatteri 23.9.2017

Klassikkomusikaali Cats ei kuulu suosikkimusikaaleihini, joten siksi en odottanut tätä Tampereen Teatterin syksyn suursatsausta niin intopiukassa kuin monet muut. Ensi-iltaankaan en päässyt kun valitsin toisen esityksen (mistä oli kaikkiaan vain 3 näytöstä). Enkä ole kissaihminenkään :-) 


Toisaalta Cats oli itse asiassa ensimmäinen musikaalini; näin sen 16-vuotiaana Australiassa. En kauhean selkeästi muista mitä siitä pidin. Kai se jonkunlaisen vaikutuksen teki kuitenkin. Mutta kun tilaisuus tarjoutui, pitihän se nyt mennä katsomaan. Jos ei muuten niin tarkistamaan mistä kaikki ovat olleet niin innoissaan!


Cats on alunperin kokoelma T.S. Eliotin runomuotoisia kissatarinoita joista musikaalivelho Andrew Lloyd Webber loihti menestysmusikaalin 1980. Kissat esittelevät erilaisia persoonia yhden yön aikana ja lopuksi yksi heistä saa syntyä uudelleen. Ken saakaan sen kunnian, kas sen päättää Vanha Deuteronomi (Matti Hakulinen). Ei siis mikään ihmeellisen hääppöinen juoni.


Väliajalla oli tunnelmani hieman epäuskoiset. Tätäkö kaikki ovat hehkuttaneet ja ihkuttaneet pari viikkoa omassa somekuplassani, printtimediassa - ja kaikissa muissakin foorumeissa? Joukko riimitteleviä kissoja laulaa luikauttamassa puhkikuluneita viisuja. No okei, Tuomas Lampisen suunnittelemat yksilölliset kissapuvut ovat varsin hienoa katsottavaa, eikä Mikko Saastamoisen lavastuksessakaan mitään moitteen sijaa ole. Mutta tuntui että jellikit ja lellikit ja pollikit tulevat korvista. Jukka Virtasen (Päivi Kinnusen ja Ville Revon avustamana) kääntämät lyriikat ovat hetkittäin aika oivaltavia ja hauskoja, mutta eivät ihan 100% toimivia. Risto Korhosen esittämä rottahahmo on minusta ihan turha. Vaikkakin on toki hienoa että ohjaaja Georg Malvius on nyt saanut tehdä tämmöisen oman Cats-version, ja lisätä tuon unennäkijä-rotan mukaan.


Väliajan jälkeen ääni kellossa(ni) muuttui ihan tyystin! Yhtäkkiä tässä on menoa ja meininkiä ihan eri tavalla. Osasyynsä on tähtitenori Tero Harjunniemen ilmaantuminen kehiin. Tämän eläköitynyt teatterikissa Gus riipoo sydäntä hauraudellaan ja muistellen loistonsa päiviä. Ja mikä ihana oivallus valaista näyttämön yläpuolen näytelmäkirjailijavaakunat tässä! Silmiä piti pyyhkiä... Sitten Gus muistelee yhtä isoa rooliaan, Murr-Roopea, ja sukellamme keskelle huikeaa merirosvoseikkailua! Ooh, olen ihan myyty. Kaikkine Rosvo-Roope viittauksineen tämä on huikea kohtaus! Harjunniemellä on kolmaskin rooli eli rautatiekissa Toppa-Roy (mikä ihana sanaleikki!), ja sekin kohtaus on vauhdikas ja hurmaava. Bravo!


Toisessa näytöksessä kuultiin myös se musikaalin ehkä suurin hitti Memory eli suomeksi Muisto, koskettavasti Grizabella-kissan (Ritva Jalonen) sekä nuoren Jemiman (Pia Piltz) tulkitsemana. Mua lähinnä ärsyttää tämä biisi, mutta hienosti kaksi eri-ikäistä kissaa sen veti. Ja oli mun mielestä se musikaalin huippukohta eli Maaginen Mister Mistofeli, jossa huikean upea Mr Mistofeli (Aleksi Seppänen) veti sellaiset taikashow'n että oksat pois! En ole koskaan nähnyt moisia valoefektejä, huikeaa! Seppäsen mustan kissan tanssikuviot olivat muutenkin koko esityksen hienoimpia elämyksiä.


Muista kissahahmoista tykästyin rokkirenttu Runtunranttuun (Lari Halme), pulleaan herkkusuuhun Kerhonen B:hen (Aki Haikonen), notkeaan Demeteriin (Katra Solopuro), kaunisääniseen Lady Kylkiluuhun (Helena Rängman), keppostelevaan taitokaksikko Jengamurriin (Pyry Smolander) ja Rämppätinttiin (Ulriikka Heikinheimo) sekä aivan parhaaseen tanssijakissa Viktoriaan (Hanna Mönkäre). Tosin kaikki kissat olivat kiehtovia, yhdessä ja erikseen.


Tampereen teatterin päänäyttämön lava ei ole suurensuuri, ja nyt se on täynnä hyppiviä ja hiipiviä, loikkivia ja ryömiviä kissoja. Adrienne Åbjörnin koreografiat ovat hulvattoman upeita. Näyttelijäjoukko (ja heitä on hirveän monta, 27 henkilöä) taipuu moneen ja ainakaan riville 10 ei erota kuka on tanssija, kuka näyttelijä. Tätähän koreografi käsiohjelman mukaan toivoikin. Aluksi katselen taiten maskeerattuja kasvoja, upeiden peruukkien alla (kummatkin Jonna Lindströmin suunnittelemia) ja mietin etteihän sieltä voi tunnistaa "tuttuja" kasvoja. Mutta kyllä sieltä sitten tunnistikin. Oma lukunsa on Martin Segerstrålen johtama 10-henkinen livebändi - loistavasti svengaavaa musiikkia! Tosin ainakin siihen kymppiriville musiikki kuului kovin hiljaa.


Ai niin ja pitää kehua vielä Raimo Salmen yöllisen maagista valosuunnittelua! Sinihämyistä ja kaunista.

Lisäkiitos kivasta ja kattavasta käsiohjelmasta, alun nelikielisestä ei matkapuhelimia/kuvausta-kuulutuksesta ja kollikissoista tankotanssimassa! Tekstitys oli myös hyvä, ihan vaikka vaan koska en minä ainakaan saanut ihan selvää kaikesta puheesta ja laulustakaan. Ja ne kissansilmät katsomossa, hienoa! Ja bonusta kaikista akrobatia/sirkuskuvioista myös.


Silti edelleenkään en tykännyt tästä rottahahmosta, minusta se ei tuonut mitään uutta esitykseen. Minä siis en ole mikään musikaalipuristi, kenen mielestä aina pitää vetää samalla kaavalla. Mutta vaikka kuinka sympaattisen hupsu Korhosen nököhampainen siimahäntä olikin, niin ei se minuun vedonnut.

Eli summa summarum: kannattako tämä nähdä? Kyllä kannattaa! Kyllä Georg Malvius on loihtinut tästä oikein toimivan kokonaisuuden. Lippuja saa vielä, paremmin toki ensi kevään esityksiin. Vaikka olin hitaammin syttyvä, niin Cats voitti minut lopulta puolelleen hersyvällä energialla ja upeilla joukkokohtauksillaan. Ja yhdellä taikurilla. Ja yhdellä teatterikissalla. Ja...


Esityskuvien copyright Harri Hinkka, alkukuva oma.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

2 kommenttia:

  1. Kävin eilen katsomassa. Olipa upea esitys ja hieno elämys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin olen miettinyt pitäskö vielä mennä katsomaan uudelleen jossain vaiheessa.

      Poista