lauantai 9. syyskuuta 2017

Evangeliet enligt Lasarus / Grus Grus Teatteri & Åbo Svenska Teater 8.9.2017

Joskus ihmiselle tekee ilmeisesti ihan hyvää poistua omalta mukavuusalueltaan. Mulla yksi niistä epämukavuusalueita on ruotsin kieli. Miksipä sitten katsomaan ehdoin tahdoin senkielistä esitystä? Koska olen tykästynyt Grus Grus Teatterin juttuihin. Koska nukketeatteri ja Ishmael Falke. Ja koska mä ihan oikeasti luulin että tässä ei a) puhuta edes kauheasti b) esitys on tekstitetty suomeksi. Ja kuinka väärässä sitä ihminen voikaan olla!

Selvisin kuitenkin hengissä, ymmärsin puheesta ehkä noin 85% ja jopa viihdyinkin! Vaikkei raamatullisten tekstien ymmärrys olekaan vahvinta kieliosaamistani, semminkin kun toinen näyttelijöistä puhui vielä riikinruotsia.

Ishmael Falken ohjaama (ja yhdessä Sofia Molinin kanssa käsikirjoitama) Lasaruksen evankeliumi oli mielenkiintoinen tutkielma Lasaruksesta, hänen siskoistaan Martasta ja Mariasta. Mitä ihmettä Jeesuksella oli tämän kaiken kanssa tekemistä? Johanneksen evankeliumissa Lasarus oli se tyyppi kenet Jeesus herätti henkiin. Sen verran raju temppu tämä henkiinherätys oli että se ikäänkuin naulitsi Jeesuksen kuolemantuomion. Näin siis Raamatun mukaan. Pienen minuutin maistiaisen esityksestä voi muuten katsella täällä.

Mutta Åbo Svenska Teaterin pienellä studionäyttämöllä nähdään näyttämöltä enimmäkseen kateissa oleva Lasarus. Tämä on jo kuollut ja siskonsa kertovat tarinaa. Lasarus sairastui, ja siskorassut toivoivat vanhan kaverin Jeesuksen tulevan auttamaan. Turhaan. Ruumisarkussa Lasarus tulee lopulta paikalle, mutta mitä enää on tehtävissä? Auttaisiko soitto Jeesuksen puhelinpalveluun?

Tahti on välillä niin verkkainen että katsojakin vaipuu horrokseen. Pitkiin aikoihin ei sanota mitään. Tämä hypnoosinomainen tunnelma rikkoutuu kuitenkin yhtä nopeasti kuin alkoikin.

  

Esitys yhdistelee herkullisesti mukaan myös akrobatiaa. Loistava esiintyjäkaksikko Sandrina Lindgren ja Sofia Molin ovat ilmeikkäitä, notkeita, loistavia ja kaikenpuolin säteileviä Marttana ja Mariana. Hetkittäin he vajoavat itsekin jonnekin transsinomaiseen tilaan, asioita ja kuvioita ja lauseita toistellen. Ikuinen luuppi, kuin se elämä missä Lasaruskin (tai Lasse kuten siskot häntä kutsuvat) joutuu pyörimään. Jälleensyntymisen ja kuoleman välissä. Haluavatko naapurit ja tuttavat juhlia Lassen paluuta? Mene ja tiedä. Mutta siskot ainakin haluavat. Tytöt kyllä huolehtivat, syöttävät, juottavat ja lukevat Lasselle. Lasse ei vaan huoli maallisista herkuista enää. Siskot lukevat Pinokkiota Lasselle ja tämä näyttäisi ymmärtävän. Tai ainakin kuuntelevan. Aika pysähtyy ja katoaa. Ympyrä sulkeutuu lopulta ja kaikki katoaa pimeyteen. Ehkä siskokset lopulta luopuvat ajatuksesta että Lasarus oikeasti eläisi ikuisesti. Tai elää toki, muistoissa. Mutta mitä itse tekisit jos kuollut veljesi palaisi takaisin?

Jumalanpilkkasyytteitä ei tästä esityksestä varmaan saada aikaan. Lasarusta esittävä hyvin todentuntuinen ruutupaitainen nukke sopii hyvin esittämään elämän ja kuoleman rajalla häälyvää miestä. Lasaruksen zombiemaisuus tulee kyllä esille ihan loppumetreillä, valojenkin juuri sopivasti sammuessa. Ensi-illassa ollut lukiolaisyleisö (sekä minä) ainakin pomppasi metrin ilmaan.

Reilun tunnin jaksaa istua ilman taukojakin. Lasaruksesta on vain kolme esitystä ainakin nyt tähän hätään, ja niistä viimeinen perjantaina 15.9. Ehkä jatkossa lisää? Kannatti kyllä ehdottomasti valita tämä Lasarus, niiden kaikkien muiden houkuttelevien ensi-iltojen sijaan mitä samalle perjantaille oli tarjolla.


Kuvan copyright Jussi Virkkumaa.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti