Salla Vilkan ja Hilkka-Liisa Iivanaisen kirjoittama MyBaby vyöryttää eteemme startup-bisnesmaailman kaikkine siihen kuuluvine lieveilmiöineen ja hörhelöineen. Keskiössä on Glowheadz-niminen dynaaminen ja luova yritys, jossa ideoidaan, keksitään ja innovoidaan. Keinoäly ja virtuaalitodellisuus paiskaavat kättä ja tuotekehittelyn tuloksena MyMom ja MyDad-tuotteiden jatkoksi tulee MyBaby. Yhteisesti jaettava vauvakokemus eli ah-niin-muodikkaalle jakamistaloudelle perustuva uudenlainen tapa kokea lapseuden ja vanhemmuuden hyvät ja huonot puolet. Mitäpä sitä enää muksuja perinteisin tavoin hankkimaan, kun oman imeväisen tai leikki-ikäisen voi tilata yhtä helposti kun pizzan. Kyllä firmat toimittavat jos on tarpeita. Ja tarpeitahan on helppo luoda.
Firmaa johtaa dynaaminen toimitusjohtaja Nirsku (Johannes Holopainen), joka saa tilaisuuden näyttää kyntensä kun toinen perustajajäsen ja käytettävyyssuunnittelija Mikko (Niko Saarela) jää hoitovapaalle koti-isäksi. Nirsku pistää tuulemaan! Omien lisääntymishaaveidensa ja -tuskiensa kanssa kamppaileva palvelumuotoilujohtaja Milla (Eeva Soivio) tulee vahingossa ideoineeksi MyBaby:n, mutta pystyykö hän itse elämään innovaationsa kanssa. Kun koekaniiniksi putkahtaakin koulutettu näyttelijä Jesse Miettinen (Niko Saarela), joka taantuu helposti tissiä imeväksi piltiksi. Onhan se toki niin että "ammattitaito syntyy kokemuksen kautta" kun vauvaakin esittää.
Firman käyttäjäkokemusjohtajaksi palkataan kotiäitinä (ja Mikon vaimona) kunnostautunut Heta (Vilma Melasniemi), joka aamupalakokkauksien lisäksi pistää hommiin vauhtia. Nyt lähtee meinaan käyttäjäkokemukset uudelle tasolle! Lisäksi developer ja konseptisuunnittelija Sasha (Juho Milonoff) kipuilee isätraumaisena ja sisältösuunnittelun johtaja Fanni (Emmi Parviainen) ei taas halua minkäänlaista suhdetta lapsiin. Oleellisesti mukana on myös AI-Fabio (Lauri Maijalan äänellä), jolla välillä tulee ohjelmoinnin rajat vastaan kun Milla kyselee liian vaikeita.
Kai se sitten tämmöisissä startup-yrityksissä kaikilla on oltava hieno titteli. Koko homma naurattaisi vielä enemmän ellei sitä tietäisi ja luulisi kaiken tämän jargonin ja heittäytymisen olevan ihan oikeasti totta, kymmenissä ja sadoissa yrityksissä juuri tänä päivänä. Satuin esitykseen minkä jälkeen oli lyhyt keskustelutilaisuus. Mukana oli Hupparihörhö eli startupyrittäjä Sami Kuusela, ja kyllä hänkin sen vahvisti: näytelmä oli kyllä aika autenttinen kuvaus startupmaailmasta. Huh!
Hupparihörhö esityksen jälkeen puhumassa startupeista näyttelijöille.
Välillä firman työntekijät pitävät meille, potentiaalisille asiakkailleen, Founders Talkeja ja pitchaavat (onko tälle jotain suomenkielistä nimeä, koska pitsaavat tuo mieleen vaan italialaisperäisen pikaruokalätyn) meille tuotteitaan ja ajatuksiaan. Hetkittäin alkaa jo tuntua että olemme siirtyneet Slushiin kuulemaan oikean firman oikeita markkinointihöpötyksiä. Mutta sitten ollaan Experience Loungessa katsomassa miten simuloidaan supistuksia sähköpaimenella "tää on yhteinen kokemus, nyt nautitaan" - ja se kohellus ampuu niin yli. Tähän ei startup-maailma pysty! Tosin yllättävän paljon yhteistä tarttumapintaa startupfirman ja teatteriesityksen välillä on... Molemmissa on pakko uskoa siihen omaan juttuun ja innostua työstään, aina uudestaan ja uudestaan. Kovaa unelmoimista ja tosi vaikeaa.
Milja Ahon futuristinen lavastus on ihanan raikas ja toimiva. Kaksi isoa kuplaa, joiden pyöreät muodot muistuttavat kohdusta ja vauvamasusta. Ja raikkaat värit! Ja Siru Kososen puvut toimivat, valtavista vaipoista synnytyskaapuihin ja trendikkäisiin vaateparsiin. Koko näyttelijäporukka on ihan liekeissä, ja tekee takuuvarmaa laatua taas kerran. Nää on niin hyviä nää tyypit.
Virtuaalitodellisuus on tehnyt tuloaan jo pitkään, ja kyllä se sieltä tulee. Lahtaat sitä sitten örkkejä tai juokset maratonia, kyllä se VR-lasit päässä onnistuu. Yhteisöllisyys ja perhekeskeisyys on niinkun tärkeää - ja sitten kaikki räpläävät niitä omia älylaitteitaan. Kai sitä voi sitä sitten olla yhdessä virtuaalisesti? Mua huvittaa suuresti tämä näytelmässä mainittu konsepti human centered life. Niin, olisiko se elämä sellaista?
Perheys, äitiys, vanhemmuus. Mitä se on, mitä se voisi olla. Periaatteessahan MyBaby kuulostaa toimivalta konseptilta. Minäkin, lapseton ihminen, voisin kokeilla joskus. Tilaisin lapsen seuraksi katsomaan teatteria tai animaatioleffoja. Sen voisi sitten lähettää eteenpäin kun esitys loppuu. Hirmu kätevää ja näppärää. Teoriassa siis toimii, mutta mikä on käytäntö. Glowheadzissäkin kokeillaan miltä tuntuu hoivata kahta muksua, ja omat kommervenkkinsä siinä on.
Hilkka-Liisa Iivanaisen ohjaama MyBaby on anarkistinen esitys, joka toimii hyvin satiirisena kannanottona nykymaailman menoon. Mutta samalla myös hersyvänä ja hulvattomana farssimaisia piirteitä saavana hullutteluna. Välillä sai nauraa vedet silmissä (synnytyskokemukset!) ja välillä vielä kovempaa. Mutta sai sitä tuntea hieman myös myötähäpeää; miten noi aikuiset ihmiset kehtaa ja viitsii. Siis tämmöisiäkö tyyppejä meillä nyky-yhteiskunnassa on. Sellainen ilkikurinen pohjavire tässä silti on: mitä jos tämä onkin totta muutaman vuoden kuluttua? Onko kukaan ajatellut eettistä puolta, ja lapsen etua? No miksipä kulutushysteerinen ihminen sellaisia ajattelisi... Vaikka tässä ollaankin muutama vuosi tulevaisuudessa, niin tämä VOISI tapahtua jo 2017. Kyllä tämä naurattaa ja viihdyttää, mutta kaiken sen koheltamisen ja kohkaamisen ohella on tässä vakavampiakin ajatuksia, kun oikein pysähtyy miettimään.
Vielä on kaksi aihepiiriin liittyvää keskustelutilaisuutta jäljellä, tulevaisuudesta 10.10. ja perheestä 28.11. MyBaby-esityksiä on kyllä vielä 16.12. asti, eli varmaan ehtii vielä nähdä.
Keväällä komilaiset palannevat yhteiskuntapoliittiseen ja hieman draamallisempaan ruotuun (no olihan tässäkin poliittisuutta!) kun ensi-iltaan tulee Anneli Kannon Veriruusut-kirjaan perustuva näytelmä; kansalaissodan naiskaartilaisten tarina. Jään odottamaan erittäin suurella mielenkiinnolla.
Kuvien copyright KOM-teatteri, keskustelutilaisuuden kuva oma.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti