Aikaisempiin teoksiin (Juoksuhaudantie, Punainen viiva, Keisarin uudet vaatteet) nähden tässä on vähemmän musiikkia, mikä hieman harmitti aluksi. Lisäksi sellainen fyysinen läheisyys on enemmän läsnä. Mike ja Zin nutaavat yhdessä, painivat, koskettavat toisiaan. Se tekee tästä selvästi intiimimmän ja fyysisemmän teoksen kuin mitä ennen on nähty. Ei lainkaan huono asia se. Kaikesta huomaa että tässä ollaan kaveruuden ytimessä, oli sitten kyseessä Tuukka ja Timo, Mike ja Zin tai Don Quijote ja Sancho Panza.
Varmasti jokaisella katsojalla on jonkunlainen käsitys kirjan sankarista ja tapahtumista, mutta luultavasti harvempi joukko on oikeasti kirjan lukenut. En minäkään. Mutta Don Quijote on vahvasti osa länsimäista populaarikulttuuria, ja siten kollektiiviseen tajuntaan on iskostunut kuva nyt ainakin tuulimyllyjä vastaan taistelevasta tyypistä, aasilla ratsastavan aseenkantajansa kanssa. Mutta mitä uutta tulkintaa pari klovnia voisi tähän tuoda?
Jatkuva verbaali tykitys, sopivasti katsojien mukaan ottaminen (edessä istuvat pääsevät tomaatinheittoon!), ajankohtaiset heitot mm. vanhustenhoidosta ("Esperi-lipun alla kidutetaan vanhuksia"), huikean hienot historiallishenkiset vaatteet (Tauko Design), fyysinen eläytyminen, vai sanoisinko heittäytyminen... esimerkiksi näistä on tämä esitys tehty. Mutta myös syvästä kiinnostuksesta eri elämän ilmiöihin ja inhimillisyyden välittämisestä katsojille. Kantaa otetaan ikimetsien hakkuusta aina siihen miten vääryyksiin ja epäkohtiin puuttuminen on todella vaikeaa kunkin omassa elämässä. Roolit menevät iloisesti limittäin ja lomittain eli välillä äänessä ovat näyttelijät omina itseinään, välillä heidän klovniminänsä ja välillä taas kirjan hahmot. Ei enää ole edes väliä kuka sanoo tai tekee mitäkin. Se lämpö ja välittäminen mikä näistä miehistä huokuu, kaikissa rooleissaan, ui paidan ja ihon alle ja tekee pesän jonnekin rintalastan alle. Miehet paljastavat paljon enemmän itsestään kuin aiemmissa esityksissä, ihan kirjamellisesti ja konkreettisestikin. Jotkut näyt eivät ehkä hetkeen pyyhiydy verkkokalvoiltani.
Mike ja Z... anteeksi Tuukka ja Timo ovat hirveän monipuolisia näyttelijöitä. Ja toki muusikoita myös. He ovat ottaneet klovnihahmonsa niin osaksi itseään, että katsomossa unohtaa katsovansa kahta näyttelijää esittämässä klovneja. Vaan tässä on Mike ja Zin, jotka esittävät Cervantesin hahmoja. Fyysinen notkeus ja salamannopeat vaihdot, keskinäinen (lempeä) naljailu, toisen tukena oleminen hyvässä ja pahassa. Niistä koostuu kaksikon ydin. Zin saa kuulemma esittää nimihenkilöä koska on vanhempi ja pidempi. Mutta Mike on se järjen ääni - siinä missä surkean hahmon ritari näkee linnan, näkee hän halpishotellin. Mike joutuu myös eläytymään mm. kaksi kyynärää pitkäksi palvelustytöksi. Aivan hillitön suoritus!
Kaksi tuntia ja vartti pyyhkäisee ohi nopeaan. Loppu on koskettava ja taas pyyhin silmiäni. Miten nää klovninpenteleet saa mut aina myös vetistelemään, vaikka eikö klovneille pitäisi vaan nauraa? Mutta kun nämä kaivelevat ja ronkkivat kaikenlaisia tunteita esiin, aina.
Tämäkin esitys on osa Red Nose Companyn kiertueohjelmistoa. Se kerkesi tässä influenssan kourissa jumettamiseni aikana käydä jo Ruotsin kiertueella, ja esityksiä on keväämmällä myös Kuopiossa ja syksyllä sitten Lahdessa, Turussa ja Tampereella. Kannattaa ehdottomasti mennä, oli Don Quijote sitten luettuna tai ei. Esityksen jälkeen voi ostaa kirjan (!) ja rupatella mukavia, nyt omalla äänellään puhuvien Timon ja Tuukan kanssa.
Esityskuvien copyright Cata Portin, muut kuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
