Näytetään tekstit, joissa on tunniste konsertti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste konsertti. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. tammikuuta 2019

Don Quijote / Red Nose Company, Teatteri Avoimet Ovet 31.1.2019

Red Nose Companyn punanenäkaksikko Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen) ovat taas kerran iskeneet kultasuoneen. Tällä kertaa kaksikon, ja ohjaajansa Otso Kauton, klassikkokirjana on Miguel de Cervantesin 1600-luvun alussa ilmestynyt ritarihupaelma Don Quijote. Klovnit matkasivat Espanjaan teoksen alkulähteille ja on se maa Kautollekin enemmän kuin tuttu.

     

Aikaisempiin teoksiin (Juoksuhaudantie, Punainen viiva, Keisarin uudet vaatteet) nähden tässä on vähemmän musiikkia, mikä hieman harmitti aluksi. Lisäksi sellainen fyysinen läheisyys on enemmän läsnä. Mike ja Zin nutaavat yhdessä, painivat, koskettavat toisiaan. Se tekee tästä selvästi intiimimmän ja fyysisemmän teoksen kuin mitä ennen on nähty. Ei lainkaan huono asia se. Kaikesta huomaa että tässä ollaan kaveruuden ytimessä, oli sitten kyseessä Tuukka ja Timo, Mike ja Zin tai Don Quijote ja Sancho Panza.

Varmasti jokaisella katsojalla on jonkunlainen käsitys kirjan sankarista ja tapahtumista, mutta luultavasti harvempi joukko on oikeasti kirjan lukenut. En minäkään. Mutta Don Quijote on vahvasti osa länsimäista populaarikulttuuria, ja siten kollektiiviseen tajuntaan on iskostunut kuva nyt ainakin tuulimyllyjä vastaan taistelevasta tyypistä, aasilla ratsastavan aseenkantajansa kanssa. Mutta mitä uutta tulkintaa pari klovnia voisi tähän tuoda?


Jatkuva verbaali tykitys, sopivasti katsojien mukaan ottaminen (edessä istuvat pääsevät tomaatinheittoon!), ajankohtaiset heitot mm. vanhustenhoidosta ("Esperi-lipun alla kidutetaan vanhuksia"), huikean hienot historiallishenkiset vaatteet (Tauko Design), fyysinen eläytyminen, vai sanoisinko heittäytyminen... esimerkiksi näistä on tämä esitys tehty. Mutta myös syvästä kiinnostuksesta eri elämän ilmiöihin ja inhimillisyyden välittämisestä katsojille. Kantaa otetaan ikimetsien hakkuusta aina siihen miten vääryyksiin ja epäkohtiin puuttuminen on todella vaikeaa kunkin omassa elämässä. Roolit menevät iloisesti limittäin ja lomittain eli välillä äänessä ovat näyttelijät omina itseinään, välillä heidän klovniminänsä ja välillä taas kirjan hahmot. Ei enää ole edes väliä kuka sanoo tai tekee mitäkin. Se lämpö ja välittäminen mikä näistä miehistä huokuu, kaikissa rooleissaan, ui paidan ja ihon alle ja tekee pesän jonnekin rintalastan alle. Miehet paljastavat paljon enemmän itsestään kuin aiemmissa esityksissä, ihan kirjamellisesti ja konkreettisestikin. Jotkut näyt eivät ehkä hetkeen pyyhiydy verkkokalvoiltani.

Bonuksena saamme nähdä pätkän myös naamioteatteria (upeat puunaamarit!) ja saamme pieniä tietoiskuja niin Espanjan, Euroopan kuin Cervantesin historiasta. Välillä klovniherrat sukeltavat uljaiden (nojoo) ratsujensa hahmoihin ja välillä vedetään erilaisia taisteluasentoja Conan Barbaarin hengessä.


Mike ja Z... anteeksi Tuukka ja Timo ovat hirveän monipuolisia näyttelijöitä. Ja toki muusikoita myös. He ovat ottaneet klovnihahmonsa niin osaksi itseään, että katsomossa unohtaa katsovansa kahta näyttelijää esittämässä klovneja. Vaan tässä on Mike ja Zin, jotka esittävät Cervantesin hahmoja. Fyysinen notkeus ja salamannopeat vaihdot, keskinäinen (lempeä) naljailu, toisen tukena oleminen hyvässä ja pahassa. Niistä koostuu kaksikon ydin. Zin saa kuulemma esittää nimihenkilöä koska on vanhempi ja pidempi. Mutta Mike on se järjen ääni - siinä missä surkean hahmon ritari näkee linnan, näkee hän halpishotellin. Mike joutuu myös eläytymään mm. kaksi kyynärää pitkäksi palvelustytöksi. Aivan hillitön suoritus!

Kaksi tuntia ja vartti pyyhkäisee ohi nopeaan. Loppu on koskettava ja taas pyyhin silmiäni. Miten nää klovninpenteleet saa mut aina myös vetistelemään, vaikka eikö klovneille pitäisi vaan nauraa? Mutta kun nämä kaivelevat ja ronkkivat kaikenlaisia tunteita esiin, aina.



Tämäkin esitys on osa Red Nose Companyn kiertueohjelmistoa. Se kerkesi tässä influenssan kourissa jumettamiseni aikana käydä jo Ruotsin kiertueella, ja esityksiä on keväämmällä myös Kuopiossa ja syksyllä sitten Lahdessa, Turussa ja Tampereella. Kannattaa ehdottomasti mennä, oli Don Quijote sitten luettuna tai ei. Esityksen jälkeen voi ostaa kirjan (!) ja rupatella mukavia, nyt omalla äänellään puhuvien Timon ja Tuukan kanssa.


Esityskuvien copyright Cata Portin, muut kuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

perjantai 25. tammikuuta 2019

Ilta musikaalien parissa / Kulttuuriosuuskunta Kellopeli, Lahden kaupunginteatteri 24.1.2019

Musikaalimusiikkia neljän nuoren musiikkiteatteriammattilaisen esittämänä. Ja musiikkia nimenomaan Lahden kaupunginteatterissa vuosien varrella nähdyistä esityksistä. Aivan loistava konsepti! Mutta miltä Ilta musikaalien parissa näytti ja kuulosti?

No helkkarin hienolta tottakai!

Kulttuuriosuuskunta Kellopeli on hyvin tuore kulttuuriryhmittymä, ja tämä musikaalikonsertti heidän ensimmäinen tuotoksensa. Nautinnollisen illan jälkeen voin povata ryhmälle pitkää ikää ja paljon upeita esityksiä. Nimittäin näin toteutetaan hyvä ja viihdyttävä konsertti! Ei pelkästään hienoa laulua, vaan ilta oli loppuun asti mietitty myös koreografioiden ja pukuvalintojenkin osalta. Lavan molemmilla puolilla olevista vaaterekeistä käytiin aina vaihtamassa seuraavaan numeroon sopivat asut ja rekvisiitat.


Anni Kajos ja Panu Kangas ovat tuttuja Musiikkiteatteri NYTin parista, ja aika monesta esityksestä  vuosien varrelta. Sami Ulmanen ja Elina Ruti tulevat toivon mukaan tutummiksi tulevissa Kellopelin jutuissa - upeita esiintyjiä kumpainenkin. Koko nelikko pursuaa energiaa, lavakarismaa, ja sellaista elämäniloista fiilistä mitä on kiva sekä katsoa että kuunnella. Vanhoista klassikoista lähtee pölyt ja uudempikin musikaalimusiikki (Nordic Walk!) saa hymyn huulille. Upeaa laulua säesti Musiikkiteatteri NYTin säestäjänä (ja toki monesta muustakin) tuttu pianisti Matti Hussi. Hieno svengi!

Nämä tyypit ovat niin taitavia esiintyjiä, että jopa inhokkini Rikas mies jos oisin kuulostaa siltä että voisin mennä katsomaan Panun vetävän Tevjen roolin!

Olen sillä tavalla vähän musikaaliummikko, että tosi moni ns. klassikoista on edelleen näkemättä. Yksittäiset biisit olivat toki tuttuja vaikka itse musikaali saattaakin olla näkemättä. West Side Story on yksi näitä, Annie mestariampuja toinen. Chicagokin on näkemättä. Mutta illan aikana kuulin monta aivan ihanaa tulkintaa myös jo näkemistäni - kuten vaikkapa Cabaret, Hair... Ja sitten on näitä musikaaleja mistä en liiemmälti tykkää, mutta joista näemmä onnistuu tekemään raikkaat ja kauniit tulkinnat, kun on vaan osaavaa porukkaa esittämässä. Vaikkapa Viulunsoittaja katolla ja Cats kuuluvat näihin.

Muuntautumiskyky on yksi näiden musikkiteatteriammattilaisten ydinjuttu. Kun Anni vetää Sugar-musikaalista tutun biisin I wanna be loved by you, niin puppiduut kuulostavat paremmalta (ja hunajaisemmilta) kuin Marilyn Monroella konsanaan. Samin Singin' in the rain steppauksineen vie minut sateisille kaduille. Koko porukka pastellisävyisissä kasarikuteissa Famen kimpussa muistuttaa mieleen koulun diskot sieltä kamalalta kasarilta!


Silkan laulun lisäksi kuulemme myös muuta musisointia. Panu kaivaa välillä esiin sellonsa, Elina viulun ja Anni huilun. Mukava pieni lisä. On hienoja duettoja, on koskettavia yksinlauluja, on kilpalaulantaa ja vuorotellen vetoja. Biisistä, musikaalista ja kohtauksesta siirrytään tosi saumattomasti toiseen.

Yksi hauskimpia kohtauksia oli leffatreffit Panun ja Elinan vetäminä (Tear jerk) ja sitten Sami ja Anni pienten lasten vanhempina kotisoffalla (Marriage tango). Molemmat bisit musikaalista I love you, you're perfect, now change. Iso tykkäys näissä olleelle vihreälle sohvalle, ottaisin heti kotiini!

Vaikka mentiinkin yliajalle (konsertin kesto oli lopulta kaksi ja puoli tuntia) niin ei kyllä haitannut, koska sen verran mukava ilta tämä oli. Porukka sai Lahden kaupunginteatteriin yhden lisäesityksenkin (16.2.), johon saanee vielä lippuja. Sanomattakin lie selvää että kannattaa mennä katsomaan, olit sitten musikaalien ystävät tai et. Lisäksi helmikuussa on luvassa elokuvamusiikkia parin konsertin verran (12.2. ja 20.2.), hieman isommalla kokoonpanolla. Siellä nähdään!


Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Promokuvan otti ? ja itse nappasin tuon esityskuvan.

maanantai 4. syyskuuta 2017

KAR / Fekete Seretlek & Studio Damúza, Sampo 2017, 2.9.2017

En oikein tiedä mitä odotin tältä tšekkiläispoppoolta. Mielenkiintoista esitystä varmaan. Sen myös sain. Ennakkotietona oli: "esineteatteria ja konsertti pohjautuen teemoihin Anna Kareninasta". Sitähän se olikin, mutta paljon muutakin. Kuusihenkinen Fekete Seretlek on musiikillisesti monipuolinen sakki, jotka ovat kaikki myös taitavia näyttelijöitä. Nyt mentiin slaavilaisissa tunnelmissa; musiikki pohjasi vanhoihin venäläisiin kansanlauluihin, mutta aika mielenkiintoisilla sovituksilla. Esityskielenä oli periatteessa englanti, mutta tšekkiä ja venäjääkin kuultiin. Ja suomea, vaikkapa faktoja lehtokurpasta! Tunnustan että tipahdin kärryiltä aika alkumetreillä, mutta ei haitannut menoa lainkaan.


Porukka oli kuin suoraan jostain viktoriaanisen ajan eksentristen hautausurakoitsijoiden kesäpäiviltä. Makaaberia, outoa, ja jotenkin silti hilpeää. Vodkan kanssa läträtään ja sitä tarjoillaan auliisti myös yleisölle. Tai sitten teetä, kaikkea löytyy. Istumme kynttilänvalossa, seuraamme pysyykö kontrabasisti vanhanmallisilla rullaluistimilla pystyssä, ja saadaanko haitaristi herätettyä henkiin. Se elää! Välillä koko sakki puhkeaa musisoimaan, välillä kuulemme Anna Kareninan tekstiä.

Esineteatteri. No, sitä että lyömäsoittaja ja muutamat muut nappaavat satunnaisia kapistuksia ja elävöittävät tarinaa niillä. Oli ne sitten paperiarkkeja, lyömäsoitinkapuloita tai jalan mallisia juomalaseja. Lyömäsoittajamies soittaa kaikenlaista mitä käsiin osuu, mutta isossa osassa on sellanen steelpan-mallinen Ufo-ilmankostutin eli hang (tai ainakin kovasti sitä muistuttava).


Meno äityi kyllä vauhdikkaaksi monellakin tapaa. Jännittäviä hetkiäkin saimme kokea kun ympäriinsä lentelevistä paperiarkeista yksi syttyi kynttilöissä tuleen. Mutta onneksi yleisössä ja esiintyjissä oli valppaita ja nopeita ihmisiä. Näimme steppikenkiä, akrobatiaa, sähkökitarasooloa parvella, totuuden samovaarin, leikkijunia, viikatemies, tuliseinää. Erikoinen performanssi siis, ja kai se Anna Kareninakin siellä jossain piilotteli. Ehkä pitsiasuihin sonnustautuneessa naissellistissä? Videopätkästä saa pienen maistiaisen esityksestä!

Hieman hämmentynyt mutta varsin viihdytetty olo jäi. Monipuolista ja absurdia oli tämä. Todettakoon vielä että Nukketeatteri Sampon uudet tilat Erottajalla ovat toimivat ja viihtyisät. Ja värikkäät! Kahvilasta sai pieniä herkkujakin.


Kaikenkaikkiaan ensimmäinen Sampo 2017 festari oli ihana kokemus, ainakin sen kolmen esityksen perusteella mitä ehdin katsomaan. Toivon että tästä tulee, jos ei nyt jokavuotinen, niin ainakin säännöllinen perinne. Kyllä Helsinkikin tarvitsee oman nukketeatterifestivaalinsa. Kiitos festivaalin tiedottaja Anna Martikaiselle yhteistyöstä!


Kuvien copyright Vojtěch Brtnický.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

maanantai 21. elokuuta 2017

Jotta näkisin sinut paremmin / Bravade & co, Juhlaviikot 21.8.2017

Selatessani Juhlaviikkojen ohjelmaa katsoin ensin kaikki missä oli tanssia ja sirkusta, ja sitten ne missä oli jotenkin teatteria. Bravade & co Jotta näkisin sinut paremmin herätti kiinnostukseni, koska esittelytekstissä lupailtiin mm. poikkitaiteellisuutta, barokkimusiikkia ja nykytanssia. No sehän on sitten just mulle!


Muista menoista ja omasta säätämisestäni johtuen ehdin nippa nappa Oopperatalon Alminsaliin ennenkuin ovet suljettiin. Omalle paikalleni pääsin sitten vasta väliajan jälkeen. Naiskvartetti soittaa erikokoisilla nokkahuiluilla vanhaa musiikkia, mm. Dowlandia. Korvani nauttivat suunnattomasti. Tanssijat Elina Häyrynen ja Jukka Tarvainen esiintyvät, liikkuen elegantin yksinkertaisen näköisesti. Tanssin rytmi ja näennäinen helppous sointuvat näennäisen yksinkertaiseen musiikkiin. Välillä kuulemme nauhalta soittajien tarinointia mm. yleisön roolista konserttitilanteissa ja omista erilaisista rooleistaan (mm. äiti, vaimo, sisko, opettaja, ystävä). Myös esiintyvän taiteilijan riittämättömyyden tunteesta.

Hanna Käyhkön suunnittelemat valot ovat isossa roolissa koko illan aikana. Välillä tanssijat sukeltavat pimeyteen ja putkahtavat esiin valoista. Isot valokiskot nousevat ylös kattoa kohti. Näyttävää.


Nokkahuiluja on hyvin monen eri kokoisia. Näistä soittimista suurimmat ovat parimetrisiä, mutta se ääni on silti samanoloinen, jykevämpi vaan. Nokkahuiluilla voi myös miekkailla, pelata golfia tai käyttää sitä kaukoputkena tai aseena. Mielikuvitus on rajana. Soittimet ovat telineissä kuin pyssyt konsanaan, ja sieltä soittajanelikko vaihtaa uusiin, loihtiakseen uusia säveliä. Ennen väliaikaa siirrytään vanhemmasta musiikista hieman modernimpaan eli Sebastian Fagerlundin viime vuotiseen teokseen Windways. Eron kyllä huomaa. Tanssijatkin ovat avanneet hiuksensa.

Väliajan jälkeen on vuorossa illan pääteos. Antti Auvinen on säveltänyt teoksen Air (Ayre) nokkahuilukvartetille, videolle ja elektroniikalle. Tämä on tilausteos Bravadelle ja nyt siis kuulemme ja näemme sen kantaesityksenä. Yhtään en tiedä mitä odottaa. Konsertin jälkeenkään en tiedä mitä koin. Videokuvaa sidotusta naisesta, läheltä ja kauempaa, roikkumassa köysissään. Nokkahuilujen sahausta. Ja kaiken yllä outo ja erikoinen äänimaisema. Miten nokkahuiluista voikaan lähteä tuollaisia ääniä! Mylvintää, huokauksia, valitusta, kirskahtelua, ujellusta ja vinkunaa. Pillastunut papukaijalauma viidakossa. Naputuksia ja koputuksia. Onko täällä aaveita? Tanssijat makaavat kasassa, kierivät ja vääntelevät. Välillä tulee mieleeni äänikuvia epäkunnossa olevasta R2 D2-droidista (Star Wars-elokuvista), välillä hinkutautiset possut. Tai surumielinen norsu pohtimassa mitä sen lajitovereille tapahtui. Ajatukset harhailevat eivätkä pysy nokkahuiluissa enää lainkaan.


Hattua nostan Bravadelle! Nämä hallitsevat kyllä soittimensa uskomattomalla tavalla. Kiitos Sunniva Fagerlund, Pauliina Fred, Hanna Haapamäki ja Hanna Kangasniemi.

Hyvin hämmentävä konsertti. Alkuosa oli "normaalia" musiikkia ja tanssia, mutta Auvisen teoksessa kaikki tuntuu lähtevän lapasesta totaalisesti. Tavallaan hirveän hienoa ja vaikuttavaa, mutta ehkä liian korkealentoista minulle. Jos ei muuta niin ainakin nyt tiedän miten monipuolinen soitin on nokkahuilu!


Kuvien copyright Pietari Purovaara.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

torstai 29. kesäkuuta 2017

Her Infinite Variety / Paraisten urkupäivät, Kuitian linna 28.6.2017

Jos ei muutaman viikon takaisin juttu minusta Hesarissa muuta poikinut niin ainakin tämän! Eli kutsun Shakespeare-aiheiseen konserttiin Kuitian linnaan Paraisille. Eihän tuommoisesta voi kieltäytyä! Ensinnäkin konsertin aihe: Shakespearen näytelmien naisia sanoin ja sävelin. Vanha musiikki on todella lähellä sydäntäni ja kun muusikkona oli vielä yksi Suomen johtavista cembalisteista eli Elina Mustonen. Sitten vielä paikka. Kuitian linna on C. J. Gard­bergin mukaan Suomen parhaiten säilynyt myöhäis­kes­kiajan ja 1500-luvun kivi­ra­kennus. Se on yksityisomistuksessa eli yleisö pääsee paikalle harvoin. Ymmärrätte varmaan että pakko oli mennä! Onneksi sain illalle varatun kesäteatteriesityksen siirrettyä.


Kaiken lisäksi tämä konsertti, tai lähinnä sen missaaminen, oli jäänyt kummittelemaan mieleen. Nimittäin viime vuoden Vantaan BRQ-festivaalilla sen piti olla ohjelmistossa. Lipun elokuiseen konserttiin olin hankkinut jo keväällä. Konserttipaikalla selvisi kuitenkin että puhetta ei ollutkaan luvassa, vain sen ajan virginaalimusiikkia. No, hitusen pettynyt olin, mutta upea konsertti sekin toki oli.

Sama soitin eli virginaali oli nytkin tuotu paikalle. Kuitian linna oli kerrassaan upea ja tunnelmallinen paikka kuunnella niin vanhaa musiikkia kuin Shakespearen säkeitäkin. Kovin montaa katsojaa ei pieneen tilaan mahtunut ja tunnelma oli lämminhenkinen ja hetkittäin harraskin. Musiikki vuorotteli tekstin kanssa. Elina Mustonen on perehtynyt Shakespearen maailmaan myös näyttelijän näkökulmasta (hän on esittänyt mm. Prosperoa, Hippolytaa ja Titaniaa). Niinpä saamme nauttia tekstistä esitettynä, ei pelkästään lausuttuna. Tulevana heinäkuuta Mustonen jatkaa Shakespeare-opintojaan Lontoon RADAssa parillakin kurssilla. (Miten niin pienesti kateellinen?)


Illan aloitti Thomas Morleyn O Mistress Mine-laulun (sävelletty näytelmään Twelfth Night eli Loppiaisaatto) sanat, alkukielellä tottakai. Siitä on hyvä sukeltaa sonetti 128 kieleen (myös englanniksi), missä Shakespeare kuvailee runollisesti naista soittamassa virginaalia. Ja lopulta itse näytelmiin: Henrik V, Romeo ja Julia, Talvinen tarina, Julius Ceasar, Juhannusyön uni, Macbeth, Kuningas Juhana, Hamlet, Otello. Muuten käytetään oivallisia suomennoksia (eniten Matti Rossilta) paitsi Helenan monologi Juhannusyön unesta kuullaan ruotsiksi. Tuttuja sanoja, eikä kaikki edes naisten repliikkejä (mm. Henrik V:stä kuninkaan kosiopuhe Ranskan prinsessalle). Nainen on kaikissa kohtauksissa vahvasti läsnä.

Minä kyllä kuuntelisin nämä mieluiten alkukielellä, mutta kyllä nämä suomennoksetkin toimivat. Suomeksi en vaan ole kaikkia näitä näytelmiä nähnyt (enkä lukenut), joten suomenkieli ei tuo samanlaisia muisti- ja mielikuvia mieleen. Oikeastaan nyt keväällä Kansallisteatterissa pyörinyt Macbeth oli näistä suomennoksista tutuin. Niinpä Lady Macbethin sättiessä miestään ja kyseenalaistessa tämän miehuutta näin sieluni silmin Katariina Kaitueen kovistelemassa lavalla Antti Luusuaniemeä.


Esityksen dramaturgia ja ohjaus oli kolmikon Johanna Freundlichin, Nely Keinäsen ja Elina Mustosen käsialaa. Ja hyvin tämä toimii kokonaisuutena kyllä. Tunnin mittaisessa konsertissa on musiikin osuus hyvin tasapainossa tekstien kanssa. Ja miten upeasti Mustonen eläytyy yhtälailla nuoren teinitytön Julian kuin korskean sankarikuninkaan Henrik V:nen rooleihin! Myös Hamletin äiti Gertrude kertoessaan poikansa hylkäämän Ofelia-raukan kohtalosta koskettaa. Sen sijaan Otellon vaimon Desdemonan kamarineito Emilian kipakka puheenvuoro naisten ja miesten samankaltaisuudesta kirvoittaa naurunhymähdyksiä yleisöstä.

Kokonaisuutena kaunis ja koskettava konsertti. Tätä konserttia on esitetty jo muutamia vuosia pitkin Suomea ja maailmallakin. Joten jos jossain tulee vastaan niin kannattaa ilman muuta mennä katsomaan mikäli kaunis musiikki ja Shakespeare kiinnostaa.

Iso kiitos käsiohjelmasta. Siinä on kaikki tekstikatkelmat sekä englanniksi että suomennettuina. Sekä lisäksi paljon taustatietoa niin musiikista kuin teksteistäkin.

Lopuksi selvisi vielä sekin miksei konserttia kuultu BRQ:ssa viime vuonna. Festivaalin taiteellinen johtaja Markku Luolajan-Mikkola ei jostain syystä halunnutkaan ohjelmaan puhetta vaan pelkkää musiikkia. Niinpä konserttia muokattiin ja puheosuudet jäivät pois. Hyvä että sekin "mysteeri" selvisi.

  

Kuitian kartanolla on oma tärkeä paikkansa Suomen historiassa. Tarina jatkuu nyt uusien omistajien Saara Kankaanrinnan ja Ilkka Herlinin kehittäessä Qvidja Gårdia eteenpäin. Pihapiirin ulkopuolella tehtiin parhaillaan remontteja ja uudistuksia. Upeaa että paikka päätyi tämmöisiin käsiin jotka jatkavat mm. maanviljelystoimintaa eivätkä myy paikkaa esimerkiksi kesämökkitonteiksi. Oli ihanaa kun pääsin kurkkaamaan vähän paikkoja.

Encorena Elina Mustonen kertoi vielä kauniin tarinan "Suomen Romeosta ja Juliasta", mikä kytkeytyy oleellisesti Kuitian kartanon historiaan. Anna Flemingin ja Hieronymus von Birkholtzin rakkaustarina Santeri Ivalon romaanista Anna Fleming on muuten luettavissa netissä. Mutta tämä oli siis ihan oikea historiallinen tarina eikä pelkästään kirjailijan sepitettä.

Lämmin kiitos Elina Mustoselle kutsusta ja konsertista!


Kuvat ovat omiani.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Big Bang Siegfried! / The Fabulous Bäckström Brothers, Turun Filharmoninen orkesteri 20.10.2016

Olen jo kauan halunnut nähdä Bäckströmin veljekset vauhdissa, joten kun tuli tilaisuus mennä katsomaan heidän show'taan Turun Filharmonisen Orkesterin säestyksellä, niin ei tarvinnut kahta kertaa miettiä! Ja herranjee miten upea ilta olikaan! Fabulous Bäckström Brothers -show on pyörinyt jo aika pitkään, mm. Musiikkiteatteri Kapsäkissä, mutta Turussa nähtiin ja koettiin orkesteriversion Suomen ensiesitys. Muuten aika pitkälle ilmeisesti sama show, mutta isommassa mittakaavassa.

Nimikkeellä Big Bang Siegfried! pääsimme hienolle reissulle Amerikan halki. Autokuskeina kaksi veljestä eli oopperalaulaja Petri Bäckström, joka lähtee treenaamaan Siegfridin rooliaan. Seuraksi Route 66:lle pääsee pikkuveljensä Jouni Bäckström (jolla on ajatuksena viettää veljellistä laatuaikaa), sekä säestäjänsä Jukka Nykänen, joka taas säveltää ydinfysiikka-aiheista oopperaa nimeltään Jumalhiukkanen. Nämä kolme sitten huristavat halki Amerikan vaihtelevien musiikkinumeroiden ja erinäköisten kommelluksien siivittäminä.


Esitys on ihan hulvattoman hauska ja viihdyttävä! Musiikkia on laidasta laitaan; Abbasta Johnny Cashiin ja oopperaan. Ja hei, Wagneria melodicoilla! Turhaan tätä ei ole kehuttu ja kiitelty joka taholta. Iso orkesteri (joka oikeasti onkin vain älypuhelimen appsi) soi mahtavasti kapellimestarinsa Erkki Lasonpalon johdolla. Sekin tuppasi naurattamaan, kun välillä orkesteri oli pitkään vaiti ja soittajat seurasivat kolmikon tempauksia - nauruun repeillen.

Miten hienoa on nähdä musiikkiammattilaisia, jotka eivät ota itseään tai taidettaan turhan vakavasti. Tämä on tehty kieli poskessa ja Monty Python -hengessä, mutta sataprosenttisella ammattitaidolla ja pieteetillä. Näin paljon en muista nauraneeni aikoihin. Kaikki kolme laulavat verrattoman upeasti ja Nykäsen pianonsoitanta on ihmeellisintä ikinä. Tässä myös kolmikko pääsee näyttämään oivallisia koomikontaitojaan. Ensimietinnällä fysiikalla ja oopperalla ei liene paljon yhteistä, mutta kyllä niillä on!


Esityksessä on lisäksi upeita efektejä, huikeita pukuja ja rekvisiittaa - ja ihan ehtä ja aito lohikäärme!! Mitään ennakkotietoja fysiikasta, Wagnerista tai mistään muustakaan ei tarvita, mutta kaikenlaisia populaarikulttuuriviittauksia on kyllä viljalti. Että tämä toimii kyllä kaikenikäisille ja monella eri tasolla. Tosin en vieläkään voi olla ihmettelemättä että jotkut (vanhemmat) ihmiset eivät palanneet väliajalta enää takaisin. Luulivatkohan he tämän olevan ooppera? Mene ja tiedä, mutta meidän seurue oli ainakin ihan fiiliksissä.

Mä olisin jaksanut katsoa ja kuunnella tätä vaikka tuntikausia, mutta valitettavasti parin tunnin jälkeen matka oli saanut kliimaksinsa, Jumalhiukkanen oli sävelletty ja Brünnhildekin saateltu polaroidkuvan takaisin katsomoon.

Mikäli on mahdollisuus mennä katsomaan tätä trioa koskaan, niin tartu tilaisuuteen kaksin käsin. Tänäkin syksynä monta kertaa Kapsäkissä, ja myös oopperatalossa Messiasta. Tämä kannattaa nähdä vaikka vihaisitkin oopperaa. Ehkä erityisesti juuri silloin.



Kuvien copyright Topias Toppinen (miehet ja melodicat), Alejandro Lorenzo (sohvalla)