Minnekkä sitä nyt ihminen muualle teatteriin lähtisi. No kummiskin, matka sai alkunsa kun National Theatre julkisti syksyn ohjelmistonsa ja siihen kuului mm. 3 King James näytelmää. Jotta ostin liput niihin, koska sattui saamaan kaikki kolme näppärästi kahteen päivään. Siinä ympärillä oli kummasti tilaa, joten otin tiistaille Trafalgar Studiosin Transformed kaudelle lipun East Is East:iin.
Ja nyt sitten National Youth Theatre ilmoitti syksyn tulevat näytelmät, ja kaikki kolme olivat kiinnostavia. Macbeth sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan. Selfie on naisversio Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvasta. Ja Private Peaceful myös 1. maailmansotaan sijoittuva.
Ja esityksiä sillain hassusti, että jos haluaisi kaikki samaan viikkoon ja niiden King James-näytelmien ympärille, niin piti sumplia sen East is East-lipun kanssa. Soitin ATG:lle tänään ja sain tiistain lippuni vaihdettua perjantaille. Oikein hyvää palvelua.
Vielä on torstaille matinea-aika vapaana ja lauantaillekin mahtuu 2 näytelmää. Yhteen niistä tulee ainakin Donmarin Henry IV luultavasti. Mutta toistaiseksi viikon kalenteri näyttää tältä:
14.10. ti klo 14.30 National Youth Theatre: Macbeth
14.10. ti klo 19.30 National Youth Theatre: Selfie
15.10. ke klo 14 National Theatre: King James play 1; The Key Will Keep the Lock
15.10. ke klo 19.30 National Theatre: King James play 2; Day of the Innocents
16.10. to klo 14.30 Donmar Warehouse: Henry IV
16.10. to klo 19.30 National Theatre: King James play 3; The True Mirror
17.10. pe klo 14.30 National Youth Theatre: Private Peaceful
17.10. pe klo 19.30 Trafalgar Studios: East is East
18.10. la toistaiseksi vapaa
19.10. su klo 15 Park Theatre: The Vertical Hour
Seuraavaksi/joskus tarttee alkaa miettimään lentoja ja majoituksia... niillä nyt ei niin kiire.
Totta puhuakseni, matka sai *oikeasti* alkunsa siitä kun Museum of Londonissa alkaa 17.10. uusi laaja Sherlock Holmes -näyttely. Nämä teatterijutut tulivat vaan siihen ympärille.
** Lisäsin tänne nyt Donmarin kokonaan naisroolitetun Henry IV:n, johon sain torstain matinealipun. **
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Trafalgar Studios. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Trafalgar Studios. Näytä kaikki tekstit
perjantai 6. kesäkuuta 2014
perjantai 4. huhtikuuta 2014
Jamie Lloyd, Martin Freeman & Richard III
No jopas. Yksi mun suosikkiohjaaja eli Jamie Lloyd palaa tekemään toista Trafalgar Transformed kautta Lontooseen, ja millä produktiolla!!
Martin Freeman palaa teatterilavoille. Ja näytelmänä on Shakespearen Richard III.
Huh!
Kannatti valvoa muutama tunti tätä uutista odottaessa!
Ensi-ilta heinäkuussa, esityksiä syyskuulle asti. Liput tulee myyntiin ihan lähipäivinä, ja kannattanee olla suht nopsa, sillä Trafalgar Studiosin katsomo ei ole suuren suuri.
Odotan mielenkiinnolla mitä muita näytelmiä kakkoskausi pitää sisällään. Viime vuonna onnistuin näkemään kaikki 3 eli Macbethin, The Hothousen ja The Priden, ja kaikki olivat huikean hyviä.
Martin Freeman palaa teatterilavoille. Ja näytelmänä on Shakespearen Richard III.
Huh!
Kannatti valvoa muutama tunti tätä uutista odottaessa!
Ensi-ilta heinäkuussa, esityksiä syyskuulle asti. Liput tulee myyntiin ihan lähipäivinä, ja kannattanee olla suht nopsa, sillä Trafalgar Studiosin katsomo ei ole suuren suuri.
Odotan mielenkiinnolla mitä muita näytelmiä kakkoskausi pitää sisällään. Viime vuonna onnistuin näkemään kaikki 3 eli Macbethin, The Hothousen ja The Priden, ja kaikki olivat huikean hyviä.
lauantai 8. maaliskuuta 2014
Ghosts / Trafalgar Studios 8.3.2014
Tämä Ibsenin harvoin esitetty Ghosts nousee kyllä yhdeksi parhaista teatterielämyksistä pitkään aikaan. Moni tuttu oli kehunut ja käynyt katsomassa jo silloin kun meni Almeidassa. Sieltä siirtyi sitten Trafalgar Studiosille. Pitkään arvoin että menenkö vai enkö, mutta onneksi menin! Aivan hirveän koskettava näytelmä, jossa oli kaikki elementit kohdallaan. Sellaista laatuteatteria mitä harvoin näkee. Ei moitteen sanaa.
Oswald ja äitinsä
Mestarillinen Richard Eyre ohjasi ja vastasi myös näytelmän muokkaamisesta. Lavastus (a'la Tim Hatley) oli kaunista ja loi oikeanlaisen tunnelman yhdessä hienovaraisen musiikin ja valojen kanssa. Sonia Friedman oli muuten tässäkin tuottajana. Laatutakuu siis.
Helene Alving (Lesley Manville) on vauras leskirouva joka perustaa orpokodin miehensä muistoksi. Pastori Manders (Adam Kotz) auttaa paperitöissä ja toimii rouvan uskottuna muutenkin. Näiden välillä on jännitettä muutenkin. Kun lesken poika Oswald (mielettömän taitava Jack Lowden) palaa kotiin niin menneisyyden haamut ja salaisuudet alkavat paljastua. Palvelijatar Regina ja tämän isä, kirvesmies Jacob liittyvät kuvioihin myös.
Lesley Manville oli henkeäsalpaavan hieno, herkkä ja samalla voimakastahtoinen nainen! Mielettömän hieno suoritus. Kaikki muutkin näyttelijät osaavat asiansa. Varsinkin Adam Kotz pastorina ja Jack Lowden Oswaldina tekivät niin hienoa näyttelijäntyötä että oksat pois. Adam Kotz on ollut varmaan biljoonassa tv-sarjassa ja leffoissakin. Jack Lowden on mulle aiemmin tuntematon suuruus, mutta taatusti haluan nähdä herraa jatkossa enemmänkin, sen verran loistavasti näytteli. Oli muuten Chariots Of Firen pääosassa, joka alkoi Hampstead Theatressa ja siirtyi sieltä West Endille 2012. Ihana skotti!
Loppukohtaus sai mut liikuttumaan kyyneliin asti. Ja aika monen muunkin katsomossa. Oli tosi rankkaa siirtyä pois teatterista sellaisen tunnemyrskyn jälkeen. Ymmärrän hyvin että näyttelijät olivat aika puhki. Jack Lowdenia en kehdannut edes pyytää yhteiskuvaan, koska herra oli sen näkönen että on vuodattanut sielunsä ja sisimpänsä tyhjiin.
90 minuuttia ilman väliaikaa. Aika meni kuin siivillä. Ei sitä oikeastaan huomannut miten pitkä tämä oli, koska tarina ja esiintyjät olivat vaan niin hyvät. Mä olin matineassa, joten koko loppuiltapäivä meni vähän synkissä fiiliksissä. Illaksi olisi kaivannut jotain kevyttä, mutta sen sijaan sainkin ihan kuraa...
Adam Kotz ja allekirjoittanut
Olin kyllä tyytyväinen stage doorilla että onnistuin saamaan kaikkien muiden nimmarit paitsi Brian McCardien. Varsinkin koska kyseessä oli matinea ja näyttelijöillä kiire. Ja myös koska esitys oli niin tunteita riipivä ja ei varmaan kovin helppo näyttelijöillekään. Varsinkin Lesley manvillelle ja Jack Lowdenille. En kehdannut sitten heitä valokuvaankaan houkutella. Pääsin kuitenkin kaikille kehumaan miten loistavia olivat.
Virallisten kuvien copyright Hugo Glendinning
keskiviikko 26. helmikuuta 2014
Kevään Lontoon teatterimatkat
*Nostan tätä nyt hieman, kun päivittelin 25.2.*
Pikkuhiljaa alkaa kahden kevään (ja yhden heinäkuisenkin) reissun näytelmätkin olla sortteerattu.
Maaliskuussa piti tehdä sellainen yhdistelmämatka eli päiväksi Birminghamiin Cruftsin koiranäyttelyyn ja muutamaksi päiväksi Lontooseen. Mutta koska olen puusilmä ja katsonut/merkannut Cruftsin päivän kalenteriini väärin (se onkin torstaina eikä sunnuntaina) niin taitaa nyt jäädä se päiväretki tekemättä. Sunnuntai olisi ollut niin näppärä piipahtaa junalla siellä, koska teatterit pääsääntöisesti huilaavat sen päivän. Mutta torstaisin on taas sitten matineatkin, eli... Tosin ehtisi sitä illaksi kyllä teatteriin (Lontoon esitykset alkavat liki aina 19.30).
No, melkein 99% varmasti olen nyt luopunut Crufts-ajatuksesta. Menolento keskiviikkona 5.3. ja paluu 10.5. aamulla. Siihen väliin olen toistaiseksi saanut hankittua seuraavat liput:
ke 5.3. Urinetown, St James Theatre
to 6.3. Versailles, Donmar Warehouse
pe 7.3. Good People, Hampstead Theatre
la 8.3. Ghosts,Trafalgar Studios ja Secret Theatre, Lyric Hammersmith
su 9.3. A Hard Rain, Above The Stag Theatre
Lisäksi torstaimatineaan pitäisi vielä jonotella paikan päältä liput katsomaan Oh What A Lovely War (Theatre Royal Stratford East).
Kävi tuuri ton Versaillesin kanssa, koska se on ollut loppuunmyyty ikuisuuden jo. Mutta joka toinen maanantai laittavat myyntiin 10 punnan hyviä lippuja ja onnistuin eilen saamaan sellaiset. Eturiviin :-) Oh What a Lovely War on myös loppuunmyyty, mutta koitan siihen jonottaa sitten päivälippuja.
Lisäksi perjantain istun V&A arkistossa katsomassa vanhoja näytelmiä, varattuna on Enron sekä Cause Celebre.
Toukokuun matkakin on jo hyvällä mallilla, eli kaikki liput on jo hankittuna. Se reissu on 5.-9.5. ja esitykset mitä on luvassa:
ma 5.5. Privacy, Donmar Warehouse
ti 6.5. Birdland, Royal Court
ke 7.5. A View From the Bridge, Young Vic ja Birdland, Royal Court (sis. Q&A tilaisuuden)
to 8.5. Another Country, Trafalgar Studios ja Charles III, Almeida Theatre
Lisäksi luvassa ainakin yksi päivä arkiston uumenissa.
Heinäkuun Monty Python-matkaankin on puolet lipuista ok (no itse se Monty Python keikka 3.7. sekä Shakespeare in Love 4.7. ja opastettu kierros 5.7. Royal Courtissa, niitä on vaan kerran kuussa), mutta kahteen näytelmään on vielä liput hankintalistalla (Donmarin Fathers & Sons, joka tietenkin on loppuunmyyty ja Wyndham'sin Skylight).
Pikkuhiljaa alkaa kahden kevään (ja yhden heinäkuisenkin) reissun näytelmätkin olla sortteerattu.
Maaliskuussa piti tehdä sellainen yhdistelmämatka eli päiväksi Birminghamiin Cruftsin koiranäyttelyyn ja muutamaksi päiväksi Lontooseen. Mutta koska olen puusilmä ja katsonut/merkannut Cruftsin päivän kalenteriini väärin (se onkin torstaina eikä sunnuntaina) niin taitaa nyt jäädä se päiväretki tekemättä. Sunnuntai olisi ollut niin näppärä piipahtaa junalla siellä, koska teatterit pääsääntöisesti huilaavat sen päivän. Mutta torstaisin on taas sitten matineatkin, eli... Tosin ehtisi sitä illaksi kyllä teatteriin (Lontoon esitykset alkavat liki aina 19.30).
No, melkein 99% varmasti olen nyt luopunut Crufts-ajatuksesta. Menolento keskiviikkona 5.3. ja paluu 10.5. aamulla. Siihen väliin olen toistaiseksi saanut hankittua seuraavat liput:
ke 5.3. Urinetown, St James Theatre
to 6.3. Versailles, Donmar Warehouse
pe 7.3. Good People, Hampstead Theatre
la 8.3. Ghosts,Trafalgar Studios ja Secret Theatre, Lyric Hammersmith
su 9.3. A Hard Rain, Above The Stag Theatre
Lisäksi torstaimatineaan pitäisi vielä jonotella paikan päältä liput katsomaan Oh What A Lovely War (Theatre Royal Stratford East).
Kävi tuuri ton Versaillesin kanssa, koska se on ollut loppuunmyyty ikuisuuden jo. Mutta joka toinen maanantai laittavat myyntiin 10 punnan hyviä lippuja ja onnistuin eilen saamaan sellaiset. Eturiviin :-) Oh What a Lovely War on myös loppuunmyyty, mutta koitan siihen jonottaa sitten päivälippuja.
Lisäksi perjantain istun V&A arkistossa katsomassa vanhoja näytelmiä, varattuna on Enron sekä Cause Celebre.
Toukokuun matkakin on jo hyvällä mallilla, eli kaikki liput on jo hankittuna. Se reissu on 5.-9.5. ja esitykset mitä on luvassa:
ma 5.5. Privacy, Donmar Warehouse
ti 6.5. Birdland, Royal Court
ke 7.5. A View From the Bridge, Young Vic ja Birdland, Royal Court (sis. Q&A tilaisuuden)
to 8.5. Another Country, Trafalgar Studios ja Charles III, Almeida Theatre
Lisäksi luvassa ainakin yksi päivä arkiston uumenissa.
Heinäkuun Monty Python-matkaankin on puolet lipuista ok (no itse se Monty Python keikka 3.7. sekä Shakespeare in Love 4.7. ja opastettu kierros 5.7. Royal Courtissa, niitä on vaan kerran kuussa), mutta kahteen näytelmään on vielä liput hankintalistalla (Donmarin Fathers & Sons, joka tietenkin on loppuunmyyty ja Wyndham'sin Skylight).
perjantai 6. syyskuuta 2013
The Pride / Trafalgar Studios 5.9.2013
Näytelmäkirjailija Alexi Kaye Campbell kertoo puolisen tuntia näytelmästään The Pride.
Jota esitettiin alunperin 2008 Royal Court Theatressa, sitten produktio
siirtyi New Yorkiin (missä oli mukana mm. Ben Whishaw) ja nyt sitten
kolmas versio taas Lontoossa (ja meni Sheffieldissäkin jossain vaiheessa
kuukauden verran). Sama ohjaaja (Jamie Lloyd) puikoissa kun Royal
Courtissakin. Tässä linkki haastatteluun.
Kävin katsomassa Lontoossa nyt viime torstaina, ja oli ihan huikean upea! Naispääosa Hayley Atwell on kuvannut pari viikkoa uutta Kenneth Branaghin elokuvaa Cinderella, joten ihan joka näytöksessä ei kai ole ollut. Siitä syystä en ostanut lippua ennakkoon, vaan vasta esityspäivänä lippuluukulta, kun olin ensin varmistunut että Hayley on illalla paikalla :-) Olen tästä muutaman kerran aiemminkin blogannut, siis näytelmästä, heinäkuussa nyt ainakin.
Siis, olihan se ihan älyttömän hienosti toteutettu. Sama porukka kun on tänä vuonna Trafalgar Studiolle tehnyt jo Macbethin ja The Hothousen (jotka kumpikin on tullut nähtyä) vastasi tästäkin laadusta. Näyttelijät, kaikki 4, olivat vallan erinomaisia. Hayley Atwell oli erinomaisen hyvässä vedossa ja muuntaumiskykyinen. Sekä lisäksi todella ystävällinen ja mukava stage doorilla myöhemmin. Pidin myös tosi paljon Al Weaverin Oliverista. Samaan aikaan herkkä ja haavoittuva, mutta kykenemätön muuttumaan.
Tarinassa liikutaan vuorotellen 50-luvulla, missä Philip ja Sylvia ovat naimisissa, ja Oliver Sylvian työkaveri kirjankuvittamisprojektissa. Oliverin ja Philipin välillä leimahtaa ja sitä seuraava kolmiodraama hajoittaa lopulta avioliiton. Lisäksi Philip haluaa parantua sairaudestaan ja hakeutuu radikaaliin hoitoon lopussa.
Nykyaikaan sijoittuvassa tarinassa Oliver ja Philip ovat seurustelleet vajaat pari vuotta ja Philip lähtee kävelemään, koska ei jaksa katsella enää Oliverin syrjähyppyjä, joille tämä ei vaan näytä voivan mitään. Sylvia on Oliverin kaveri, jolle tämä uskoutuu ja ripustautuu ja takertuu. Oliver haluaa Philipin takaisin, ja siinä sitä sitten räpistellään.
Kaksi eri aikalinjaa on tosi taitavasti sidottu toisiinsa ja aikavaihdot sujuvat hyvin. Lavastus on hyvin minimalistinen eli iso peiliseinä jossa 2 ovea. Lavan edessä pari tuolia ja baarikaappi. Puvustus hienoa ja ajanmukaista, ja vaihdot tosi sutjakoita. Peili oli niin hyvä idea, valoja käyttäen se oli välillä läpinäkyvä ja välillä katsojat näkivät itsensä.
Mitä ajankohtaisin aihe. Näyttelijät ja koko teatteri ovat ottaneet aika voimakkaasti kantaa ensi-illasta alkaen mm. Venäjän kiisteltyyn "homolakiin" ja olympialaisjuttuihin jne. Joka loppukumarruksissa tulevat alla olevien kylttien kanssa lavalle!
Pidin oikein kovasti paljon, niin itse näytelmästä kuin näyttelijöistäkin. Se oli kovin hauska hetkittäin mutta myös erittäin koskettava. Varsinkin lopussa kun Philip hakeutuu hoitoon parantuakseen homoudestaan. Sydäntä riipi. Yksi ehkä hauskin kohtaus on se kun Philip on muuttanut pois Oliverin luota, ja tulee hakemaan jotain tavaroitaan. Olohuoneessa on natsiasuun pukeutunut tyyppi, minkä Oliver on maksanut paikalle toteuttaakseen omia fantasioitaan.
Stage doorilla oli pari hassua keski-ikäistä japanilaista sekä vanhempi
pariskunta (jotka käyvät kuulemma enemmän musikaaleissa, mutta mies on
suuri Hayley Atwell -fani). Mulla oli suklaata nti Atwellille, ja oli
oikein ilahtunut. Lupasi jopa jakaa ne muiden kanssa. Kaikki muut
näyttelijät (siis neljäntenä Harry Hadden-Paton eli Philip) siinä
pyörähtikin, paitsi Mathew Horne oli kerennyt livahtaan. Höh.
Kävin katsomassa Lontoossa nyt viime torstaina, ja oli ihan huikean upea! Naispääosa Hayley Atwell on kuvannut pari viikkoa uutta Kenneth Branaghin elokuvaa Cinderella, joten ihan joka näytöksessä ei kai ole ollut. Siitä syystä en ostanut lippua ennakkoon, vaan vasta esityspäivänä lippuluukulta, kun olin ensin varmistunut että Hayley on illalla paikalla :-) Olen tästä muutaman kerran aiemminkin blogannut, siis näytelmästä, heinäkuussa nyt ainakin.
Siis, olihan se ihan älyttömän hienosti toteutettu. Sama porukka kun on tänä vuonna Trafalgar Studiolle tehnyt jo Macbethin ja The Hothousen (jotka kumpikin on tullut nähtyä) vastasi tästäkin laadusta. Näyttelijät, kaikki 4, olivat vallan erinomaisia. Hayley Atwell oli erinomaisen hyvässä vedossa ja muuntaumiskykyinen. Sekä lisäksi todella ystävällinen ja mukava stage doorilla myöhemmin. Pidin myös tosi paljon Al Weaverin Oliverista. Samaan aikaan herkkä ja haavoittuva, mutta kykenemätön muuttumaan.
Tarinassa liikutaan vuorotellen 50-luvulla, missä Philip ja Sylvia ovat naimisissa, ja Oliver Sylvian työkaveri kirjankuvittamisprojektissa. Oliverin ja Philipin välillä leimahtaa ja sitä seuraava kolmiodraama hajoittaa lopulta avioliiton. Lisäksi Philip haluaa parantua sairaudestaan ja hakeutuu radikaaliin hoitoon lopussa.
Nykyaikaan sijoittuvassa tarinassa Oliver ja Philip ovat seurustelleet vajaat pari vuotta ja Philip lähtee kävelemään, koska ei jaksa katsella enää Oliverin syrjähyppyjä, joille tämä ei vaan näytä voivan mitään. Sylvia on Oliverin kaveri, jolle tämä uskoutuu ja ripustautuu ja takertuu. Oliver haluaa Philipin takaisin, ja siinä sitä sitten räpistellään.
Teatterin ulkona oleva kannanotto
Kaksi eri aikalinjaa on tosi taitavasti sidottu toisiinsa ja aikavaihdot sujuvat hyvin. Lavastus on hyvin minimalistinen eli iso peiliseinä jossa 2 ovea. Lavan edessä pari tuolia ja baarikaappi. Puvustus hienoa ja ajanmukaista, ja vaihdot tosi sutjakoita. Peili oli niin hyvä idea, valoja käyttäen se oli välillä läpinäkyvä ja välillä katsojat näkivät itsensä.
Otin kuvan ennen esitystä. Toi on siis iso peili, mistä heijastuu katsomon tuolit.
Mitä ajankohtaisin aihe. Näyttelijät ja koko teatteri ovat ottaneet aika voimakkaasti kantaa ensi-illasta alkaen mm. Venäjän kiisteltyyn "homolakiin" ja olympialaisjuttuihin jne. Joka loppukumarruksissa tulevat alla olevien kylttien kanssa lavalle!
Pidin oikein kovasti paljon, niin itse näytelmästä kuin näyttelijöistäkin. Se oli kovin hauska hetkittäin mutta myös erittäin koskettava. Varsinkin lopussa kun Philip hakeutuu hoitoon parantuakseen homoudestaan. Sydäntä riipi. Yksi ehkä hauskin kohtaus on se kun Philip on muuttanut pois Oliverin luota, ja tulee hakemaan jotain tavaroitaan. Olohuoneessa on natsiasuun pukeutunut tyyppi, minkä Oliver on maksanut paikalle toteuttaakseen omia fantasioitaan.
Hayley Atwell oli ihana.
Al Weaver myös tosi mukava
ja superpositiivinen yllätys myös lavalla
ja superpositiivinen yllätys myös lavalla
Trafalgar Studios yövalaistuksessa, on aina yhtä kaunis.
Omalla rumankauniilla tavallaan.
Lopuksi pari videota ensi-illasta...
Jostain syystä ei anna linkata niitä tänne niin laitetaan sitten vaan linkit:
Trafalgarin edellisen näytelmän The Hothousen
2 herraa John Heffernan & Harry Melling.
2 herraa John Heffernan & Harry Melling.
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
The Pride Lontooseen!
Himpura, hieno Alexi Kaye Campbellin näytelmä nimeltään The Pride nähdään tänä syksynä Lontoossa!
Viisi vuotta sitten sitä esitettiin Royal Courtissa, ja silloin päärooleissa nähtiin Bertie Carvel, JJ Feild, Lyndsey Marshal ja Tim Steed. Ohjaajana niin silloin kuin nytkin on Jamie Lloyd ja nyt siis paikkana Trafalgar Studios. Hyvä laatu ja kiinnostavat näytelmät siellä siis jatkuvat; olen onneksi nähnyt jo kummatkin tämän vuoden näytelmistä eli Macbethin ja The Hothousen.
Silloin muutama vuosi sitten Lontoosta The Pride siirtyi New Yorkiin, ja silloinkin oli brittimiehitys: Hugh Dancy, Ben Whishaw, Andrea Riseborough ja Adam James. Tässä videolla on tämän porukan mietteitä näytelmästä.
No kuiteskin, nyt nähdään ihastuttava Hayley Atwell, Harry Hadden-Paton, Al Weaver ja Mathew Horne. Odotan suurella kiinnostuksella!
Tarina kertoo kolmiodraaman, mikä sijoittuu ensin 50-luvun lopun Sohoon. Sylvia ja Philip ovat naimisissa, mutta Philip rakastuukin Oliveriin. Ja sitten taas nykyajan Lontooseen, missä Philip ja Oliver ovat yhdessä, mutta Oliverilla on muita suhteita. Sylvia on pariskunnan paras ystävä. Eli kullakin näyttelijällä on tuplarooli.
Daily Mailin jutussa enemmän näytelmästä ja Hayley Atwellin haastattelu.
Campbell’s study of repression and restriction was seen through two lenses: a late Fifties, Terence Rattigan-esque prism of never daring to utter the word gay and a present-day view, where there’s freedom to debate same-sex issues.
Viisi vuotta sitten sitä esitettiin Royal Courtissa, ja silloin päärooleissa nähtiin Bertie Carvel, JJ Feild, Lyndsey Marshal ja Tim Steed. Ohjaajana niin silloin kuin nytkin on Jamie Lloyd ja nyt siis paikkana Trafalgar Studios. Hyvä laatu ja kiinnostavat näytelmät siellä siis jatkuvat; olen onneksi nähnyt jo kummatkin tämän vuoden näytelmistä eli Macbethin ja The Hothousen.
Silloin muutama vuosi sitten Lontoosta The Pride siirtyi New Yorkiin, ja silloinkin oli brittimiehitys: Hugh Dancy, Ben Whishaw, Andrea Riseborough ja Adam James. Tässä videolla on tämän porukan mietteitä näytelmästä.
No kuiteskin, nyt nähdään ihastuttava Hayley Atwell, Harry Hadden-Paton, Al Weaver ja Mathew Horne. Odotan suurella kiinnostuksella!
Tarina kertoo kolmiodraaman, mikä sijoittuu ensin 50-luvun lopun Sohoon. Sylvia ja Philip ovat naimisissa, mutta Philip rakastuukin Oliveriin. Ja sitten taas nykyajan Lontooseen, missä Philip ja Oliver ovat yhdessä, mutta Oliverilla on muita suhteita. Sylvia on pariskunnan paras ystävä. Eli kullakin näyttelijällä on tuplarooli.
Daily Mailin jutussa enemmän näytelmästä ja Hayley Atwellin haastattelu.
Campbell’s study of repression and restriction was seen through two lenses: a late Fifties, Terence Rattigan-esque prism of never daring to utter the word gay and a present-day view, where there’s freedom to debate same-sex issues.
lauantai 8. kesäkuuta 2013
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Macbeth / Trafalgar Studios 9.3.2013
Lauantaina Trafalgar Studios -teatterin esityksenä Shakespearen Macbeth. Oltiin Minnan kanssa kahdestaan, koska Mia ei jostain syystä halunnut lähteä.
Paikat olivat erinomaisen hyvät, olivat ne toki aika hinnakkaatkin, mutta ihan sen arvoista! Oltiin 3. rivillä...
Jamie Lloydin ohjaama Macbeth oli varsin moderni versio, sijoittuen jotenkin dystooppiseen tulevaisuuteen; sota riehuu ja veri lentää. Sitä meinaan piisasi, siis verta ja suolenpätkiä. Eturivin ihmiset varmaan saivat ainakin kenkänsä märiksikin. Osa katsojista istui lavan takana, siellä oli sellainen pienempi katsomo-osio, jonka halkaisi leveä käytävä, mitä näyttelijät käyttivät kulkemiseen. Siitä avautui myös isot ovet suoraan kadulle, mistä loppuvaiheissa tuli osa porukasta sisään, siis sieltä kadulta.
Pääroolissa Macbethinä oli yksi maailman hurmaavimmista näyttelijöistä eli James McAvoy. Olikin varmaan paras Macbeth mitä olen nähnyt. Yksi asia mikä oli vielä superhienoa: kaikki puhui skottiaksentilla!! Iso osa näyttelijöitä olikin skotteja, kuten tietty myös McAvoy. Ei ihme että mies sai Olivier-ehdokkuuden roolistaan.
Claire Foy oli hieman vaisu Lady Macbethinä, mutta ihan kelvollinen. Sen sijaan Jamie Ballard Macduffina, Kevin Guthrie Lennoxina, Forbes Masson Banquona ja Hugh Ross Duncanina olivat oikein mainioita. Lisäksi tarttee mainita mielettömän symppis nuori Stuart Campbell, joka Macduffin lapsi, ja tosi otettu kun pyysin nimmaria stage doorilla :-)
Hieman ihmeteltiin yleisössä olleita muksuja, sillä tämä ei todellakaan ollut lastennäytelmä. Ei Macbeth mun mielestä ole sitä koskaan, mutta tämä versio varsinkaan. Hyvin väkivaltainen ja realistinen. Mutta mä tykkäsin kovasti! Ihan hirveän kovasti.
Tämä oli ensimmäinen näytelmä Jamie Lloydin Trafalgar Transformed-sarjasta tänä vuonna, ja hyvältä näyttää!
Esityksen jälkeen mentiin stage doorille, mulla oli lahja James McAvoylle (suomalaista suklaata ja kortti). Mutta se ei tullutkaan, ja onneksi joku henkilökunnan tyyppi kävi sanomassa ettei se tule, kun illalla on sitten toinen esitys. Muutamaa näyttelijää nähtiin, ja vaihdettiin muutamia sanasia, ja sain nimmarit käsiohjelmaan ja kuvia.
Paikat olivat erinomaisen hyvät, olivat ne toki aika hinnakkaatkin, mutta ihan sen arvoista! Oltiin 3. rivillä...
Tästä näkyy aika hyvin miten likellä oltiin... Loppukumarrukset
Jamie Lloydin ohjaama Macbeth oli varsin moderni versio, sijoittuen jotenkin dystooppiseen tulevaisuuteen; sota riehuu ja veri lentää. Sitä meinaan piisasi, siis verta ja suolenpätkiä. Eturivin ihmiset varmaan saivat ainakin kenkänsä märiksikin. Osa katsojista istui lavan takana, siellä oli sellainen pienempi katsomo-osio, jonka halkaisi leveä käytävä, mitä näyttelijät käyttivät kulkemiseen. Siitä avautui myös isot ovet suoraan kadulle, mistä loppuvaiheissa tuli osa porukasta sisään, siis sieltä kadulta.
Pääroolissa Macbethinä oli yksi maailman hurmaavimmista näyttelijöistä eli James McAvoy. Olikin varmaan paras Macbeth mitä olen nähnyt. Yksi asia mikä oli vielä superhienoa: kaikki puhui skottiaksentilla!! Iso osa näyttelijöitä olikin skotteja, kuten tietty myös McAvoy. Ei ihme että mies sai Olivier-ehdokkuuden roolistaan.
Claire Foy oli hieman vaisu Lady Macbethinä, mutta ihan kelvollinen. Sen sijaan Jamie Ballard Macduffina, Kevin Guthrie Lennoxina, Forbes Masson Banquona ja Hugh Ross Duncanina olivat oikein mainioita. Lisäksi tarttee mainita mielettömän symppis nuori Stuart Campbell, joka Macduffin lapsi, ja tosi otettu kun pyysin nimmaria stage doorilla :-)
Hieman ihmeteltiin yleisössä olleita muksuja, sillä tämä ei todellakaan ollut lastennäytelmä. Ei Macbeth mun mielestä ole sitä koskaan, mutta tämä versio varsinkaan. Hyvin väkivaltainen ja realistinen. Mutta mä tykkäsin kovasti! Ihan hirveän kovasti.
Tämä oli ensimmäinen näytelmä Jamie Lloydin Trafalgar Transformed-sarjasta tänä vuonna, ja hyvältä näyttää!
McAvoy keskellä, pää kääntyneenä
Esityksen jälkeen mentiin stage doorille, mulla oli lahja James McAvoylle (suomalaista suklaata ja kortti). Mutta se ei tullutkaan, ja onneksi joku henkilökunnan tyyppi kävi sanomassa ettei se tule, kun illalla on sitten toinen esitys. Muutamaa näyttelijää nähtiin, ja vaihdettiin muutamia sanasia, ja sain nimmarit käsiohjelmaan ja kuvia.
Forbes Massonilla oli ihana punainen parta!
Stuart Campbell oli tosi tohkeissaan raapustamassa nimmaria
Jamie Ballard oli vakava, mutta mainitsi käyneensä Suomessakin
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Macbethin ensi-iltabileet
Pian mä tän näenkin (eli 9.3.), mutta ensi-ilta oli 22.2. ja ekat kritiikit on olleet yhtä ylistystä...
The Guardian kehuu skottilaisuudella, mikä tietenkin on hyvin sopivaa... :-)
Be ready, too, for an excellent and harrowing performance from McAvoy. His Macbeth is possessed with manic brutality. We often glimpse, unnervingly, the whites of his eyes and the sudden blaze of his smile. He is a man of action whose words go awol: he chokes on "amen" and the names of the men he has killed. After murdering Duncan, he and his wife wear sleeves of blood up to their elbows.
Neljää tähteä suurin osa lehdistä on antanut... katotaan kohta mikä oli oma mielipide. Kaverini Marie kehui kanssa, kun kävi viime viikolla ennakossa katsomassa. Odotan kovasti...
The Guardian kehuu skottilaisuudella, mikä tietenkin on hyvin sopivaa... :-)
Be ready, too, for an excellent and harrowing performance from McAvoy. His Macbeth is possessed with manic brutality. We often glimpse, unnervingly, the whites of his eyes and the sudden blaze of his smile. He is a man of action whose words go awol: he chokes on "amen" and the names of the men he has killed. After murdering Duncan, he and his wife wear sleeves of blood up to their elbows.
Neljää tähteä suurin osa lehdistä on antanut... katotaan kohta mikä oli oma mielipide. Kaverini Marie kehui kanssa, kun kävi viime viikolla ennakossa katsomassa. Odotan kovasti...
James McAvoy ihanassa punaisessa parrassa
sekä vaimonsa Anne-Marie Duff ensi-iltabileissä eilen
torstai 3. tammikuuta 2013
uusi Macbeth juliste
En olekaan muistanut varmaan vielä laittaa, Lontoossa kohtapuoleen ensi-iltansa saavan Macbethin julistetta. Ollaan Minnan kanssa menossa 9.3. katsomaan. Rooleissa James McAvoy Macbeth ja Claire Foy Lady Macbeth!
lauantai 10. maaliskuuta 2012
Being Shakespeare / Trafalgar Studios 8.3.2012
Lontoopäivän vikana etappina oli Trafalgar Studios ja siellä Simon Callow’n yhden miehen näytelmä Being Shakespeare. Tätä esitettiin aiemminkin, ja oli niin suosittu, että nämä oli nyt sitten ”yleisön pyynnöstä” näytöksiä. Ja tarttee sanoa että huikea oli! Simon Callow on näitä vanhempia näyttelijöitä mitkä on olleet mukana monessa. tv-sarjassa, elokuvassa jne. Lisäksi hän on kirjoittanut mm. 16 kirjaa. Elokuvista ehkä nimekkäimmät on A Room with a view, Amadeus, Neljät Häät ja yhdet hautajaiset ja Shakespeare in Love.
Kyseessä ei ollut kuitenkaan mikään mies lavalla lukemassa Shakespearea, vaan WS:n elämän läpikäyminen tarinan muodossa, ja sitä sitten höystivät lainaukset näytelmistä ja soneteista. Välillä oli rekvisiittana kirja tai tuoli tai miekka. Valoja ja ääniefektejä käytettiin niukasti mutta tehokkaasti. Erittäin hauska, oivaltava ja viihdyttävä esitys! Simon Callow oli loistava!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)