Toast oli näytelmä eräästä leipomosta ja sen henkilökunnan dynamiikasta. Näimme vain pukuhuoneen/taukotilan missä kaikki toiminta tapahtui. Itse leipomo oli näyttämön ulkopuolella. Näytelmä on lähtöisin Richard Beanin kynästä (mies mm. näytelmien One Man, 2 Guvnors ja Pitcairn sekä myös tämän vuoden NT-hitin Great Britain takana). Toast oli kuitenkin ensimmäinen isompi näytelmänsä ja se sai ensi-iltansa Royal Courtissa 1999.
Mä en kyllä niin kauheasti ollut kärryillä mitä tässä tapahtui. Eli ei tehnyt ainakaan muhun mitään suurempaa vaikutusta. Yksi on vähäpuheinen ja iso mies (Matthew Kellyn Nellie). Sama mies on esittänyt muuten Hiiriä ja Ihmisiä -näytelmän Lennietä, ja saanut siitä Olivierkin. Se mulle tuli tästäkin roolista ekana mieleen! Se oli kyllä ihan hyvä.
Telegraphin Charles Spencer tykkäsi kyllä:
That superb actor Matthew Kelly is mesmerising as old Nellie, a broken-down employee of the factory battered into submission by years of hard graft and a wife who only allows him one packet of cigarettes a week. He movingly captures the sheer weariness and almost childlike simplicity of the man, and there are long passages when he just sits vacantly in his chair during breaks in his shift but nevertheless proves both mesmerising and poignant. With his baker’s hat and battered face, he puts one in mind of Rembrandt’s ruthlessly honest late self-portraits. You can’t take your eyes off him.
Eikä näytelmän sivutkaan paljoa valaise juonesta:
Ehkä mulle tartteisi vääntää rautalangasta. Ei edes paljoa naurattanut. No, ei sitä kai kaikki esitykset Lontoossakaan henkeäsalpaavan hienoja voikaan olla.
Mutta Park Theatre oli kiva paikka. Söin terassilla sunnuntaibrunssin ennen esitystä eli salaatin ja siideriä. Sitäpaitsi käsiohjelma/näytelmä oli sen pari puntaa, jee! Pitäisköhän lukea se läpi jos se valaisisi juonta paremmin?
Esityskuvien copyright Ben Broomfield
Muut (myös kuva tyhjältä lavalta) omia.
