keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Viimeinen pisara / Grus Grus Teatteri & Turun kaupunginteatteri 12.12.2018

Pääsenkö, enkö pääse, vai pääsenkö sittenkin. Tämän Grus Grusin esityksen kanssa meinasi lopulta käydä niin etten ollut pääsemässä katsomaan lainkaan, mutta sitten illalle aikomani teatteri peruuntuikin, ja kun nyt olin jo orientoitunut Turkuun lähtemään niin... Superkiitos Turun kaupunginteatteriin Emmille että vaihto Neiti N:stä tähän onnistui ns. lennossa!

Viimeinen Pisara on sirkusta, mutta miten erilaista sellaista! Tai ehkä sirkus ei ole tarpeeksi lavea termi kattamaan esitystä, sillä siinä yhdistyy tanssi, akrobatia, fyysinen teatteri. Lisäksi kantaa otetaan ilmastonmuutokseen. Harvemmin ehkä nykysirkus ottaa näin selkeästi kantaa vakaviin teemoihin. Yhteistyö ja sen tuoma voima on valttia!

     

Turun Taideakatemian sirkuslinjan 3. vuoden opiskelijat toteuttavat dystooppisen maailman yhdessä ohjaajien Ville Kurjen ja Janna Haaviston kanssa. Vankilamaisessa tilassa on lauma ihmisiä, vai ovatko nämä zombeja, vankeja, potilaita? Poispääsyhalut ovat ainakin melkoiset, ja yhä korkeammalle koitetaan, keinoilla millä hyvänsä. Kalle Terästön ihmeellinen äänimaisema vyöryy päälle rapinoineen ja napsunoineen, kitinöineen ja vinkunoineen. Välillä tämä sakki kipuaa yläilmoihin, kevyesti kuin marakatit. Onko pelastus jo lähellä? Vertikaaliköysi, löysiä vaijereita, patjahyppyjä. Periaatteessa modernin sirkuksen perusjuttuja, mutta jotenkin raikkaasti tehty; niitä käytetään ei niin tutuilla tavoilla. Turun kaupunginteatterin pienin näyttämö eli Sopukka on hyvin intiimi, ja näemmä tosi korkeakin tila. Sopii tälle hyvin.

Huolestuneet ilmeet eivät kuitenkaan katoa seurueen kasvoilta, ja ehkä ihan aiheesta. Jyrähtelyt ja rapiseva rappaus katosta. Hypnoottinen ja rytminen musiikintapainen säestelee tätä kaaosta. Mahtaako koko paikka sortua? Sitä jää miettimään että miksi tämä sakki on kerätty tänne, ovatko he vapaaehtoisesti siellä vai vankeina. Ovatko he viimeiset selviytyjät jostain katastrofista?


Tykkäsin myös siitä ei-konventionaalisesta asiasta että esiintymisasut eivät kimaltaneet eivätkä säihkyneet vaan ihan päinvastoin. Harmaita, värittömiä, lököttäviä - ei mitenkään perinteisiä sirkusasuja. Näistä saamme kiittää myös Janna Haavistoa. Tämä esitys avaa hyvin omiakin päänsisäisiä pinttymiä millaisia juttuja (ja millaisissa asuissa) voi sirkuksessa esittää. Siitäkin tykkäsin ettei ole selkeää muottia minkänäköinen, -muotoinen tai -kokoinen ihminen voi esiintyä sirkuksessa. Olematta määritelty voimamieheksi tai akrobaatiksi tai trapetsitaitelijaksi. Vaan kuka vaan voi olla mitä vaan.

En oikein tiedä mitä odotin, mutta Viimeinen pisara ei ollut ainakaan sitä. Tällä erää esitykset olivat tässä, mutta olenpas iloinen että kaikesta hämmennyksestäni huolimatta sain nähdä tämän. Grus grus tekee aivan omintakeisiaan esityksiä; koskaan ei voi oikein tietää mitä sieltä saa. Ainakin odotukset ylittyvät joka kerta.


Kuvien copyright Jussi Virkkumaa.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti