Could you take some of my weight...? on alunperin kantaesitetty jo 1999 Ranskassa. Tanssijoina kaksi miestä (Pekka Louhio ja David Scarantino). Miesten tanssi - yhdessä ja erikseen, musiikin säestyksellä ja ilman - on ilmavaa, vaivatonta, rytmistä ja kaunista. Lavan yläpuolella heiluu iso palkki, jolla istuu kaksitoista ihmisenkokoista hahmoa. Kuin opetuslapsia. Painovoimaa ja painoa eri muodoissaan. Nostoja ilmaan, ja pim, painovoima katoaa.
Siitä palkista minulle tuli mieleen se yksi vanha valokuva jonkun New Yorkin pilvenpiirtäjän rakentamisesta, kun työmiehet pitävät ruokatuntia siellä yläilmoissa. Tämä siis.
Enimmäkseen kattopalkki hahmoineen on paikallaan, mutta välillä sitä käydään tönimässä vauhtiin. Hetkittäin miesten tanssista tulee mieleen kurkien tanssimenot kevätsuolla. Tässä on kokoajan sellainen harmoninen fiilis, ja vaikka miehet ovatkin jonkun matkan päässä toisistaan, niin synkronisointi toimii. Todella kaunis teos.
Rachel Quarmby-Spadaccinin suunnittelemat liukuväriset, puukuvioidut vaalea/tumma-asut olivat todella kauniit. Ja musiikki, ah. Rahmaninovin ja Steve Reichin musiikkia oli yhdistelty hienosti, ja tämmöinen pianon ja elektronisen musiikin kollaasi toimii oikein hyvin tanssiteoksessakin. Mikki Kuntun valot ovat mestarilliset, kuten aina.
Väliajan jälkeen oli vuorossa hieman uudempaa esitystä eli MESH. Tämä on alunperin kantaesitetty Japanissa 2014 ja sitten aiemmin tänä vuonna Kuopio Tanssii ja Soi -festareilla. Mutta nyt sitten myös Helsingissä. Nyt tanssijoita on iso liuta, yhteensä 18. Japani-henkisyys on läsnä sekä musiikissa, vaatteissa että liikekielessä.
On siinä oma viehätyksensä kun Mieskuoro Huutajat hokee sanaa sininen monin eri tavoin ja kauniit valot (Iwashina Takeakin käsialaa) säestävät tätä, sinisyyttä heijastaen, Japanilainen butotanssija Mitsutake Kasai sooloilee omiaan joukon keskellä hidastempoisesti, ja muut pyörivät ympärillä. Konevitsan kirkonkellot, ilotulitusefektit niin äänillä kuin valoillakin. Huojuvat kaislat. Torjutaanko tässä erilaisuutta, luodaan me-henkeä. Välillä on Satu Halttusen vuoro sooloilla.
Yhden hetken tanssijoista tuli mieleeni Parikkalan Patsaspuistossa joogaavat miehet, nuo Veijo Rönkkösen luomat mykät tanssijanoloiset tyypit, jotka ovat ikuisesti kivettyneet hankaliin asentoihin (kuvia joogapuistosta vaikka täällä).
Liuhuvia housuja, hameita ja housuhameita, erilaisia yläosia ja erilaisia halkioita alaosissa. Yhdenmukaisen mustaa mutta silti uniikkia. Izumi Miyamura on suunnitellut nämä vaatteet.
Tero Saarinen on luonut paljon nautintoa sekä korville että silmille. Tätä on maallikonkin kovin helppo katsoa. Mutta tasoja on silti varmaan myös vaativampaankin (ja tanssista enemmän ymmärtävään makuunkin). Olen hyvin vaikuttunut!
Kuvien copyright Sakari Viika
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti