torstai 20. marraskuuta 2014

Evita / Tampereen Työväen Teatteri 19.11.2014

Neljäs kerta Evitaa jo tänä syksynä, ja kolmatta kertaa TTT:llä. Mutta kun ennakossa ja ensi-illassa oli "se toinen" miehitys, niin pitihän se Jari Ahola Che'n roolissakin nähdä.


Lari Halme oli taas erinomainen Magaldi; raamikas ja ennenkaikkea komeaääninen. Nyt Evana Maija Rissanen, ja tarttee sanoa että mun mielestä tämä oli parempi roolissa kun Laura Alajääski, joka ei huono ollut sekään. Mutta Maija lauloi tasaisen kauniisti, niin balladeissa kuin muutenkin. Ja lisäksi näyttelijänä myös ilmeikäs, kaunis ja kantoi kaikki Evan näyttävät puvut upeasti. Mika Honkanen oli taas Juan Peron, ja ei se vaan ihan toimi, ääni ei ihan riitä. Rakastajjatern roolissa Emmi Kaislakaria tuurasi understudy Heidi Seppälä. Ihan hyvin lauloi, vaikkakaan ei Emmin veroinen ollutkaan.

Mutta Jari Aholan Che! Karismaa pullollaan, ja otti hyvin roolin haltuun. Kun istuttiin neljännen rivin melkein keskivaiheilla, niin siitä näki ilmeetkin hyvin. Hyvä se oli, ja hetkittäin Jari pääsi vähän revittelemäänkin äänen kanssa. Tykkäsin!! Voikun TTT nyt antaisi Jarille paljon lisää myös musikaalirooleja, kun se on vaan NIIN hyvä.


Nyt kun tän on jo niin monta kertaa nähnyt, niin musiikkikin alkaa pikkuhiljaa tuntua paremmalta. Osa kappaleista on edelleen hieman tylsähköjä (mm. Politiikan taide). Muutamat kohtaukset toimii hyvin, kuten vaikkapa se kun Evan huoneeseen lappaa miehiä ja Che työntää niitä toisesta ovesta ulos. Ja tykkään kovasti mylös Sateenkaari-kiertue biisistä ja siitä Evan maailmanympärysmatkasta.

TTT:n suuren näyttämön jalkatiloille isot kiitokset myös, ne on yhdet Suomen parhaimmista ja tilavimmista. Evan puvut häikäisee edelleen, ne on vaan komeita. Hauska taas huomata miten Evan tukka vaalenee kokoajan kun esitys etenee...

Yleisö oli kyllä huomattavan vaisua, vaikka sali oli viimeistä paikkaa myöten täysi. Ystäväni Laura sai vikan lipun, joten siitä tiedän että oli ihan täyttä :-) Monet kyllä tuntuivat tykkäävän, ainakin mun ympärillä moni kommentoi miten oli hyviä laulajia ja näyttävä esitys.


Yksi asia mistä pitää kyllä moittia. Yleisö ei yhtään tiedä millon esitys loppuu. Lopussa on harras kohtaus, tunnelma hyvinkin seesteinen. Sitten yhtäkkiä Che tulee kertomaan miten Evan ruumis katosi 17 vuodeksi. Yleisö taitaa jäädä odottamaan vastausta tähän arvoitukseen. Ainakaan kukaan ei tälläkään kertaa tiennyt että esitys loppui ja pitäisi alkaa taputtamaan... Voiskohan sen Chen tietoiskun jättää vaikka kokonaan pois?

Muuten ei valittamista, mutta nyt taisi Evita hetkeksi piisata. Jos vaikka joku muu musikaali välillä.


Kuvien copyright Teppo Järvinen/TTT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti