Tämä musikaali on ollut supermenestys Broadwayllä heti alusta asti (ensi-ilta siellä joulukuussa 2016) ja se palkittiin runsain mitoin myös Tony-gaalassa vuotta myöhemmin (ehdokkuuksia 9 ja voittoja 6 kpl, mm. parhaan musikaalin Tony). Lontoossa se sai ensi-iltansa marraskuussa 2019 ja on ollut huippusuosittu.
No millainen sitten oli tämä menestysmusikaali? Steven Levensonin käsikirjoittama ja Benj Pasekin & Justin Paulin säveltämä & laulutekstittämä esitys kertoo Evan Hansen-nimisestä 17-vuotiaasta pojasta. Evan on sivutakatsoja, hieman ehkä kiusattu, introvertti nössykkä, joka asuu kaksin alvariinsa poissa olevan äitinsä kanssa ja käy terapiassa. Sattumien summa ajaa hänet valheiden verkkoon ja pian koko koulu, ja pikkuhiljaa muukin maailma, kuvittelee hänen olleen itsemurhaan päätyneen Connorin paras kaveri. Connorin perheestä tulee hänelle tärkeä, ja hänen ja Connorin sähköpostikirjeenvaihto suo näille suurta lohtua. Kohta Evan on niin syvällä valhesuossa ettei sieltä nousta enää millään, vai noustaanko?
Dear Evan Hansen kertoo nuorten itsemurhista ja mielenterveysongelmista, yksinäisyydestä ja erilaisuudesta sekä some/nykymaailman julmuudesta. Ja samalla myös ystävyydestä, perheistä, vanhemmuudesta ja rakkaudesta. Aika synkistä aiheistaan huolimatta se on myös hauska ja viihdyttävä. Se on myös tarina siitä pyhittääkö tarkoitus keinot - jos tekaistuista sähköposteista ja valheista on lohtua sureville - haittaako se etteivät ne ole totta? On kyllä aika kamalaa miten kuolleesta otetaan kaikki irti Connor Projectin avulla. Mutta jos siinä sivussa Evan saa kaikkea sitä mitä hänellä ei ole ollut eli ystäviä, rakastavan perheen, tyttöystävän ja mahdollisuuden "olla joku" (puhumattakaan mielenterveysongelmien poistumisesta) niin eikö Connorin traaginen kuolema jotenkin hyvity? On metkaa miten umpimielinen narkkaripoika muuttuu kuollessaan hyväksi pojaksi, kaveriksi, veljeksi ja ihmiseksi, ainakin somessa ja ventovieraiden mielikuvissa. Miten koko koulu ja kaikki yksinäiset reppanat saavat voimaa vainajan jalustalle nostamisesta.
Oikeastaan tämä oli aika siirappinen ja sentimentaalinen esitys. Musiikki oli balladinomaista ja tunteisiin vetoavaa, mutta ihan toimivaa. Folkhenkistä, soulia. Tulee jotenkin hieman mieleen toinen viime aikojen hittimusikaali Come From Away, minkä näin viime kesänä Lontoossa. Hyvin musikaalimaista tämä, hyvässä ja pahassa. Kuuntelin Broadwayn levytyksen kerran läpi, ja en jaksaisi toista kertaa. Mutta livenä toimi kyllä! Kaikki esiintyjät olivat kovin taidokkaita, kärjessä nimiroolin vetänyt Sam Tutty, verrattain uusi tulokas musikaalien lavoille. Mahtava ääni ja lavakarisma. Evanin äidillä (Rebecca McKinnis) on kiva rokkiääni. Tykkäsin myös Connorin (Doug Colling) hieman rouheammasta olemuksesta ja äänestä kaiken sokerikuorrutuksen lomaan.
Teksti on nokkelaa, nopeaa ja ajassa kiinni olevaa. Välillä dialogi on kuin tennisottelua katsoisi; pallo palautuu vastapuolelle huisin nopsaan.
Katsomossa oli kyllä melkomoiset itkumarkkinat. Mun vieressä istunut parikymppinen saksalaistyttö itki niin kovaa että penkki hytkyi ja mulla olisi pitänyt olla sadetakki päällä. Annoin hänelle väliajalla nenäliinan ja sain kiitokseksi hymyn. Parikymppiset tytöt olivat muutenkin aikamoinen enemmistö yleisössä, mutta oli siellä paljon perheitäkin. Kyllä tästä erityisesti teinien vanhemmatkin saa varmaan paljon irti.
David Korinsin lavastus koostuu pienistä liikuteltavista huonekaluryhmistä jotka lipuvat paikalle ja pois kuin taikavoimin. Mutta suurimman huomion saa lukuisat videoprojisoinnit ja erilaiset alustat mihin niitä heijastetaan. Somemaailma blogeineen, vlogeineen, ja erilaisine viestikanavineen täyttää koko lavan. Nämä Peter Nigrinin projisoinnit luovat hyvin modernin ja dynaamisen fiiliksen lavalle; tämä todellakin on musikaali 2010-luvun ihmisille. Ymmärrän hyvin miksi Dear Evan Hansen on suosittu erityisesti nuorten keskuudessa ja noussut niin isoksi ilmiöksi. Teatterilla oli myynnissä jos jonkinlaista fanikamaa t-paidoista pipoihin ja mukeihin.
Tällä hetkellä lippuja on myynnissä toukokuun 2020 loppuun asti, mutta eiköhän tuo jatkane vielä senkin jälkeen. Ja kirjakin on muuten suomennettu; Rakas Evan Hansen ilmestyi WSOY:ltä lokakuussa 2019. Jään odottelemaan musikaalin suomiversiota (Toiviaisen Miiko olisi aivan loistava pääroolissa)!
Kuvien copyright Matthew Murphy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti