Cirque Alfonse : Tabarnak / Espoon kaupunginteatteri 8.1.2020

Kesällä 2016 satuin näkemään Lontoossa hienon modernin sirkusesityksen. Cirque Alfonse oli kanadalaisen ryhmän nimi ja show oli nimeltään Barbu (parrakas mies ranskaksi). Parrakkaita miehiä totisesti lavalla nähtiinkin, ja meininki vei muutenkin mukanaan. Esityksen jälkeen esiintyjät siemailivat terassilla olutta ja kävin kehumassa heille miten energistä ja hauskaa heillä näytti olevan. Yhteistä kieltä ei oikein löytynyt koska ryhmän kotikieli on ranska.

Cirque Alfonse aloitti esittävien taiteiden vuoteni 2020 uudella esityksellään Tabarnak (suomennosta en kehtaa sanoa, mutta kanadanranskalainen alatyylin ilmaus). Neljä loppuunmyytyä iltaa Espoon kaupunginteatterilla (Tapiolan kulttuurikeskuksella) on mainio saavutus. Varmaan enemmänkin esityksiä olisi mennyt. Monella lie hyvässä muistissa ryhmän Timber!, jota esitettiin samassa paikassa joulukuussa 2015. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita koettiin nytkin, myös katsomon eturivissä. Siinä sai pelätä nappaako ruoska nenään, tuleeko rullaluistelija syliin, kastuuko vaatteet vai putoaisiko joku akrobaatti päälle. Vaan sen verran ammattilaisia tämä porukka on, että näistä kauhuskenaarioista toteutui vain kastuminen ja sekin hyvin lievästi.

Sen sijaan koimme monta wau-elämystä, paljon naurua ja iloa. Ryhmän toimintaa on niin kiva katsoa, kun heillä näyttää olevan tekemisen ilo, hyvä kemia keskenään ja kerrassaan hauskaa estradilla. Hommat on aikamoista kohellusta välillä, mutta niin tarkkaan mietittyjä että ne vaan näyttävät helpolta. Meno on svengaavaa ja musiikista huolehtii kolmehenkinen bändi. Josianne Laporte takoo mehevää rytmiä lyömäsoitinarsenaalillaan ja sujuupa välillä sahansoittokin. Kosketinsoittaja Guillaume Turcotten vipattavia jalkoja oli hauska seurata; ne tuntuivat elävän omaa (vauhdikasta) elämäänsä. Davis Simard soittelikin sitten virtuoosimaisesti kaikenlaista läskibassosta viuluun. Välillä kyllä muusikotkin osallistuivat show'hun muutenkin kun soittamalla. Simard vastaa myös musiikin säveltämisestä.

Kolmen muusikon lisäksi lavalla heilui kuusi varsinaista sirkuksen pro-tyyppiä. Miehistä suurin osa näytti suomalaisilta huippukokeilta kokopartoineen. Ei ole naamakarvoitus mun juttu, mutta tälle porukalle sekin sopii. Ehkä se parta on muodostunut tavaramerkiksi, kanadalainen metsurilook? Sentään parrakkaita naisia ei nähty, kun kyseessä ei ole kuitenkaan se perinteinen sirkus. Paljasta pintaa kyllä sen sijaan, ehkä siihen parrakkutteen liittyy halu esiintyä kalsareisillaan? Vaatteita vaihdettiin muutenkin moneen otteeseen. Näyttävimmät temput ja trikkaukset esitti moppitukkainen Nikolas Pulka ja sympaattisin oli hyvin paljon norjalaista kalastajaa muistuttava Jean-Philippe Cuerrier.

Erikseen on mainittava kaunisääninen Julie Carabinier Lépine joka kaiken sirkustelun lomassa myös lauloi. Harmittaa etten osaa ranskaa, mutta tunnelma ja tulkinta on kai se tärkein - ja ne olivat kohdallaan. Esiintymisen lisäksi hän toimii veljensä Antoinen (joka toki myös nähtiin lavalla) kanssa ryhmän taiteellisina johtajina.

Esityksen alussa saimme kuulla potpuria suomalaisista radiokanavista ja ehkä sen oli tarkoitus virittää tunnelmaan. Lava oli täynnä kaikenlaista roinaa ja rompetta, mutta eipä toteutunut Tšehovin ase-konsepti tällä kertaa. Vanhoja tennismailoja ja pehmokaloja ei nähtykään esityksessä. Kaikkea muuta kyllä nähtiin! Miehiä virkkaamassa esimerkiksi. Jääkiekkohan se yhdistää suomalaisia ja kanadalaisia ja sillä on hyvä murtaa jää. Urheilusta päästiin näppärästi muutaman aasinsillan kautta uskontoon. Iso "lasimaalaus" nostettiin kattoon ja sen alla piti bändi messuaan. Välillä joku sirkustelijoista saattoi hieman saarnata tai esimerkiksi lukea veisuuäänellä suomeksi horoskooppeja (en tiedä miksi vaa'an aura on ihan paska tai miten vesihiisi sihisi hississä voi olla toimiva ennustus, mutta mikä minä olen vastaankaan panemaan. Hauskaa oli!).

Kaiken hörhöilyn välissä ehdittiin temppuilla vertikaaliköyden, tankotanssien, akrobatian, venäläisen aisan, vesiastiaan dippaamisen, vedellä täytettyjen suistutusastioiden pyörityksen, pirttipöytäakrobatian, jalkarummutuksen ja vanhanmallisten rullaluistimien kansantanssinumeron kanssa. Noin muutamia esimerkkejä mainitakseni. Show kesti tunnin ja 20 minuuttia ja oli kyllä sullottu aika täyteen kaikkea. Ehkä hieman vähemmälläkin temppukavalkadilla olisi tultu toimeen. Mutta olihan tämä hurjan viihdyttävää!

Naistrio heilutti ruoskiaan kuin cowboyt konsanaan - lyhyesti ja ytimekkäästi. Moni temppu oli tosi nopeasti ohi, eli uutta putkeen vaan. Tässä se runsaus hieman kostautui, kun mihinkään ei syvennytä kovin pitkäksi aikaa. Toisaalta yleisö ei ainakaan ehdi kyllästyä kun temppu seuraa toistaan hengästyttävällä tahdilla. Monesti esiintyjien liikkeet kuitenkin olivat hyvin hitaita ja tarkoituksenmukaisia, vaikka musiikin tempo olikin kiivas ja kiihkeä. Eli vaikka temput vaihtuivat lennossa, niin aikaa käytettiin tarvittaessa. No, hosumalla ei hyvä heilu ja esimerkiksi akrobatiatorneja ja ihmishimmeleitä pitääkin rakentaa huolella ettei vaan kaadu.

Suomalaisen juhannuskeinun oloinen härveli antoi kunnon vauhdit (ja sai jännätä osuuko kattoon tai seiniin) ja lennätti tyypit korkealle ja siitä erilaisten kiepsutusten kautta patjalle. Hienoa katsottavaa tämäkin, varsinkin kun keinu veti ihan kokonaan ympäri ämpäri. Ei näiden heppujen päitä paljoa palele. Lopuksi vielä jorattiin koko sakin voimalla ja kiitoksiin tuli esiintyjien kolme lastakin mukaan temppuilemaan! Seuraava sukupolvi sirkustelijoita kasvamassa vanhempiensa jalanjälkiä siis.

Kyllä tämä oli taas verrattoman hauskaa katsottavaa. Ihanaa oli myös nähdä Tossavaisen Jussia, jonka Espoon kaupunginteatteri oli ystävällisesti plaseerannut viereeni eturiviin. Seuraavan kerran kun Cirque Alfonse saapuu Suomeen (neljännen esityksensä kanssa), muistakaa ostaa liput ajoissa!


Kuvien copyright Cirque Alfonse.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.