tiistai 28. tammikuuta 2020

Rock-Hamlet tulee rytinällä! TTT:n uutuusmusikaali syksyllä 2020.

Tiistai-iltana minun piti olla Helsingissä nukketeatteriesitystä katsomassa. Mutta Työviksen tiedottaja Sari Andersson tiesi mistä narusta vetää houkutellakseen minut teatterille syksyn musikaalin julkistustilaisuuteen. Maaginen taikasana Shakespeare riitti, ja suunnitelmani vaihtuivat lennossa.


Hyvä niin, sillä olin ensimmäisten joukossa katsomassa ja kuulemassa teatterin 3.9.2020 ensi-iltaan tulevasta Hamlet-rockmusikaalista. Kuten kaikki blogin vakituiset lukijat kai tietävätkin Hamlet ei ole mikään suosikki-Shakespeareni. Mutta aina toiveikkaana haluan nähdä siitä eri versioita - jospa nyt olisi se tosi sykähdyttävä. Ainakin tiistain maistiaisten perusteella tämä Otso Kauton ohjaama musikaali voisi olla sellainen. Toisaalta, isot olivat odotukset viime kevään Turun kaupunginteatterin Hamlet-versiollekin, ja se ei sitten kolahtanut yhtään.

Musiikista vastaa vanha tuttu Eeva Kontu, jonka tekemisistä olen pitänyt kuin hullu puurosta. Lisää rokkiosaamista musiikkiin toivat Jarmo Saari ja Varre Vartiainen, joille tämä on nyt ensimmäinen musikaalinsävellysprojekti. Luvassa on voimaballadeja ja ihan kitaravoittoista rokkiakin, ja Eevan töitä hieman tuntien, kaikkea siltä väliltä. Ja musikaalimaisia juttuja toki! Lavalla nähdään Joonas Mikkilän johdolla viisihenkinen bändi, missä Saaren ja Vartiaisen kitaroinnin lisäksi kuullan oivaa rytmiryhmää Teemu Broman ja Jani Auvinen sekä koskettimissa Paavo Malmberg. Hamlet and his Gravediggers kuulosti aika rautaiselta poppoolta.

Säveltäjät ja muusikot


Menevän musiikin lisäksi luvassa on taatusti mielekiintoista liikekieltä, kun Tero Saarinen loihtii esityksen kokonaisvaltaisen liikeidentiteetin. Näyttelijöiden kanssa työskentely on uusi aluevaltaus huippukoreografille, ja odotan suurella innolla mitä Tero ja David Scarantino saavat työryhmän kanssa aikaan.

Jos on musiikki ja liikeidentiteetti kohdillaan niin varmasti myös Kimmo Viskarin lavastus ja pukusuunnittelu. Jälkimmäisen tarkoitus on olla shakespeareläistä, mutta cyberklangilla. Ei silti liian modernia... hmmm... (vaikkakin cyber-sana viittaa aika moderniin). Lisäksi näemme Eero Auvisen valot ja kuulemme Kalle Nytorpin äänisuunnittelun. Odotan innolla miltä tämä tulee näyttämään ja kuulostamaan!

     
Ohjaaja Otso Kautto


Koska kyseessä on Shakespeare niin kieli ja varsinkin sen suomennos ovat aina minua kiinnostavia asioita. Michael Baran on tehnyt uuden käännöksen ja sovituksen, ja vastaa myös laululyriikoista. Kautto lupasi notkeaa, selkeää ja ymmärrettävää suomennosta, ja ainakin ensimaistelun perusteella (eli lähinnä siis biisien) siltä se vaikuttikin. Veikkaan ja toivon että tämä Hamlet löytäisi nuoremmatkin katsojat, ja kieli avautuisi myös heille aiempaa paremmin. Muutaman vuoden takainen Tampereen teatterin Hamlet oli jo visuaalisesti aika rock mutta toki ilman musiikkia.

Ollako vai ei olla


Entäpä sitten roolitus? Saska Pulkkinen on nuori ja notkea ja erinomaisen hyvä musikaaliesiintyjä, ja syksyllä näemme miten häneltä sujuu Hamletin rooli. Jos olisi itse pitänyt arvuutella TTT:n näyttelijäporukasta osuvinta Hamletia, niin en tiedä olisiko Saska ollut ekana itsellä mielessä. Mutta nyt kun olen muutaman päivän makustellut asiaa, ja nähtyäni hänet lavalla hetkisen verran Hamletin nahoissa, niin eiköhän tämä hyvä valinta ole. Kauton mukaan rooli on alunperin kirjoitettukin Saskalle, ja nyt tämä asia vihdoin saadaan korjattua. Tämä Hamlet ei ole sitten kuulemma melankolinen uneksija!

Ei Hamletia ilman Ofeliaa, ja siinä roolissa näemme nätyläisen Inke Koskisen. Raikas uusi kasvo, jonka ääni soljui herkän upeana! Olisiko tässä sitten se melankolinen uneksija?

Hieno mieli rikki


Työviksen luottonäyttelijät miehittävät muita rooleja: Petra Karjalainen Hamletin äitinä Gertrudina, ja Jari Ahola isäpuoli/setä Claudiuksena. Parhaan kaverin Horation saappaisiin astuu Suvi-Sini Peltola ja joka paikkaan nenänsä työntävänä Poloniuksena Pentti Helin. Hamletin kamukaksikkoa Rosencrantzia ja Guildensternia esittävät Petrus Kähkönen ja Petra Ahola. Ja Auvo Vihro on Hamletin isäpappa, tai lähinnä toki haamu. Sokerina pohjalla vielä Ofelian veli Laertes eli Jussi-Pekka Parviainen. Toivomme eeppistä miekkailukohtausta, tai ehkä se vaihtuukin johonkin riimibattleen tässä versiossa, mene ja tiedä.

Rikokseni löyhkää


Näiden lisäksi haudankaivajina/koomikoina ovat Jari Leppänen, Kristiina Hakovirta ja Mika Honkanen ja TAMK:in musiikkiteatterin koulutusohjelmasta Meri Uusi-Äijö, Maria Halinen, Laurapeppi Väänänen ja Jussi Lukàcs.

Ohjaaja Kautto lupailee että heidän Hamletinsa jättää tulkinnalle vapautta; katsojalle jää tilaa tutkailla mikä on totta ja mikä valhetta. Luvassa röyhkeää ja rohkeaa tapaa olla lavalla. Tarjoaahan Hamlet hienot eväät rockmusikaaliin: rakkautta, kostoa, äärimmäisiä tilanteita ja tunteita. Ja juonittelua! Meille jotka haluamme nähdä Shakespearea sen saamme (hyvä hyvä!) - mutta siihen kaupan päälle musikaalin. Se on aika paljon luvattu ja syyskuun alussa näemme lopputuloksen. Liput ovat nyt myynnissä Tampereen työväen teatterissa.


Kuvien & videoiden copyright Katri Leikola.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti