Saivat minut sullottua loppuumyytyyn esitykseen mukaan, ihan jo näytösten ehtoopuolelle. Jäähän merkitty on ollut tosi suosittu, mutta valitettavasti porukka ei saanut lisäesityksiä enää järjestymään. Enkä ihmettele enää lainkaan miksi näytökset ovat olleet loppuunmyytyjä.
Vaikka olen asunut Nokialla jo aika kauan, niin Pitkäniemen sairaalan alue on jäänyt aika vieraaksi. Aiemmin kunnaneläinlääkäri toimi siinä heti mennessä ekassa rakennuksessa, ja siellä kävin muutaman kerran. Ja toissa kesänä hain yhden puolitutun kyytiin parkkipaikalta. Mutta tähän tilanteeseen tulee nyt kyllä muutos eli kävelykierroksia alueella on luvassa! Nimittäin Heidi Korkiakankaan kirjoittama ja Saija Viljasen ohjaama Jäähän merkitty tarjoili niin herkullisia kurkistuksia sekä sairaalan että mielenterveysasioiden historiaan. Olkoonkin että juoni olikin keksitty, niin paikat ja muut kuitenkin ihan autenttisia.
Näytelmä alkaa nykyajasta, sairaalassa jutellaan menneistä ajoissa ja Pitkäniemen haamuista, erityisesti jäätyttö-legendasta. Siitä sukelletaankin sitten menneisyyteen, sinne sadan vuoden päähän ja vuoden 1918 jälkimaininkeihin. Punaorposisarukset Halla ja Anni joutuvat muutaman mutkan kautta Pitkääniemeen, koska Halla ei puhu, ehkä sotatraumojen takia, ja saa vielä kohtauksiakin.
Valitettavasti Anni menehtyy espanjantautiin ja Halla jää yksin 1900-luvun alun mielisairaushoitokoneiston armoille. Hoitotoimet olivat ankeita ja eugeniikka nosteli päätään myös Suomessa. Jotain outoa ja pahaa tapahtuu Pitkässäniemessäkin, ja nokkela Halla käy selvittämään asiaa. Potilaita katoaa, ja potilaita leikellään vastoin tahtoaan. Henkilögalleria on ehkä hieman kliseinen, mutta hyvin todentuntuisia ihmisiä kuitenkin. Sympaattinen apteekkari Alma, tämän epämielyttävä lääkärisisko Ruut, kasvinjalostuksesta innoitusta ihmispuolellekin hakeva ylilääkäri Birke, misogyyninen upseeri Kalmander ja miellyttävä kirkkoherra Wallin. Ja monia muita. On toki kokoelma "hulluja" eli Pitkäniemen asukkeja. Ja hoitajia. Porukkaa siis piisaa, mutta kaikilla on oma tärkeä osansa tässä jutussa.
2,5 tunnin aikana on lavalla sekä jännittäviä että haikean surullisia tapahtumia. Miten ihmisiä kohdeltiin, ja miten raakaa peliä terveydenhoito tuohon aikaan oli. Varsinkin videot olivat tosi hienosti tehty ja istuivat kokonaisuuteen saumattomasti. Hautausmaajakso oli aika pelottava. Myös Saija Viljasen äänisuunnittelu oli passelia ja toi sitä ajankuvaa hyvin mukaan, mm. ampumisten ja hevosten äänet Hallan ja Annin sotakokemuksia kuvattaessa. Ja hyvä ratkaisu oli myös se että puhumattoman Hallan ajatukset kuuluivat nauhalta. Valosuunnittelu oli kahden kauppa eli Jussi Pekka Heloahon ja Tomi Myllymäen. Hieman kliseiset punaiset valot toki kuuluvat asiaan sisällissotatakaumissa, mutta valot toimivat kyllä ihan hyvin kaikkineen.
Esiintyjät olivat oivallisia rooleissaan, paljon tuttuja kasvoja nokialaisten harrastajateatterien esityksistä. Roosa Repo on erinomainen hyvin ilmeikkäänä Hallana. Hänen roolityönsä herätti suuria tunteita. Kuten myös Eveliina Ruhalahden esittämä sokea Näkemätön. Hänen kohtalonsa lapsia kovasti haluavana riipaisi syvältä. Todella luihin ja ytimiin menevä hahmo. Arvo Kaukolammi tekee repäisevän pienen roolin entisenä pastorina ja nykyisenä hulluna. Pete Linna on kylmän asiallinen ylilääkäri ja Joonas Höllin upseeri kylmää veren - huu mikä tyyppi! Teki mieli tintata turpiin.
Myös Henna Ruostilan kokeilunhaluinen lääkäri on karsea ihminen ja niin erilainen kuin Maarit Pakarisen lempeä apteekkarisisko. Sympaattinen ja potilaiden parasta ajatteleva tuore hoitaja Toivola (Anniina Valtonen) on raikas tuulahdus lähimmäisenrakkaudesta hoitolassa, mutta riittääkö se? Rooleja on paljon ja tosi hienosti isoa porukkaa on lavalla käsitelty.
Aivan mahtavaa että paikkakunnan oma historia pääsee näin elävästi ja hienosti esille tuotuna lavalle. Henkilökunnan tanssibileet samppanjoineen ja muine piristeineen ovat aika vauhdikkaat, ja siinä myös näkyy hienosti pukuloisto (Anitta Forssenin suunnittelemat). Onhan se helppo juhlia kun hullut siivoavat ja kiillottavat hopeita. Tarina kestää hyvin jännittävään loppuun asti. Ja vaikka loppu olikin ehkä hieman töksähtävä, niin hyvin langanpäät solmittiin yhteen.
Jäähän merkitty on näytelmä historiallisista tapahtumista ja sairaanhoidon kehityksestä, mutta myös empatiasta, anteeksiannosta, vallankäytöstä, ripauksella kauhua ja fantasiaakin maustettuna.
Katsomossa oli aika viileää mutta onneksi teatteri tarjosi huovat! Vähän kuin olisi kesäteatterissa keskellä talvea. Väliaikatarjoilut olivat myös herkulliset. Poikkeuksellisesti esityskuvia ei ole tarjolla, vain etukäteen autenttisessa miljöössä otettuja promokuvia, mutta ne kyllä johdattavat esityksen hetkittäin aika kylmäävään tunnelmaan oivasti. Kiitos Etunäyttämö ja kiitos Harri että "pakotit" minut teatteriin!
Kuvien copyright Joona Auvinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti