Merkkipäivä / Lahden kaupunginteatteri 31.10.2017

Taija Helmisen kirjoittama uusi kotimainen näytelmä Merkkipäivä on vinha sekoitus yksityisen ihmisen perhe-elämää ja koko Suomen kokemaa murrosaikaa. Näyttelijä Taisto Reimaluodon (joka tässä esittää omaa isäänsä Vilhoa) haastattelujen pohjalta kirjoitettu tarina seuraa suomalaisen miehen matkaa, lämpimästi tarkkaillen. Realismia ja hieman yliluonnollisia elementtejäkin sekoittava näytelmä on nostalginen ja haikeankatkera.

 Ohjaaja Kaisa-Liina Logrén ja näytelmäkirjailija Taija Helminen

Pääsin katsomaan näytelmää ennakkoon Lahden kaupunginteatteriin Uuden näytelmän ohjelma-hankkeen tilaisuuteen. Saara Rautavuoma haastatteli Taija Helmistä sekä ohjaaja Kaisa-Liina Logrénia ja pääsimme kurkistamaan uuden näytelmän syntyprosessiin pintaa syvemmältä. Helminen jututti Reimaluotoa pienissä pätkissä, eri töiden lomassa ja näistä haastatteluista alettiin sitten muokata näytelmää. Merkkipäivä on "suurten ikäluokkien kokemaa aikakauden muutosta" - ja siksikin kuulemma sopi hyvin esitettäväksi Lahden kaupunginteatteriin. Taiston äiti ehti valitettavasti menehtyä ennen kuin häntä kerettiin haastattelemaan. Näytelmän taustalla on siis dokumenttiaineistoa, vaikka se fiktiota onkin.

Isä-Vilhon terveys pettää ja kipuja lääkitään valtavalla arsenaalilla pillereitä ja troppeja - mutta myös viinalla. Siinä on äiti-Helmillä (Petriikka Pohjanheimo) kestämistä, vaikka uskonnosta lohtua saakin. Suomea omin käsin rakentanut isä joutuu työttömäksi ja sekin syö miestä. Pikkuhiljaa myös isän muisti heikkenee ja hiipuu. Poika (Aleksi Lavaste) toimii kertojana, tavallaan kertomuksen ulkopuolisena tarkkailijana. Lempeästi hän käy läpi vanhempiensa tarinan, ja siinä samalla rakennemuutoksen kanssa kamppailevan Suomen tarinan. Isän rakentamassa omakotitalossa eletään arkea. Jos on vanhemmilla ollut vaikeaa, ei se pojallakaan aina helppoa ole ollut. Ulkopuolisuuden tunne hehkuu hänestäkin.

     

Valokuva-albumista sitten saadaan katsella kuvia erilaisista sukujuhlista ja merkkipäivistä. Kukkamaljakoiden ja suomenlippujen edessä juhlavaatteissaan seisovat väkinäisesti hymyilevät ihmiset, hautajaisvaatteissaan synkistelevät sukulaiset. Samat kuvat toistuvat kaikkien suurten ikäluokkien ihmisten albumeissa. Mutta mitä löytyykään kuvin takaa, kun hyvinvointivaltiota rakennettiin, Vilhon kaltaisten miesten selkänahasta. Sota on edelleen monilla mielessä ja muistissa ja heijastuu väkisinkin ihmisten arkeen edelleen.

Tiina Hauta-ahon ihanasti vanhoja valokuvia hyödyntävä lavastus on räsymattoineen varsin kodikas. Tatu Virtamon musiikkivalinnat ja äänisuunnittelu muutenkin lisää nostalgisuutta. Silloin kun musiikki soi vaimeasti taustalla se tuo etäisiä kaikuja menneisyydestä.

Oli kiinnostavaa kuulla tekijöiltä miten Taisto Reimaluodon esityksessä mukanaoleminen vaikutti koko työprosessiin. Häneltä saattoi aina kysyä lisäselvitystä johonkin asiaan, taustoittaa ja tarkentaa. Myös se että näytelmäkirjailija on läsnä ja voi muuttaa tekstiä tarvittaessa auttoi. Kantaesityksen bonuspuolia. Ohjaaja ja näytelmäkirjailija toivoivat että katsoja saa esityksestä välittyvää valoa, armoa, lempeyttä ja rakkautta.

Merkkipäivä avaa juhlavasti marraskuun eli Uuden näytelmän kuukauden - nyt jos koskaan kannattaa käydä teatterissa katsomassa uutta suomalaista draamaa. Katso lisätietoja ja esityspaikkoja UNO:n sivuilta.


Kuvien copyright Tiina Hauta-aho.
Näin esityksen ilmaisella kutsuvieraslipulla.