tiistai 10. lokakuuta 2017

Rajavirhe/Russophobia / Teatteri Telakka 10.10.2017

Teatteri Telakka tekee aina ajankohtaista ja kantaaottavaa teatteria. Kiinnostavia kantaesityksiä, kiinnostavia vierailuita. Omaäänistä ja omaehtoista. Ei tarvinnut kauaa siis pohtia haluanko nähdä syksyn uutuudeen Rajavirhe/Russophobian. Dokumenttiteatteria ja yhteistyötä venäläisen Teatr.doc -ryhmän kanssa. Talvisota ja Ukrainan tilanne, perustuen ihmisten haastatteluihin. Kuulostaa siis erittäin kiinnostavalta.

Aihe onkin. Kiinnostava siis. Mutta jotenkin en nyt missään vaiheessa päässyt kärryille itse esityksestä. Välillä kuvittelin että löysin jonkun punaisen langan, mutta sitten se taas katosi. Ohjaaja Varvara Faer on koittanut koota sekavaa vyyhteä katsottavaan muotoon, ja ymmärrettäväänkin muotoon. Minä en ihan päässyt sisälle tähän. Mutta se lienee omaa rajoittuneisuuttani.


Sohitaan sinne tänne, on sotamuisteloa, Putinin kritiikkiä. Irtonaisia fragmenttejä, ihmisiä tulee ja menee. Koskettaako Krimin tilanne meitä täällä Suomessa, kun "se on kaikki siellä niin kaukana, pitää ihan kartasta katsoa" että missä? Ryssän vertaaminen karhuun - sitä ei saanut sanoa tai ryssä/karhu tuli ja vei mukanaan. Mihin tässä uskoa, onko maapallokaan enää pyöreä? Kun pelkäämme niin paljon Venäjää ja venäläisiä ja heidän loukkaamistaan, ettei kukaan enää voi avata suutaan. Tilanne oli siis samankaltainen Suomessa ennen (ja vielä nykyäänkin!) kun nyt esimerkiksi Krimillä tai Ukrainassa. Tarjoaako Talvisodan käsittely avaimia Ukrainan tilanteen avaamiseen? Ehkä näytelmäkirjailija Maksim Kurochkinille, mutta ei minulle. Hän kertoo tässä omakohtaista tarinaansa (näyttelijä Antti Mankosen tulkitessa näytelmäkirjailijaa) ja näkökulmiaan. Isoja ja tärkeitä kysymyksiä, mihin ei tarjoilla vastauksia.


Okei, pahat ryssät sortavat pientä kansakuntaa, taas. Historia toistaa itseään, välittääkö kukaan?

Talvisota ja siitä syntyvät mielikuvat vaikuttavat hyvin eritavalla eri-ikäisiin ihmisiin. Sotaveteraanit ja vanhemmat ihmiset muistavat asioita itse, he olivat paikalla ja kokivat ne omakohtaisesti. Muille sota näyttäytyy toisten kertomana, kirjoista luettuna, elokuvista nähtynä. Väkisinkin näkökulma on eri.


Perttu Sinervon lavastus on pelkistetty ja valaistus samaten. Karua ja realistista, kaikki tulee sanoista ja näyttelijöistä. Videoita käytetään kiinnostavasti, välillä näytelläänkin videolla olevan hahmon kanssa. Telakan pikkiriikkisellä vinttilavalla vierailee kaikenlaisia hahmoja; sotaveteraanista kannelta soittavaan heppuun, käännäävän suomalasöykkäriin, bimbohtavaan naiseen jne. Näyttämöporukka Antti Haikkala, Anna Haukka, Sirke Lääkkölä, Antt Mankonen, Jukka Toivonen ja Tomi Salmela tekevät kyllä hartiavoimin työtä, mutta jotenkin nämä irtonaiset henkilöhahmot eivät kohtaa, eivätkä luo minuun katsojaan sidettä.

Yritystä on, ja asiaakin, mutta taidan itse olla niin sivistymätön että minua ei tämä kokonaisuutena nyt tavoittanut. Jäi vain hieman hämmentynyt olo, hieman kuin informaatiotulvan alle jäänyt.

Toivoin ehkä jotain... historiallista katsausta näihin kriisitilanteisiin? Siis sellaista rautalangasta väännettyä mitä siellä tapahtuu ja miksi ja mikä on Venäjän rooli asiaan. En saanut sellaista, ja nyt jälkikäteen mietin että miksi sellaista odotinkaan. Sananvapaus on tärkeä asia ja tärkeämmäksi se muuttuu kun sananvapautta rajoitetaan. Pienten äänen pitää kuulua, ja tämä esitys on yksi esimerkki siitä että se kuuluu. Siksi esitys on tärkeä, vaikka yksittäinen katsoja eli minä ei ymmärräkään.


Kuvien copyright Lasse Poser
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti