Eva W / Kapsäkki 12.10.2017

Tällä kertaa menin aika puhtaalta pöydältä katsomaan esitystä. Toki tiesin nyrkkeilijä Eva Wahlströmistä jotain, mutta en sillain kauheasti seuraa urheilua ja en ole esimerkiksi lukenut kahta hänestä tehtyä kirjaa Homma Hanskassa ja Rajoilla. Mielikuva oli paljon hymyilevästä ja nauravasta naisesta, jolla on tatuointeja ja rastat. Menestyksiä uralla, mutta myös vaikeuksia. Ja sitten tietysti tiesin että Eriikka Väliahde esittää Evaa!

Kuulostaa niin kliseeltä - mutta esitys oli todella tyrmäävä! Se oli täynnä energiaa ja naurua, menoa ja meininkiä. Surulliset ja raskaat asiat käsiteltiin sitä mukaa kun niitä tuli eteen, mutta niihin ei jääty vellomaan tai märehtimään. Eteenpäin vaikka sydän märkänisi. Huumorilla ja positiivisella elämänasenteella pääsee pitkälle. Meitä istui neljä bloggaria samassa sumassa ja väliajalla tunnelma oli riehakkaan uhmakas. Jes! Tämä on kova juttu! Talle ja Linnea ennättivät jo kirjoittamaan omat fiiliksensä, mutta Simon juttua vielä myös odotellaan. Kaikki kuitenkin tykkäsivät tästä, ja kovasti.

Vasemmalta Talle, Linnea, Simo ja minä väliaikatunnelmissa!

Jari Järvelän käsikirjoittama ja Lotta Kuusiston ohjaama Eva W. kertoilee siis Eva Wahlströmin elämästä. Ei koko elämäntarinaa syntymästä alkaen, vaan keskittyen yksityiselämän käännekohtiin, uran nousuihin ja laskuihin sekä Evan persoonaan. Minusta tämä oli napakka ja hyvä tarina, ja kaksi tuntia juurikin sopiva mitta esitykselle.

Eva Wahlströmillä on ollut värikäs ja vaihteleva elämä, joten aineksia näytelmään oli kyllä runsain mitoin. Ja mikä jottei musiikkiteatteriinkin. Tommi Lindellin säveltämät ja yhdessä Jari Järvelän kanssa sanoittamat biisit ovat mainioita. On iskelmää, ramopunkkia, rokettirollia, humppaa, bluesia ja vaikka mitä! Osa lyriikoista on hauskoja ja oivaltavia, osa vähän nolojakin, mutta kaikki elämänmakuisia ja esiintyjien suuhun sopivia. Nelihenkinen bändi Lindellin johdolla taipuu monelle mutkalle. Kaksitoista biisiä kerettiin kuulemaan, ja kyllä jalka katsomossa vipatti.

  

Esiintyjätrio on todella mainio. Eriikka Väliahde on tehnyt älyttömän hienoja rooleja aiemminkin, mm. Työviksen lavalla olen nähnyt hänet kymmeniä kertoja. Tiesin hänet siis karismaattiseksi näyttelijäksi ja hyvän lauluäänen omaavaksi. Eikä tarvinnut taaskaan pettyä! Jotenkin Eriikka puhaltaa Evan henkiin lavalla; koskettavasti ja räväkästi. Nyrkkeilykohtauksetkin on näin maallikon silmiin ihan riittävän autenttisia, ja Eriikalla on sellainen lavakarisma että harvalla suomalaisella näyttelijällä on. Sellainen lapsenomainen into ja rohkeus mitä kuvittelisin Evalla olevan välittyi katsomoon vaivatta. Rooli on kyllä rankka, koska Eriikka heiluu lavalla liki koko esityksen ajan. Jos on Eriikka roolissaan passeli niin sitä on kyllä Netta Laurennekin! Minulle uusi tuttavuus, mutta jestas mikä lauluääni! Herkullisia pienempiä rooleja liuta, ja niistä erityisesti jäi mieleen hysteerisen kamala, potilasta kolmannessa persoonassa puhutteleva lääkäri ja napakka Evan järkiminä. Ilkka Merivaara on myös tärkeä kolmas jäsen näyttämöllä. Mm. vähättelevänä kuntosalityyppinä, helvetin hirveänä kotityrannina (mikä mulkvisti tyyppi, oikeesti!), hellänä poikaystävänä ja ennenkaikkea todella sympaattisena valmentaja-Ripana. Tämä Ripa on niin lämminhenkinen ja fiksu, että melkein alkaa katsomossa itkettämään. Ripan ja Evan kemia lavalla on hienoa katseltavaa. Loistavaa näyttelijätyötä ja heittäytymistä kaikilta!

Ville Virtanen on loihtinut isosta määrästä metallisia pukuhuoneen lokerokaapeista simppelin ja toimivan lavastuksen. Välillä kaappeihin heijastetaan kuvia, ja hyvin niistä tullaan ja mennään ja muokkautuvatpa myös kotinäkymät kätevästi. Virtasen käsialaa on myös valo- ja videosuunnittelu sekä hyvinkin sporttiset vaatteet.

Esityksen nähtyäni jäin miettimään että jos on urheilijoilla kovat menestymis- ja suorituspaineet noin yleisesti ottaenkin, niin veikkaan että naisurheilijalla ne ovat vielä suuremmat. Ja sekin vielä että jos haluaisi säilyttää naisellisuutensa kaiken sen treenaamisen ja kropan pettämisen ohella. Jos haluaa yhdistää esimerkiksi äitiyden huippu-urheiluun. Se kysyy enemmän munaa kuin monella miesurheilijalla on. Ja sitten ylipäätään se huippu-urheilun mielekkyys, miksei joku mestaruus tai ison tittelin saaminen tunnukaan sen paremmalta? Ja kun vielä kunnianhimo ja tahto, kipinä, himo huipulle on niin valtava, että se meinaa mennä kaikesta ohi. Ja vaikka urheilijan oma tahtotila on aivan järkyttävän suuri, mutta jos paikat eivät kestä, niin silloin auttaa luotetun ihmisen tsemppi, apu ja neuvot. Eva W. on esitys mikä ruotii myös näitä asioita.

Tämä oli jotenkin niin hyväntuulinen juttu että hymy huulille ja euforia pääkoppaan jäi pitkäksi ajaksi. Suosittelen ihan sydämellisen paljon, kaikille. Eikä tarvitse olla mikään urheiluhullu tai nyrkkeilyn ystävä. Loppu jäi kutkuttavaan kohtaan ja tämmöinen nyrkkeilynoviisi joutui heti googlettamaan että mitä sitten tapahtui! Ja luulenpa myös että lähiaikoina löydän itseni kirjastosta elämäkertojen osastolta etsimässä Wahlströmin kirjoja...

Ensi-illassa oli aivan mainiota kun Eva Wahlström istui itse eturivissä ja se hänen raikuva naurunsa kuului hyvin paljon taaemmaskin. Jo siitä tuli hyvälle tuulelle.

Esityksiä on 2.11. asti, eli vielä ehdit katsomaan. Ei todellakaan kannata missata tätä!


Esityskuvien copyright Toivo Heinimäki, muut kuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.