Jekyll & Hyde ei ole musiikillisesti minulle mikään kauhean suuri kokemus; mahtipontiset biisit vuorottelevat herkkien balladien kanssa kunnon musikaalityyliin. Frank Wildhornin musiikki on asteikolla "ihan kivaa", mutta Antti Vauramo on sovittanut tämän kyllä hyvin ja johtamansa iso orkesteri kuulostaa muhealta. Ja koska esiintyjät ovat niin hyvä-äänisiä, niin tulkinnat kyllä kantavat.
Visuaalisesti esitys on upea yhdistelmä viktoriaanista synkkyyttä ja scifististä tiedettä. Todella hienoja näyttämökuvia Minna Välimäki tiimeineen on lavalle loihtinut. Sateinen Lontoo, pahennusta herättävä kapakka ja ennenkaikkea Jekyllin koti hulppeine kirjastoineen ovat silmäkarkkia parhaimmillaan. Ja hienosti Kari Laukkasen valosuunnittelu pelaa yhteen lavastuksen kanssa. Erityisesti Jekyllin laboratorio on upea, kaikkine valoineen ja systeemeineen. Myös hienot projisoinnit vakuuttavat. Ja tottakai on pakko kehua myös puvustusta, Sari Suomisen suunnittelemia. Sopivasti gootahtavaa ja epookkia.
Vaikka tässä on aika verisiäkin tapahtumia, niin ne on lavalla toteutettu iisisti, ei siis graafista väkivaltaa tai mässäilyä verellä. Teatterin ikäsuositus on 12. Tykkäsin kovasti myös miten peilejä käytettiin monessakin kohtaa. Jos nyt jotain jättäisin pois koko esityksestä, on se teennäinen loppukohtaus kirkossa.
Hieman Nightwishin Tuomas Holopaista muistuttavaksi maskeerattu Joel Mäkinen on häikäisevän upea kaksoisroolissaan. Tohtori Jekyll on siististi pukeutuva herrasmies, hillitty ja hallittu. Mutta isän kurja kohtalo ajaa hänet pakkomielteisesti tutkimaan persoonan kaksijakoisuutta. Ja kun sairaalan nuiva johtokunta ei anna rahaa tutkimukselle, koehenkilöistä puhumattakaan, hänen on pakko suunnata testaus itseensä. Näin saa alkunsa herra Hyde, epäsiisti ja mörisevä mies, jonka aggressiot purkautuvat johtokunnalle kostamisena. Murha-aalto järkyttää Lontoota. Mäkinen vaihtaa taitavasti sivupersoonasta toiseen ja hienosti Hyden laulamatkin osuudet kuulostavat erilaiselta. Fyysisestikin tämä on vaativa rooli. Toki tiesin miehen hyväksi laulajaksi monesta aiemmasta roolista, mutta tämän Jekyll ja Hyde vetävät kyllä hyvin.
Siinä missä nuhteettomalla Jekyllillä on ihana raikas kihlattu Emma (Anna-Sofia Tuominen) niin Hyde löytää mielitiettynsä Lontoon alamaailman kaduilta. Lucy (Miila Virtanen) on kovia kokenut prostituoitu, jonka elämä kietoutuu myös Jekyllin kanssa yhteen. Kumpikin naisista oli kaunisääninen ja karismaattinen esiintyjä. Emma jäi hahmona hieman etäisemmäksi, mutta Lucyssä oli kivaa särmää ja elämänmakua. Naisten äänet sopivat vieläpä kivasti yhteen duetossa.
Jekyllin luottoystävä Utterson (Mikko Pörhölä) jää myös hieman vaisuksi tässä versiossa. Tomi Enbuskan sutenööri Lukki täräyttää hienon pienen rocknumeron ja Mikko Jurkka tekee aina kiinnostavia sivurooleja, niin nytkin. Ensemblessä nähtiin paljon TAMK:in opiskelijoita, ja kyllä joukkokohtaukset olivatkin todella näyttäviä. Jouni Prittisen koreografioissa oli vauhtia ja dramatiikkaa.
Katsoja ei tiedä kumman puolella olisi, kirkasotsaisen Jekyllin, joka oikeasti uskoo tieteeseen ja kokeeseensa, ja siihen että hän löytää parannuksen mielisairauteen. Aika puhtoinen ja kiltti hahmo mielestäni, vähän tossukkakin. Vaiko synkeän Hyden, joka haluaa kostaa vääryydet ja halveksii kaksinaismoralistisia sairaalan johtokunnan tyyppejä. Näistä on kieltämättä tehty todella lipeviä ja vastenmielisiä; piispa käy porttolassa ja rahalahjoituksilla selvitään omista synneistä.
Välillä kyllä Kari Arffmanin kääntämät lyriikat naurattavat hieman kömpelöine riimeineen.
Ei tämä ole mikään suosikkimusikaalini, muttei mikään inhokkikaan. Jonnekin sinne puoliväliin asettuu, mutta ehkä kuitenkin paremmalle puolelle. Lahden versio oli visuaalisesti erittäin kivaa katsottavaa ja hyvä-äänisiä ja karismaattisia esiintyjiä kuuntelee aina mielellään. Hyvää viihdettä kyllä, tosin 2 h 40 min riitti. Näinä aikoina kaivataan eskapismia, ja sitä saatiin!
Esityskuvien copyright Aki Loponen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti