CircOpera tekee mitä nimikin sanoo: yhdistää sirkuksen ja oopperan mainiolla tavalla. Katsojan ei tarvitse olla kouliintunut oopperankuulija, sillä luvassa on kaikenlaisia helppoja helmiä ja hittejä. Sitä voi vaan asettua mukavasti penkkiin, ja nauttia rennosti koko reilun parituntisen. On muuten varmaan ensimmäinen kerta kun kunnianarvoisaan oopperasaliin myydään popkornia. Mutta nyt ollaankin vapaalla, viihtymässä - sitä paitsi sirkusperinteeseen kuuluu pahvitötsästä syötävät popkornit (ja hattara, mutta sitä en sentään nähnyt myynnissä).
Mukana on kauhea määrä lahjakkaita ja upeita esiintyjiä. Ja on tarinassa pieni juonenkin tapainen, mutta siitä ei sen enempää. Muhun tekivät suurimman vaikutuksen Ville Rusasen kaunis baritoniääni (miten kukaan voi laulaa niin hyvin laskeutuessaan seinää alas näyttämölle), ja pidin myös humoristisesta bassosta (Koit Soasepp) joka oli sonnustautunut perinteisen sirkuksen voimamiehen asuun. Myös Mika Pohjonen sirkustirehtöörinä oli mallikas. Kaunista oli myös sopraano Hanna Rantalan laulu, yläilmoissa erityisesti.
Koska pidän sirkuksesta noin taidemuotona muutenkin paljon niin kaikki akrobatianumerot olivat niitä mun suosikkejani. Niitä nähtiin, huumaavaa! Perusjongleeraus ja nuorallatanssi eivät niinkään sytytä. Ja tottakai loistavaa oli myös tanssi! Mukana oli kuusi balettitanssijaa Ballet Finland -ryhmästä, ja hienoa oli katsella heidän menoaan. Erityisesti Tuomas Hyvönen jäi mieleeni (punaisella tukalla ei liene osuutta asiaan, eihän?).
Pidin kauheasti myös hirvestä ja jääkarhusta (ja muistakin eläinhahmoista). Ja se villiintynyt flyygeli kesyttäjineen!! Ihan parasta. Tulijonglööri oli kyllä hieno. Sitäpaitsi tässä oli niin lämpöiset tuliefektit ylipäätään, että kasirivilläkin asti kuumotti. Se tulishow ja kuoron vetämä Carmina Burana -pätkä O Fortuna johdattivat hienosti Gengis van Goolin henkeäsalpaavaan kuolemanpyöränumeroon. Jota saimme seurata Holstin Marsin tahdissa. Tarpeeksi sotaisaa musiikkia siihen. Kuolemanpyörä muuten aiheutti yleisössä paljon ääniefektejä (ooh ja aah -tyyppisiä) ja väliajalla vessajonossa (miten oopperatalon vessajonoissa onkin aina niin mielenkiintoisia keskusteluja?) eräs rouva totesi: "ikinä en ole kirkunut ennen ääneen oopperassa"!
Ja erityisesti pidin siitä miten hienosti muusikot oli intregroitu mukaan. Ilmaan nostettava tuubisti! Pilvenlongalla harppua näppäilevä enkeli! Harlekiiniduo lavalla soittamassa viulua! Kimalaisen lennossa oli avustajatkin kimalaisasuissa, miten symppistä.
Tämä oli juuri sopivan mittainenkin koko perheen viihteeksi. Oopperakuoro oli ihanan värikkäissä asuissa. Värivalot kiersivät myös parven edustoja ja koko talo oli jotenkin juhlafiiliksissä, etuoven sirkuskylttiä myöten (josta en nyt saa kuvaa tähän, kun kuvamuisti on kotona).
Kolminkertaiset aplodit ja hurraahuudot niin ohjaaja Jere Erkkilälle kuin Oopperan taiteelliselle johtajalla Lilli Paasikivellekin. Sekä kaikille muillekin mukana olleille osaajille. Tämmöinen ei synny itsekseen eikä helpolla (saatikka halvalla). Kiitos kun teitte tämmöisen viihdepaketin meille ihailtavaksi. Iloista, vauhdikasta, hauskaa ja kaunista. Ääreisviihdyttävä ilta.
Tämä olisi (ellei olisi myynyt hetimmiten kaikkia esityksiään loppuun) erinomainen tutustumismahdollisuus ihmisille niin oopperaan kuin balettiinkin. Sirkuksesta monilla kuitenkin lienee jonkunlaista kokemusta. Mutta älkää huoliko mikäli jäitte ilman pilettiä! Sillä tämä on mahdollisuus kokea netistä striimattuna, joko suorana tai tallenteena. Suorana perjantaina 30.9 klo 18.45, vaikkapa oopperan Stage24 -sivuilla.
Kuvien copyright Heikki Tuuli ja Minna Hatinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti