Mutta tottakai laatu on hienoa kun ohjaajan puikoissa on Miika Muranen, yksi parhaista. Vähempää en tosin odottanutkaan. Appelgrenin kirjoja en ole lukenut, mutta ei haitannut menoa mitenkään ettei esimerkiksi hahmot olleet tuttuja entuudestaan. Kyllä ne tässä tutuiksi tulevat vajaan parin tunnin esityksen aikana.
Ja nämä värikkäät persoonat ovat ihan parhautta. Uusioperheen väsynyt äiti (mainio Minna Hokkanen), lastensa kanssa kaikenlaisiin leikkikotkotuksiin usein syttyvä isäpuoli Viktor (aina yhtä hyvä Janne Kallioniemi), tietotoimistomainen esiteini nörttiveli Paul-Axel (Tuukka Huttunen, joka ei huonoja rooleja taida koskaan tehdäkään), helkkarin ärsyttävä, mutta silti aivan mielettömän hurmaava pikkusisko Wendla (Riikka Papunen, jolle rooli on kuin luotu) sekä sympaattinen ja söpö vauva Freja (Valtteri Lehtinen).
Tottakai pääroolissa on itse Vesta-Linnea (hurmaavan raikas Maija Koivisto), joka on utelias ja avoin kolmasluokkalainen. Ehkäpä siihen on hyvät syynsä miksi juuri Vesta-Linnea saa tavata Alexandran...
Oleellisesti perheeseen kuuluu myös höperöhkö Ingeborg-mummi (Kristiina Hakovirta), joka on innostunut sukututkimuksesta, apunaan pikkuserkku Söötti (Valtteri Lehtinen). Välillä stressaantunut äiti käy luottokampaajallaan Lady Lizetellä (Tuukka Huttunen), vaikka tämä toteaakin äidin näyttävän majavalta. Myöhemmin tämä toki näyttää mäyrältä ja pandaltakin, ei sillä. Tämä on muuten perhe missä ei riidellä, vaan keskustellaan! Vaikkakin Viktorin apuraha mahdollistaisi tämän matkustamisen Kirgisiaan...
Näytelmässä pohditaan oikeasti ihan vakavia teemoja; erilaisista perheistä, adoptioista ja ihmissuhteista, mutta ne on kääritty fiksuun pakettiin. Eikä todellakaan olla liian osoittelevia tai alleviivaavia. Mitä lapsille suunnattu teatteri usein voi olla.
Tähän on ympätty ripaus pieruhuumoria ("ketsuppi pieree, sitä mieltä minä olen" -laulu), joka tuntuu aina uppoavan lapsikatsojiin. Mukana on myös hieman jänniä elementtejä, sillä vain Vesta-Linnea (ja Freja) näkevät salaperäisen Alexandran (ihana ihana ihana Marika Heiskanen). Alexandralla on selkeästi jotain asiaa tälle perheelle, mutta puhetta tämä ei tuota. Hän tanssii, elehtii ja ilmehtii sekä tottakai kunnon aavemaiseen tapaan pistää tavaroitakin liikkumaan. Taitavalla valosuunnittelulla (TJ Mäkinen) ja äänillä (Kyösti Kallio) ja videoilla (Kyösti Kallio ja Tero Koivisto) on saatu luotua myös sopivaa fiilistä lavalle. Ei kuitenkaan liian pelottavaa, eihän tämä mikään kauhunäytelmä ole (ikäsuositus alakouluikäisille).
Minä ainakin aikuiskatsojana viihdyin. Välillä piti salavitiä pyyhkiä silmäkulmia, ja välillä sai nauraa kippurassa. Paljon lempeää huumoria, paljon hauskoja yksityiskohtia, elävää kieltä (kiitos muuten myös Jyrki Kiiskiselle suomennoksesta), hauskoja tyyppejä, ja väriä! Väriä ja vauhtia. Pirjo Liiri-Majavaa saa kiittää oivaltavasta lavastuksesta (osa huonekaluista yms on piirretty seinille) ja ihanista puvuista. Varsinkin Vesta-Linnean samettitakki on ihana, ja Frejan haalari!
Tässä on huikea määrä hauskoja heittoja, kuten vaikkapa "eläköön homssuiset pandaäidit" ja "onko sinun geologinen äitisi kummitus?".
Bonusta tulee kyllä myös siitä että tämä on Teatteri Siperian kanssa tehty kimppajuttu.
Mulla tämä jutun kirjoittaminen viivästyi pahemman kerran, kun lähdin melkein heti ensi-illan jälkeen Lontooseen, ja siellä ollessa läppäri levisi. Palattuani Suomeen kone meni korjattavaksi kaverille. Ja yllättäen vika olikin virtapiuhassa! Luojan kiitos ettei kuitenkaan koneessa. Mutta ennenkuin sain taas masiinan muutaman välikäden kautta Turusta kotiin... Voin vaan kertoa että näin tietokoneriippuvaiselle henkilölle yhdeksän (9) päivää erossa läppäristäni oli yhtä helvettiä!
Kannattaa mennä itse katsomaan Vesta-Linneaa, sillä ainakin minun mielestäni se on parasta (lasten)teatteria tällä hetkellä Suomessa. Heittämällä! Kiitos koko työryhmä, aion tulla toistekin (lapsille suunnattujen esitysten bonuspuoli on arkipäiväesitykset!).
Kuvien copyright Kari Sunnari
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti