Ja hieno se oli taas tälläkin kertaa. Nyt kun oli kerran jo nähnyt, niin katseli hieman eri silmillä ja eri asioihin huomiota kiinnittäen. Niinkuin nyt vaikka että... pitääkö näytelmäkirjailija Antti harmaata villatakkia lapsuuden idolinsa villatakkimies-Lassen takia? Ja niitä visuaalisia efektejä jäi edelleen katsomaan monttu auki. Maasta nousevia metronpenkkejä, jotka lipuvat kaukaisuuteen. Ja paljon muuta.
Henkeäsalpaavan hieno näytelmä tämä edelleenkin on, vaikka bloggaajakollega Simo vei osan teatterin magiasta mennessään "paljastaessaan" jo aiemmin totuuden Antin viuhahtelukohtauksesta. Tarkemmin nyt tutkittuani tulin samaan lopputulokseen kuin Simokin; ei se viuhahtele kun videofeedillä. Pöh. Suuret suunnitelmamme toisen bloggaajakollegan eli Tallen kanssa kariutuivat siis jo kalkkiviivoille. Kerkesimme jo suunnittelemaan rantatuolien, kahvitermarien ja pienten Suomen lippujen rahtaamista joku ilta Kansallisteatterin nurkille siinä vartin yli ysi illalla. Ja sitten vaan olisimme katselleet kuinka Eero Aho kirmaa...
No, tätä ei päästäkään nyt sitten toteuttamaan, mutta onneksi päästään katsomaan hienoa teatteria talon seinien sisäpuolille. Huhtikuussa sitten seuraavan kerran.
Ennenkaikkea tässä esityksessä on loistava ensemble, vaikka muutamat nousevat oman huikean karismansa takia etualalle joukosta. Ja äänisuunnittelu. Ja taisin mainita jo upean lavastuksen.
Näin esityksen alennushintaisella lipulla.
Kuvan copyright Stefan Bremer
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti