maanantai 23. marraskuuta 2015

London Evening Standard Theatre Awards 2015

Eilen illalla jaettiin taas jokavuotuiset ES Theatre Awards. tällä kertaa juhlien näyttämönä toimi kaunis Old Vic Theatre. Jotenkin tuntuu että palkinnot menevät aina kunkin kategorian suurimmalle julkkikselle, enkä (taaskan) ole kaikista voittajista samaa mieltä. Siis että olisivat olleet kategoriansa parhaita. Mutta toki en kaikkea ja kaikkia ole nähnytkään.

Parhaan miespääosan esittäjän voittajasta sen sijaan olen! Ehdolla oli Simon Russell Beale (Temple), Kenneth Cranham (The Father), Ralph Fiennes (Man and Superman) sekä James McAvoy (The Ruling Class). Ja viimeksimainittu voitti. Okei, en nähnyt Cranhamia, mutta muut kyllä (tosin Fiennesin vain valkokankaalla NT Livessä). Ja muut olivat toki hyviä, mutta McAvoy oli henkeäsalpaavan hieno!

James McAvoy ja vaimonsa Anne-Marie Duff 

Parhaan naisnäyttelijän pysti meni Nicole Kidmanille (Photograph 51), vaikka minusta hän oli pelkästään ihan OK roolissaan. Mun valinta olisi ollut Lia Williams (Oresteia). Paras ohjaaja oli Robert Icke (Oresteia) ja siitä olen samaa mieltä. Imelda Staunton ansaitsi myös voittonsa parhaana musikaalitähtenä.

Kaikki ehdokkaat täällä ja voittajat täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti