maanantai 30. marraskuuta 2015

Olipa Kerran Minä / Kansallisteatteri 30.11.2015

Jaahans, näytelmä narsismista. Heini Junkkaalan uutuus Olipa kerran minä, alaotsikoltaan Narsistin kootut totuudet. Mielenkiintoinen mutta aika sekava kokonaisuus. Oli hyvä saada pieni alustus aiheeseen ohjaaja Milja Sarkolalta juuri ennen esitystä Bloggariklubilla. Hieman avasi teemaa.


Minna Haapkylä on Kirjailija, joka kutsuu vanhan ystävänsä (Katja Küttner) paikalle, ja sitten heidän tapaamisessaan onkin yleisö eli me katsojat. Kirjailija kun ei osaa tehdä nykyään enää mitään ilman yleisöä. Ystävästä tämä on vaivaannuttavaa. Seuraamme näytelmän harjoituksia. Lavalla vuorottelevat kaksi pariskuntaa. Ensimmäisessä Riko (Heikki Pitkänen) vatvoo heidän suhdettaan, Heili (Iida Kuningas) on enemmän hiljaa. Näiden kahden myrskyisä liitto etenee ensitreffeiltä synnytyslaitokselle. Miehen puheet ja teot saavat yhä absurdimpia piirteitä. Kuka nyt tuo sairaalaan vaimolleen lahjaksi pitsisen hepenen, kun on ollut kaksi viikkoa ilman naista, kun vaimo on vaan viettämässä hotellilomaa sairaalassa. Kaamea narsistimies ja tämän reppanavaimo herättävät varmasti katsojassa monenlaisia tunteita.


Toinen pariskunta (hysteerisena Siskona Jessica Grabowsky ja tämän pyhimysmäisen tyynenä siippana Eskona Antti Pääkkönen) vatvoo parisuhdettaan öisin. Tai lähinnä nainen vatvoo ja mies koittaa nukkua. Yleisöstä tulee niin paljon hymiseviä nyökkäyksiä että taitaa liipata likeltä monen parisuhdetta. Nainen jankkaa ja jankkaa, toinen vaan koittaa nukkua. Nainen on suorastaan hysteerinen, liioittelee kaikkea ja hakee hyväksyntää. Paniikkikohtaus iskee kun saa lietsottua itsensä tiettyyn pisteeseen asti hysteriassaan.

Tässä kulkee monta teemaa ja tarinaa limittäin ja lomittain. Näytelmä näytelmässä. Lyhyitä välähdyksiä toisten elämästä. Narsismia tarkastellaan monelta eri kantilta. Oikeita ihmisiä vilahtelee niin puheissa kuin lavallakin, massamurhaaja Andreas Breivikistä Jussi Parviaiseen. Osa naurattaa, osa kauhistuttaa, osa säälittää. Välillä tahti on niin nopea ettei kaikkea meinaa edes havannoida kun mennään jo eteenpäin. Absurdeja kohtauksia, absurdeja ihmisiä. Hesarin teatterikriitikko Suna Vuori saa myös aikamoisen siivun näytelmästä.


Kootut totuudet -ohjelman juontaja (Heikki Pitkänen) puhuu vain itsestään, vaikka vieraana on itse Jeesus (Antti Pääkkönen). Tämäkö on tyypillinen tv-juontaja? Jo vain, ainakin nyt. Pahinta taitaa olla se että tämmöisiä tyyppejä on enemmän ja enemmän, ja varsinkin mediassa ja esittävissä taiteissa. "Homous on narsistinen hätätila". Välillä Kirjailija paasaa homopropagandaa, "Suomessa ei saa sanoa mitään poikkipuolista homoista"!

Hetkessä lavalla on narsismi-kaaos, kun Mika Myllylä, Jari Sarasvuo, Anders Breivik ja Jussi Parviainen messuavat kaikki yhtäaikaa.


En oikein tiedä mitä ajatella tästä. Mainioita oivalluksia, hersyvää dialogia, loistavia näyttelijöitä (erityisesti vaikutuksen teki Jessica G, ketä en ole ennen nähnyt lavalla). Mutta hetkittäin liian sähläävää, nopeatempoista ja liian rönsyävääkin.

Käsiohjelmassa on poistettuja kohtauksia, ja kirjeenvaihtoa Heini Junkkaalan ja muutamien esityksessä mainittujen tyyppien kanssa. Mielenkiintoista!

Kyllä tämä viihdytti, ja herätti keskustelua ja ajatuksia. Mutta samalla mietitytti paljon myös yleisön asema ja esiintyjien narsismi ja koko tämä teatteritaiteen maailma. Toiset esiintyvät lavalla ja me toiset palvotaan niitä. Onhan sekin tosi absurdia.


Kuvien copyright Stefan Bremer
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti