sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

A Hard Rain / Above The Stag Theatre 9.3.2014

Toista kertaa tänä vuonna katsomassa tämän piskuisen vauxhallilaisen teatterin esitystä. Siellä se junaradan alla on. Tällä kertaa ei ne junien äänet häirinneet lainkaan.


A Hard Rain on Stonewall-mellakoiden aikaan sijoittuva draama. Eli New Yorkin Greenwich Village ja 1969. tapahtumapaikkana on Frankin (amerikkalainen Nigel Barber) omistama hämäräperäinen baari, jossa ei kaikki mene ihan laillisesti. Baarin tarjoilijana työskentelee yksinhuoltajaäiti Angie (Stephanie Willson) joka sattuu retkahtamaan poliisi Dannyyn (Rhys Jennings).


Kaiken keskipisteenä on ihastuttava Ruby (karismaattinen Michael Edwards), joka pukeutuu naisten vaatteisiin, toimii kapakkalaulajana ja on saanut armeijasta kenkää. Ruby seurustelee Joshin (Oliver Lynes) kanssa, joka taas on nousujohteisessa uraputkessa, ja hieman häpeääkin rääväsuista Rubyä. Miksi tämä nyt muuten pyytäisi työillanviettoon Angieta?

Yhtenä päivänä baariin talsii alaikäinen rääväsuinen katujenkasvatti Jimmy (James El-Sharawy) joka alkaa hoitelemaan kaikenlaisia pikkuhommia ja palveluksia Frankille. Kunnes sitten pääsee hengestään yhdellä vientikeikalla.


Baarikin ratsataan ja suljetaan ja Josh saa työtarjouksen Lontoosta ja Frank ottaa hatkat... ja...

Jon Bradfield ja Martin Hooper olivat tämän käsikirjoittaneet. Jon on tuolla Above the Stagilla töissä, vastaa markkinoinnista ja viestinnästä, mäkin sen kanssa olen vaihtanut paljon maileja ja Twitterissä viestejä. Ohjauksesta vastasi Tricia Thorns. Kaikki näyttelijät olivat oikein hyviä, mutta kyllä Michael Edwards oli ylivoimaisesti illan tähti! Hienot puvut. Musiikista ihan extrabonuspisteet! Rollareita, Bob Dylania, ja muita sen ajan hittejä.


Toinen näytös alkoi ahdistavalla kuvauksella miksi Ruby sai armeijasta monoa. Kerkesi yhden vuoden viettää Vietnamissakin.


Kyllä oli oikein kiva näytelmä, ja vaikka aihe oli vakavakin, niin hirveästi huumoriakin. Paljasta pintaakin nähtiin, joka on aina bonus. Yleisö oli taas kerran hyvin miesvaltaista, olisko 2 naista ollut kaikkiaan. Mutta ehkä se on ihan normaali jakauma gayteatterille?

Jostain syystä näitä kuvia on nyt eniten Rubystä, mutta Michael Edwards oli vaan niin superkarismaattinen esiintyjä!

Keväällä olisi mielenkiintoisia esityksiä 2, mutta harmi kun ei omaan allakkaan sovi. Orton on musikaali näytelmäkirjailija Joe Ortonista & kumppanistaan/murhaajastaan Kenneth Halliwellistä. Ja sitten on tulossa Sandel, tarina kuoropojan ja nuoren opettajan romanssista.



Esityskuvien copyright Derek Drescher, muut omia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti