Mummun saappaassa soi fox on Sirkku Peltolan vanha näytelmä, joka on katsojien riemuksi tullut taas Tampereelle katsottavaksi. Alunperin sitä esitettiin Työviksellä 2000-luvun alussa, ja se on kiertänyt ympäri ämpäri Suomenmaata vuosikaudet. Näin sen Riihimäen teatterissa 2016 ja Tampereen Komediateatterissa 2020. Tämä versio on Komediateatterin versiosta muokattu, näyttelijäkaartikin on pitkälti sama.
Sirkku Peltolan ohjauksessa upea näyttelijänelikko syttyy loistamaan. Aimo Räsänen perheen isänä, Miia Selin äitinä sekä Marika Heiskanen teini-ikäisenä tyttärenä ja poliisina ja Tuukka Huttunen 8-vuotiaana Tarmo-poikana sekä tämän opettajana. Ihan tavattoman tarkkaa ja taitavaa työtä kaikilta, ei voi kun ihailla. Hannu Lindholmin lavastuksen keskellä on perheen omakotitalon nuhjuinen sohva, jossa lomautettu isä viettää päivät pitkät, telkkaria katsellen. Eletään vuotta 1999, mutta näytelmän teemat ovat ihan tätä päivää. Koulu- ja työpaikkakiusaaminen, lomautus ja siitä seuraava arjen niukkuus, kommunikointiongelmat vanhempien ja lasten välillä...
Näytelmä on samalla ihan hillittömän hauska ja todella surullinen. Ei meinaa ihan pokka pitää näyttelijöilläkään, ja siitä yleisössä riemu repeää. Peltola osaa kirjoittaa pienen, tavallisen ihmisen arjesta niin osuvasti ja taitavasti ettei Suomessa kukaan. Jokainen tuntee tämmöisiä tyyppejä mitä lavalla nähdään. Valjuihin väreihin puettu perhe sulautuisi tapettiin ellei Janita-tyttärellä olisi niin punaista tukkaa. Kaisa Savolaisen puvustus on ehtaa ysäriä, Janitan napapaitaa myöten. Nostalgia on iso valtti tätä katsoessa.
Mummon kasikympppiset ovat tulossa, niitä vatvovaan pitkä tovi, kuka sinne tulee tai ei tule, mitä ostetaan. Arjen "kiireissä" unohtuvat koko kekkerit, ja sitten onkin liian myöhäistä. Tämä kuvastaa oikeastaan kaikkea: puhetta piisaa ja menneitä muistellaan, mutta todellisuus on hämärtynyt johonkin ihan taustalle. Kumpikaan ei huomaa että Tarmo-poika on yksinäinen ja kiusattu, pakenee kirjoihin ja potkii palloa mielikuvitusystävän kanssa. Tai sitä että Janitalla on poikaystävä, saatikka että tämä eräänä päivänä putoaa heidän yläkerran ikkunastaan. Vanhemmat ovat niin syvällä omassa kuplassaan että ulkomaailman on sinne vaikea ulottua. Vasta poliisin ja Tarmon opettajan vierailut saavat aikaan jotain reaktiota, ja sekin unohtuu kaikenlaisten peräkärrykeskustelujen alle. Ja opettaja-ressukin tulee jyrätyksi, kunnes hänessä ratkeaa pato. Tämä romahdus on muuten huikeaa näyttelijäntyötä Tuukka Huttuselta, bravo!
Vanhemmat ovat jotenkin reppanoita, avuttomia ja kädettömiä. Silti varmaan ihan hyvää tarkoittavia. "Ollaan oltu saatavilla" - tähän isän tokaisuun kiteytyy kaikki. Juu, niin ehkä ollaan, mutta silti ihan pihalla elämästä ylipäätään ja lasten elämästä erityisesti.
Mummun saappaassa soi fox on sellaista ihanaa perusteatteria mitä katsoessa saa itkeä ja nauraa, kokea tunteita laidasta laitaan. Ei tämä maailmaa mullista, mutta tarjoaa reiluksi kahdeksi tunniksi hienon teatterielämyksen. Suosittelen, muillekin kuin Peltolan faneille. Esityksiä on joulukuun puoliväliin asti.
Esityskuvien copyright Harri Hinkka.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti